Kuvat Pariisista lokakuulta 2015
"Namaste (Sanskrit): My soul recognizes your soul, I honor the light, love, beauty, truth, and kindness within you because it is also within me, in sharing these things there is no distance and no difference between us, we are the same, we are one."
Kun eilisiltana kuulin Pariisin tapahtumista, terroritekojen uhriluku lähenteli kahtakymmentä. Totta puhuakseni ensimmäinen ajatus oli, että nytkö se tapahtuu. Aamulla heräsin lukemaan monin verroin julmempia ja musertavempia uutisia. Olo oli voimaton. Eilinen muutti Eurooppaa, ja mitä todennäköisimmin saamme aistia sen vaikutukset vielä pitkään.
En voi väittää olevani maailmanpolitiikan asiantuntija, mutta aloitettuani konfliktintutkimuksen opinnot yliopistolla olen alkanut hahmoittaa entistä paremmin konfliktien dynamiikkaa, epävakaiden olosuhteiden syitä ja seurauksia. Olen oppinut katsomaan maailmaa entistä laajemmasta perspektiivistä — en identifioi itseäni ainostaan suomalaiseksi tai eurooppalaiseksi, vaan painottaen myös niin sanottua maailmankansalaisuutta.
Tänään länsimaalaiset ovat järkyttyneitä, surullisia ja peloissaan, niin minäkin. Mahdollisia tulevaisuuden terroristi-iskua enemmän pelkään, että globaalina tai kansallisina yhteisöinä emme osaa reagoida näihin hälyyttäviin tapahtumiin tarpeeksi rakentavin toimenpitein. Epäonnistuminen voisi tietää entistä vakavampia seurauksia. Touko Aalto tiivisti tuntemukseni melko hyvin Facebook-päivityksessään: "Mitä enemmän Euroopassa yleistyy rajat kiinni -mentaliteetti ja mitä enemmän turvapaikanhakijat liitetään terrorismiin ja heitä syrjitään, sitä enemmän terroristijärjestöt voittavat. Jos ihmisillä ei ole toivoa tai lohtua paremmasta tulevaisuudesta eikä keinoa päästä Isisin kaltaisia järjestöjä pakoon, monelle ainoa keinoa selvityä on ottaa vastaan Isisin tarjoama turva ja sosiaalinen hyväksyntä sekä yhteinen viholliskuva. Jos ihmisellä ei ole mitään menetettävää, mutta vain kostettavaa, on hän kaikkein vaarallisimmillaan."
Tänään Facebook täyttyy sini-valko-punaisista profiilikuvista, valtioiden päämiehet esittävät suruvalittelujaan Ranskalle ja hastagit #prayforparis sekä #jesuisfrancais leviävät sosiaalisessa mediassa. En tiedä mitä ajatella. Minua huolestuttaa, että länsimaisten ihmisten enemmistö ei käsitä vastaavien iskujen ja epävakaan elämän yleisyyttä globaalissa mittakaavassa — sitä, että monilla länsimaailman ulkopuolisilla alueilla Pariisissa tapahtunut on arkea. Päivää aikaisemmin Isis oli iskenyt myös Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin aiheuttaen 44 kuolonuhria. Voi vain kuvitella, miltä länsimaiden ignorantti suhtautuminen tuntuu kokonaista kansakunnista jotka tuntevat itsensä länsimaailman hylkäämiksi. Kuka rukoilee Beirutin, Bagdadin tai muiden Isisin iskujen kohteeksi joutuneiden alueiden puolesta?
Noustuani aamukuudelta, pyöräilin läpi nukkuvan kaupungin yli kymmentuntiseen joogaretriittiin. Kun lauantaiaamuna Pariisi heräsi painajaiseensa, me meditoimme kynttilän valossa. Ymmärrän ironian, mutta perehdyttyäni viime viikkoina syvemmin joogafilosofiaan ymmärrän, että olisimme voineet tehdä huonompiakin asioita. Sosiaalisena liikkeenä jooga edustaa minulle on rauhaa, ymmärrystä ja hyväksymistä. Monen muun tekijän ohella se on saanut minut tajuamaan entistä syvemmin, että meidät kaikki on rakennettu aivan samoista aineisosista ja että rotu, kansalaisuudet, uskonnot sekä valtiot ovat lopulta vain sosiaalisia konstruktioita.
Uskon että jokainen joogaharjoitus tuo jotain hyvää, esimerkiksi inspiroituneempien, itsevarmempien, lempeämpien ja empaattisempien ihmisten muodossa. Että ehkä nämä ihmiset voivat suunnata kaiken sen hyvän energian vanhan kehittämiseen ja uuden luomiseen. Juuri siksi minäkin rullaan mattoni auki taas ensi viikolla.
Namaste, ystävät. ♡
Kappaleita joita olen kuunnellut viime päivinä: Veronica Maggio - Ingen kommer undan, Russian Red - A day in a life (The Beatles), Maija Vilkkumaa - Hiuksissa hiekkaa, The Submarines - Submarine Symphonika