neule/jumper & OTHER STORIES, kengät/shoes TIGER OF SWEDEN, farkut/jeans NEVER DENIM
Rakastan venäläistä kulttuuria (etenkin kauniita teeastiastoja ja Natali Leskova - suunnittelijaa), mutta sana venäläinen toi lapsuudessani ahdistusta, itkua ja palan tunteen kurkkuun. Minua on koulussa ryssitelty ja koulukiusattu, olen nimittäin puoliksi venäläinen isäni puolelta. Enkä edes osannut kyseenalaistaa arvoani syntyperän takia ennen koulukiusaamista. En ennen kuin muut määrittivät alempiarvoisuuteni, johon aloin hiljalleen uskomaan.
Olen asunut äitini ja pikkuveljeni kanssa koko elämäni Suomessa. En osaa muutamaa sanaa enempää venäjää, vaikka se olisi varmasti hyödyllistä. Minun annettiin olettaa koulussa, että venäläisyys on asia, jota minun tulisi hävetä. Tällä hetkellä venäläisyys sukuni puolelta on positiivinen asia. Tietämäni henkilöt ovat ihania ja mielenkiintoisia taitelijapersoonia, joita arvostan. Tämän ajatusmaailman kääntyminen ja muuttuminen näkyy minussa tälläkin hetkellä. Osaan kyseenalaistaa paremmin muiden mielipiteitä, eikä minun tarvitse hyväksyä niitä omaan ajatusmaailmaani. Mielipiteitä saa olla, mutta jos mielipide näkyy käytöksessä muiden elämää haittaavana hyljeksintänä, kiusaamisena ja rasismina, se ei ole hyväksyttävää.
Minuun suhtauduttiin aivan eri tavalla venäläisyydestä kertomisen jälkeen, vaikka olin täysin sama ihminen. Rasismi on opittu ajattelutapa, eikä se ole tarpeellista. Ei ole tarpeellista saada yksilöä kyseenalaistamaan omaa ihmisarvoaan rasismin.
Blogivinkki: Ruskeat tytöt
Anna