Osalla Suomen kansaa on ollut viime aikoina huoli Suomen kansasta. Se nimittäin uhkaa jäädä kokonaan ilman apua, kun hallitus, kapitalistit, turvapaikanhakijat ja muut vilunkipetterit tökkivät surkean ja höynäytettävän kansan lattianrakoon. Tikulla.
Tässä siis vinkkejä, kuinka voit auttaa huonossa jamassa olevan kansan eri osia:
Vanhukset. Tiedäthän vanhukset, ne ovat yhtenäinen, öö, kai yli 80-vuotiaiden massa. Sinunkin lähipiirissäsi voi olla sellainen harmaapäinen kyttyräselkä, kysäisepäs äidiltäsi.
Olet varmaan nähnyt jossakin nettikeskustelussa, että suomalaiset vanhukset makaavat vanhainkodissa kakkavaipoissaan, kunnes kuolevat nälkään. Mitään tilasto- tai tutkimusfaktaa tästä ei ole nyt esittää, mutta yksi Repe oli kuullut että näin on.
Ai mitäkö voit tehdä asialle. Tietenkin levittää huhua netissä.
Ministerit. Mikä voisi olla syy, miksi joku haluaisi kansan johtajaksi eli ministeriksi, jota kaikki vihaavat. No tietenkin se, että johtaja saa tehdä mitä huvittaa eikä tarvitse kysyä pälliaivoilta mitään.
Onko siis reilua, että viime aikoina on esimerkiksi ulko- ja puolustusministereiltä kyselty aivan sairaasti tyhmiä kysymyksiä, joihin heidän ei tarvitse vastata, koska he ovat kurkoja.
Puolueen puheenjohtajalle ei kuulu puolueen jäsenten asiat, jos ne eivät sitä ei kiinnosta ja mitä se kenellekään kuuluu, jos puolustusministeri nimittää kabinetteihinsa keitä haluaa.
Ei tarvinnnut ennenkään johtajien olla alamaisilleen tilivelvollisia ja kuten tiedetään, ennen oli kaikki paremmin.
Että ihan saatanasti auttaisi tätä hommaa, jos tajuaisitte tämän ja pitäisitte turpanne kiinni, senkin hipit.
Palkansaajat. Tämä on tällä hetkellä kaikista kiireellisin avuntarvitsijaryhmä!
Hakaniemen torille, palkansaajajärjestöjen rakennusten eteen, voi viedä miesten ja naisten huopia, vilttejä sekä peitteitä, joiden alla kohtaloaan syyskylmissä itkevät palkansaajat voivat värjötellä. Sitkeimmille itkijöille voi viedä myös voileipiä, kunhan ne ovat gluteenittomia, aidolla voilla voideltuja luomukinkkuleipiä ja mukana on vegevaihtoehto.
Nimittäin palkansaajille on vain annettu sitten vuoden 1940, joten voitte kuvitella, miltä tuntuu, kun ensimmäistä kertaa jotain otetaan pois. Ei tunnu hyvälle! Marisututtaa, valituttaa, sitä on hirveä kuunnella!
Ihan vaatimattomissakin kauhuskenaariossa suurin osa Suomen palkansaajista tipahtaa toimeentulotuelle, koska menettää kaksi palkallista vapaapäivää. Ennen tätä apokalyptistä Suomen romahdusta koko väestö on kuitenkin ehtinyt kuolla räkätautiin, sillä palkansaaja joutuu menemään nuhassa töihin, ellei halua menettää yhden karenssipäivän palkkaa.
Aiemmin kukaan ei ole mennyt kipeänä töihin, paitsi korvaamattomiksi itseään luulevat tärkeilijät. Jokainen järkevä palkansaaja on jäänyt jo kurkun kutituksen aavistuksesta kotiin, ihan hyvää hyvyyttään, ettei tartuta muita.
Tavalliset suomalaiset. Mitä apua saa tavallinen suomalainen yhteiskunnalta, kun kaikki rahat syydetään EU:lle ja ulkomaalaisille, ei mitään! Pelkästään yhteiskunnan tukeman päivähoidon, ilmaisen peruskoulun, siellä kouluruuan, ilmaisen ammatti- tai korkeakoulutuksen, siihen opintotuen, lähes ilmaisen perus- ja erikoisterveydenhoidon, puoli-ilmaiset reseptilääkkeet ja valtionosuusärjestelmän, jonka ansioista voi asua muuallakin kuin siellä, missä rahaa tehdään. Tämä kaikki on pelkkää itsestäänselvyyttä, jonka tavallinen suomalainen ansainnut sillä, että on suvainnut syntyä Suomeen.
Tavallinen suomalainen on nimittäin rehti, kova työntekijä, joka ei koskaan mene yli kymmentä vaille kellokorttikoneelle seisomaan. Mutta valitettavasti myös niin ihanan sinisilmäinen, että sitä koettavat kusettaa sekä valtio- että yritysjohto.
Hallitus on pelkästään sitä varten, että ne voivat nauraa meille. Ja minkäköhän takia yrityksen nimi on suomeksi yritys. No, tietysti siksi, että sen päätoimintaa on yrittää huijata meitä.
Elikkäs nyt jos intoa ja auttamishalua piisaa, hakeudu tavallisen suomalaisen lähelle ja kuuntele hänen sekavahkoa horinaansa. Kahdeksaan asti riittää, silloin alkavat Suomen huutokauppakeisari, Poliisit tai Ensitreffit alttarilla, jotka vievät tavallisen suomalaisen huomion.
Nettikeskustelijat. Heidän hädäntarpeensa on onneksi jo huomattu ja heille onkin tarjolla monelaisia Facebook-ryhmiä, joissa omalla nimellä ja naamallaan voi rehdisti keskustella.
Esimerkiksi täällä muun muassa Antti Mononen ja Petri Leskinen keskustelevat henkevästi ja julkisesti, kuinka Pitäs hommata ase noitte mamujen varalle... jos puskevat liian lähelle asumaan... ja Saisivat lähettää takasi ne vitun mamut sinne mistä on tullukki tai sitte monttuu koko porukka... ei oo niitte kohalla liian herkkää liipasin sormee on vaan liian nössö ampuja...
Rasistit. Taisivat tulla käsitellyksi jo ylempänä.
Nuoret. Herrajumala, meinasi kokonaan unohtua nuoret! Kerkesittekö te jo syrjäytyä, voi anteeksi, antakaa tädille anteeksi! Ai kauhea, nyt äkkiä sosiaalityöntekijöiden työryhmä miettimään, pitäisikö järjestää joku taidepaja.
Mut hei, nou hätä, jou!