Palasin tänään flunssan alhosta.
Kun koko alkuviikon kaikki on tuntunut mustalta, synkältä ja tappuraiselta, niin nyt maailma on jälleen kirkas. Aurinko paistaa kuumasti ikkunan läpi toiselle poskelleni ja väkisinkin hymyilyttää.
Viime päivinä olen monen muun lailla tuntenut voimattomuutta ja epätoivoa. Mihin tahansa katseensa kääntää, näkee vain vihaisia viestejä ja katkeria katkelmia.
Mutta tiedättekö, minua eivät mitkään rasistit, vaihtoehdottomuuden väittäjät ja vastakkainasettelijat hiljennä tai hämmennä. Menkää kuuseen siitä valehtelemaan ja vihaamaan!
Hei me kaikki lähimmäisenrakkauden asialla olevat, ei lannistuta! Ei lannistuta, vaikka välillä iskisi epätoivo. Ei lannistuta, vaikka maailman kaikki paska olisi juuri siinä silmien edessä.
Sydämessäni on pieni paikka sananlaskuille. ”Ei auta itku markkinoilla” on yksi lemppareistani. Siihen tarraan myös nyt.
Annetaan vihaviesteille niille kuuluva arvo: Se arvo on pyöreä nolla.
Maailma on just niin täynnä rakkautta, kun mitä me halutaan ja minä oon ainakin nyt niin täynnä rakkautta, että se pursuaa koko vatsan täydeltä ja ylikin.
Me voidaan kitkeä vihaa ja pelkoa, me voidaan auttaa tarvitsevia ja olla kilttejä ja kohteliaita kaikkia kohtaan. Me voidaan kertoa, ettei leikkauspolitiikka ole ok eikä turvapaikanhakijoiden syyllistäminen todellakaan ole ok.
Me voidaan suuttua, meidän pitää suuttua ja käyttää se suuttumus voimavarana hyvän puolesta.
Pala kerrallaan, teko kerrallaan, hymy kerrallaan.
Niin tämä maailma tulee hyväksi, tai ainakin paremmaksi.