I embrace the label of bad feminist because I am human. I am messy. I'm not trying to be an example. I am not trying to be perfect. I am not trying to say I have all the anwsers. I am not trying to say I'm right. I am just trying - trying to support what I believe in, trying to do some good in this world, trying to make some noise with my writing while also being myself.
Opiskellessani yliopistossa noin sata vuotta sitten minulla oli yksi älykäs ja valloittava ystävä. Ja kun sanon yksi, tarkoitan että minulla oli yliopistossa tasan yksi ystävä. Hän opiskeli kanssani vuoden kirjallisuutta mutta vaihtoi aika pian toisiin oppiaineisiin, mm. naistutkimukseen.
Hurjan älykäs kun oli ja on, yksi älykkäimmistä ketä olen koskaan tavannut, hän sai (ainakin minun silmissäni) nopeasti kiinni kaikesta siitä mikä on hyvin monimutkaista, monisyistä, haastavaa, kriittistä, kyseenalaistavaa, ja erittäin tärkeää.
Minä kuuntelin hänen puhuvan teorioista ja historiasta, diskurssista ja positioista, toiseudesta ja hegemonioista, mutta mietin samalla proosan sisäistekijöitä ja kertojaääniä. Hän luki Cixous'n, Irigarayn ja Butlerin kirjoja, minä luin Hemingwayta ja Tolstoita. Söimme kahden euron lounaita, joimme pahaa kahvia ja puhuimme tuntikausia. Paljon pojista ja elokuvista, mutta myös kaikesta siitä mitä hän luki ja omaksui.
Muistan miten kovasti hän yritti saada minuta tajuamaan, ettei kaikilla ole samoja valmiuksia ja vapauksia ja oikeuksia kuin minulla, että kaiken mitä minä ajattelen, sanon ja kirjoitan minä ajattelen, sanon ja kirjoitan erittäin etuoikeutettuna, koulutettuna, suomalaisena, valkoisena naisena.
Minua oikeastaan hävettää tunnustaa kuinka vähän minä lopulta kaikkea tuota silloin ajattelin, kuinka vähän itse luin ja otin selvää, kuinka vähän ymmärsin siitä mitä hän sanoi.
Ystäväni yritti hyvin monta kertaa saada minua tajuamaan ihan niitä samoja asioita mistä Roxane Gay kirjoittaa huikeassa essee-kokoelmassaan Bad Feminist.
Se, miten me koemme, näemme ja tulkitsemme maailmaa liittyy aina historiaan, sukupuoleen ja rotuun. On aivan eri asia elää tässä maailmassa nuorena valkoisena naisena kuin nuorena mustana naisena. On aivan eri asia elää tässä maailmassa naisena kuin miehenä. On aivan eri asia lukea kirjoja, katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia ja kävellä kadulla naisena kuin miehenä, tai valkoisena heteronaisena kuin mustana homonaisena.
Me olemme sidottuja kieleen, siihen miten me tämän maailman esitämme.
Jokaisella sanalla, puheella, teolla, vitsillä, artikkelilla, twiitillä ja postauksella on mahdollisuus joko vastustaa vallalla olevaa diskurssia, tai vahvistaa sitä. Ihan jokaisella.
Minä tiedän yhä aivan liian vähän, olen lukenut aivan liian vähän, osatakseni kirjoittaa tästä kirjasta tarpeeksi kattavasti ja sille oikeutta tehden. Minun varmaan pitäisi myös jäsennellä lukemaani, näitä ajatuksiani, rauhassa ja pitkään, mutta en vaan malta. Koska kuten parhaat esseet aina, tämä kirja haastoi minut juuri siihen mitä huomasin laiminlyöneeni liian kauan. Ottamaan enemmän selvää, kysymään siitä mistä en tiedä, lukemaan, katsomaan, laajentamaan omia käsityksiäni, rikkomaan ennakkoluulojani. Tämän kirjan jälkeen en enää kohtaa ihmisiä ja kulttuureja, katso tv-sarjoja, lue uutisia tai kuuntele musiikkia samalla tavalla kuin ennen, ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia.
