Juhannus ja tyhjän kaupungin syli.
Yhtäkkiä jokaisella on tarve kuulua johonkin, olla osa kesäistä kaikkeutta. Yhden viikonlopun ajan on oltava paikka, menu ja seurue. Olemassaolon merkiksi kootaan soittolistat, sovitaan kyydit, nostetaan maljat ja sidotaan seppeleet. (Yhtälöstä on löydettävissä häiritsevän paljon samankaltaisuutta hääjärjestelyiden kanssa.)
Keskustan kadut ovat tyhjät. Ovet ovat kiinni - nekin, jotka ovat aina auki. Lähikappakka on pimeänä. Mietin vääjäämättä heitä jotka haluaisivat olla siellä, mustien korkeiden pöytien ääressä jakamassa kuusi tuoppia ja oman irrallisuutensa. Mutta näissä päivissä ei ole varasuunnitelmia tai pitäviä aikatauluja. On vain kaikkialle venyvää aikaa joka pitäisi viettää tietäen mitä seuraavaksi.
Syntyy tarve perustella paikkansa - vielä enemmän paikattomuutensa.
Harvoilla vastaan kävelevillä on silmissään sama itseä, toisia ja maailmankaikkeutta punnitseva katse; sekoitus ymmärrystä ja ymmärtämättömyyttä. Mekin olemme jääneet. Astelemme laiturin sijasta hisseihin, syömme samoilta lautasilta ja tuijotamme hiljaisia pihoja. Syinä oma tahto tai vastaavasti liian pitkäksi venähtänyt tahdottomuus. Syitä on - niitä on oltava.
Tänä keskikesän viikonloppuna on valittava puolensa. Ollako lähtijä vai jääjä - perustellako päätöksensä kovaäänisesti, vaiko tehdä se eleettömästi katoamalla seinien sisään. Näinä päivinä koordinaateilla on enemmän merkitystä kuin koko vuonna yhteensä.
Kuparinen aurinko paistaa, lämmin sade muistaa meitä. Haluaisin vielä lähteä ajelemaan keskustan kaduille - näinä päivinä kaupunki tuntuu omimmalta. Se tottelee jääneitä, pysyy paikallaan kuvissa ja ottaa vastaan kaikki sinne eksyvät. Nukahdan sohvalle.
Päätöspäivä. Olen katsellut koko viikonlopun kaupungin pisimpiä katuja; seissyt keskellä autiota puistokatua ja tähyillyt molempiin suuntiin. Ei ristin sielua. Nyt äänet palaavat. Moottorijarrutukset, askeleet, kopisevat rappukäytävät. Parkkeeraukset, pakkaamiset ja purkamiset. Ovia avataan, hissi sahaa ihmisiä kerroksiin. Pyykkitupa täyttyy, liikennevalot syttyvät, Siwassa on ruuhkaa.
Ihmismassan mukanaan tuoma tasainen kohina palaa nousuveden lailla. Sen kuulee jo kaukaa. Taika häviää kesärenkaiden alle.
Laura