Quantcast
Channel: Lily.fi - Uutiset & yhteiskunta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Ajatuksia Unionin jäsenyysdebatista ja miksi herrakerhoista ei kohista

$
0
0

Tällä viikolla on taas kohistu Naisasialiitto Unionin säännöistä, joiden mukaan järjestöön saavat liittyä jäseneksi vain naiset. Tuntuu että tämä aihe nousee pinnalle tasaisin väliajoin. Viime aikoina toki useammin, koska aiheesta on keskusteltu ja äänestetty myös Unionin sisällä. En mene tämän enempää yksityiskohtiin - koska en edes ole niistä välttämättä täysin perillä, koska en ole Unionin jäsen, enkä ole ollut mukana kokouksissa tai äänestyksissä. Itse olen tähän asti ollut vahvasti sitä mieltä, että kyllä, Unionin jäseneksi pitäisi voida liittyä sukupuolesta riippumatta kuka tahansa feministi. Nyt aloin kuitenkin kyseenalaistaa tätäkin. Asiassa on nimittäin puolensa ja puolensa.

Unioni ei ole Suomen ainoa feministinen järjestö. Se taitaa kuitenkin olla ainoa naiserityinen yhdistys Suomessa. Tämä on merkittävää siksi, että ensinnäkin, feministiksi itsensä kokeva mies voi liittyä mihin tahansa muuhun järjestöön tai yhdistykseen. Toiseksi, käsittääkseni, yhdistyksiä jotka ottavat jäsenikseen vain miehiä on Suomessa useita. Miksi siis se ainoa naisten tila pitäisi avata myös miehille? Ovatko miehet todella niin epävarmoja ja pelokkaita, että jos on jokin paikka johon heillä ei ole pääsyä, siitä täytyy nostaa kamala metakka?

Sitten taas, kaikki hyväveli- ja herrakerhot sulkevat naiset ulkopuolelle - onko tarpeellista taistella tätä systeemiä vastaan samoilla keinoilla? Pitäisikö Unionin olla se "bigger person" joka käyttäytyy paremmin ja tekee parempia ratkaisuja? Lisäksi, Unioni ei ole Suomen ainoa feministijärjestö, mutta se on luultavasti suurin ja ainakin tunnetuin. Siksi moni varmaankin haluaisi liittyä juuri tähän järjestöön.

Ongelman muodostaa myös käsitteiden määrittely: miten määritellään kuka on nainen tai mies? Noh, Unionihan ratkaisi asian niin, että jäseneksi ovat tervetulleita kaikki, jotka itse määrittelevät itsensä naiseksi. Näin siis saadaan mukaan vaikkapa transnaiset. Mutta entä ne henkilöt jotka eivät määritä itseään kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän kautta? Unioni ei ota huomioon henkilöitä, joiden sukupuoli on jotain muuta kuin mies tai nainen, tai jotka eivät määritä sukupuoltaan millään termillä.

En oikeastaan nyt ota lopullista kantaa siihen, pitäisikö vai eikö jäsenyyttä avata myös muille kuin naisille. Joka tapauksessa, mielenkiintoista on, miksi juuri Unionin jäsenyys on asia, joka nousee otsikoihin ja ylittää uutiskynnyksen, mutta herrakerhot saavat porskuttaa saunoa rauhassa vuodesta toiseen kenenkään huomioimatta niitä.

Mitäs mieltä te olette?

(Hm, ehkä kuitenkin kallistun siihen suuntaan, että jäsenyys pitäisi avata kaikille feministiksi itsensä kokeville.)

Herrakerhoista on kirjoitettu mm.
2004 Ylioppilaselehdessä
2013 Taloussanomissa ja Helsingin Sanomissa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237