En koskaan voisi kieltäytyä auttamasta ystävää hädässä. Myönnän, että epäröisin hetken ja pohtisin omien asioideni määrää, mutta tuon hetken aikana tajuaisin, ettei mikään ongelmani ole tärkeämpi kuin läheiseni hätä. Jos joku ystäväni tai perheeni jäsen tulisi ovelleni ja pyytäisi päästä suojaan yöksi, en koskaan, koskaan voisi käskeä häntä pois. En kyllä voisi sanoa täysin tuntemattomallekaan ei, en jos hätä olisi todellinen. Muistan kuulleeni, että Suomessa oli joskus ennen muinoin tapana, ettei ketään saanut käännyttää talon ovelta. Kenen tahansa piti antaa yöpyä yksi yö talossa, ei liian kaukana ulko-ovesta mutta kumminkin. Koska ensi kerralla apua saattaisit olla pyytämässä sinä.
Ohitan joka päivä kymmeniä ihmisiä jotka pyytävät apuani. Ruokakaupan edessä, metron sisäänkäynnillä, metrossa, metron uloskäynnillä, kadun varsilla, joka puolella on kodittomia ja ihmisiä ryysyissään pyytämässä rahaa, apua sairaalle lapselle, kotinsa menettäneelle. Kerjäläiset eivät ole vain romaneja, huomattavan suuri osa on taustaltaan syntyperäisiä ruotsalaisia, työikäisiä ihmisiä tai eläkeläisiä. Kyllä, Ruotsin onnelassa eläkeläiset joutuvat keräilemään pulloja ja seisomaan metrossa lappu kädessä anomassa almuja. Romanit sentään usein tarjoavat lehteä tai kukkia vaihdoksi rahasta, ruotsalaiset eivät ole yhtä yritteliäässä kunnossa.
Miksen auta heitä? Eihän kadulla kerjäävä muukalainen ole yhtään vähäarvoisempi kuin minä tai läheisinä pitämäni ihmiset. On totta, että opiskelijana en itsekään ole kovin kaukana köyhyysrajasta, mutta on minulla silti varaa käydä elokuvissa ja ostella H&M:n vaatteita. Miksen antaisi roposistani hiukan vähempiosaisille? Vastaus on, etten usko auttavani antamalla rahaa. Vaikka lahjoittaisin kymmenen kruunua jokaiselle näkemälleni kerjäläiselle en saisi heitä pois kadulta. Pelkästään kadulla istuvien määrän näkeminenkin saa epätoivoiseksi. Voi kun teidän ei tarvitsisi istua siinä!
Kadulla kerjäävät ihmiset ovat kaikkien vastuulla ja kuitenkaan eivät kenenkään. Silti he ovat meidän kaikkien ongelma. Yhteiskunta, jossa ihmisiä ajautuu täysin kaiken ulkopuolelle voi olla päällisin puolin vauras ja mahtava, mutta sisältä se on hyvin heikko ja levottomuuksille altis. Ja levoton yhteiskunta on hyvin pian myös köyhä ja kurja. Yhteiskunta on aina yhtä vahva kuin sen heikon jäsen. Tähän voisi joku sanoa, että ongelmaanhan on yksinkertainen ratkaisu; siivotaan heikot pois. Kaikille lienee kuitenkin selvää, mihin vastaavanlaiset ratkaisut yleensä ovat johtaneet. Ihminen ei voi kohdella toista ihmistä miten vain, sisimmässämme tiedämme aina olevamme yhtä.
Joku voisi myös kommentoida, että ongelmana on pohjimmiltaan maahanmuutto. Maahanmuuttajat vievät työt ja elävät sosiaaliturvalla niin ettei alkuperäisväestölle jää mitään. Ja ovathan monet kerjäläisistä juuri maahanmuuttajia. Maahanmuutto on kuitenkin niitä voimia, joita valtion on hyvin vaikea vastustaa. Ihmiset, jotka jättävät kotimaansa syystä tai toisesta liikkuvat kyllä, vaikka kuolemaan asti jos on tarve. Tietenkin aina voi yrittää sulkea rajat ja koventaa otteita, mutta jälleen kerran ihmisyys tulisi jossain kohti vastaan. Jos ovellesi tulisi muukalainen, ampuisitko häntä sen enempiä kyselemättä päähän, ihan vain ettet joutuisi jakamaan ruokiasi? En usko, että ampuisit. Maahanmuuttajat ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan osa kaikkia yhteiskuntia maailmassa. Ja jos heillä menee heikosti, menee myös yhteiskunnilla yleensä.
Ehdottaisinkin siis, sekä Ruotsille että muillekin, että pitäisimme huolta näistä heikoimmista, syntyperään tai kansalaisuuteen katsomatta. Nostaisimme heitä, tukisimme niin, että heistäkin tulisi vahvoja. Koska silloin voisimme kutsua itseämmekin vahvoiksi.