Quantcast
Channel: Lily.fi - Uutiset & yhteiskunta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Voiko pelon sumuttaa pois?

$
0
0

Oikaisin Hyde Parkin läpi kotiutuessani milloin lapsenvahtikeikoilta, konserttireissuilta tai pubi-illoista. Kävelin ilta-aikaan läpi puiston, jossa oli kolkattu, raiskattu ja surmattu kaksi ikäistäni naista. Sipsutin puolenyön jälkeen balleriinoissani alas Edinburghin ylösalas polveilevia pimeitä kujia ja sumun peittämiä puistoalueita. Kopisuttelin korkkareissani pilkun jälkeen keskustasta kotiini Kallioon. En milloinkaan tuntenut pelkoa. En ymmärtänyt tuntea, en halunnut tuntea. 

Hölkätessäni tuttua reittiä synnyinkaupungissani, keskikokoisessa rannikkokaupungissa, pelko kuitenkin nappasi minut otteeseensa. Tummanpuhuva hahmo, outo, läpitunkeva tuijotus (ja tuijottajan yhtäkkinen kävelyreitin muuttaminen nähdessään minne minun reittini johti) kylvi siemenen pelolle, jonka toinen, hieman samanmoinen kohtaaminen kasvatti taimeneksi. Pelko ajoi minut ruotsalaisen ketjuliikkeen hyllyille, joilta nappasin mukaani turvasumuttimen. 

En sumuta itseäni, pelkkä sumutin ei auta hävittämään pelkoni aiheuttajaa, eikä tuo perusturvallisuuden ja huolettomuuden tunnettani takaisin. En enää koskaan ole se nainen, joka kävelee taakseen katsomatta Lontoon vaarallisimmilla alueilla tai se rääväsuinen tyttö, joka toivotti häntä Vantaan lähiössä seuraamaan lähteneen nistin helvetin porteille. Sen sijaan sumutan pois tunteen siitä, että kohtaloni ei ole omissa käsissäni. Haluan, ei, VAADIN mahdollisuutta taistella vastaan. En halua antautua pelolle, enkä epätoivoiselle ressukalle, joka joutuu ottamaan väkisin. 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Trending Articles