Tuskin olisin tarttunut tähän kirjaan ilman lempikirjoittajaani Kokoa (tai Lauraa, kiitos kirjasta!!) koska en ollut siitä kuullut. Ehkä se johtuu vain minun sosiaalisen median vähäisestä käytöstä, en tiedä, mutta soisin tämän saavan täälläkin samanlaista rummutusta ja huomiota osakseen kuin vaikkapa Yhdysvalloissa. Koska äärimmäisen tärkeiden, kipeiden ja meitä kaikkia koskevien aiheiden (sukupuoli, rotu, yhteiskuntaluokat, väkivalta) lisäksi Gay kirjoittaa todella hyvin. Kevyesti, sujuvasti, tunnistettavasti. Haukasti ja viiltävästi.
Hän kirjoittaa Girlsistä, Nälkäpelistä ja Joan Didionista. Hän kirjoittaa ihanan ja tuskaisen rehellisesti henkilökohtaisista kokemuksistaan; fatcampeista, raiskauksesta, kirjoittamisen ja lukemisen tärkeydestä ja naiseudestaan.
Hän kyseenalaistaa ihailtavan hallitusti raivoten New York Timesin artikkelin joka käsitteli 11-vuotiaan tytön joukkoraiskausta otsikolla "Vicious Assault Shakes Texas Town" : (the author) focused on how the men’s lives would be changed forever, how the town was being ripped apart, how those poor boys might never be able to return to school. There was discussion of how the eleven-year-old girl, the child, dressed like a twenty-year-old, implying that there is a realm of possibility where a woman can ‘ask for it’ and that it’s somehow understandable that eighteen men would rape a child. There were even questions about the whereabouts of the girl’s mother, given, as we all know, that a mother must be with her child at all times or whatever ill befalls the child is clearly the mother’s fault. Strangely, there were no questions about the whereabouts of the father while this rape was taking place.”
Mitä helvettiä????
Kirjassa on muitakin kohtia jotka herättävät, osa heti, osa hieman viiveellä, raivoa, hämmenystä, turhautumista ja surua. Gay myös kritisoi hetki sitten ylistämääni Morania, ja lukiessani Gaysta löysin myös häntä kohtaan esitettyä kritiikkiä, ja juuri tämä kritiikkien, kirjoitusten, kirjojen ja kokemusten ketju vaatii minulta sitä ajattelua, tiedostamista ja uudelleenkatsomista, jonka huomaan lopultakin olevan myös minulle, ei ainoastaan kiinnostavaa, vaan täysin välttämätöntä. Ihan jo sen takia että minä voin, että minulla on siinä mielessä asiat hyvin. Että sen sijaan, että unohtaisin etuoikeutetun asemani tai pyytelisin sitä anteeksi minä voin tarttua siihen, oppia, katsoa ja lukea koska voin, ymmärtää sen miten vähän minä mistään tiedän. “You don’t have to apologize for it. You need to understand the extent of your privilege, the consequences of your privilege, and remain aware that people who are different from you move through and experience the world in ways you might never know anything about.” Minä haluan ja tarvitsen itseäni viisaampia kertomaan minulle asioista. Feminismistä, rotueroista, populaarikulttuurista, esittämisen tavoista ja yhteiskunnasta. Naisista, miehistä, rakkaudesta, vihasta, ruumiillisuudesta ja sivistyksestä. Minä haluan ja tarvitsen mahdollisimman erilaisia ääniä ympärilleni. Minä tarvitsen näitä älykkäitä, sydämellisiä, hauskoja, tarkkanäköisiä ja todella, todella hyviä kirjoittajia elämääni. Missä ja keitä he ovat? Kertokaa!
Let's make some noise!
Jo vaikka ihan vaan sen takia miten kirkkaasti he osoittavat ettei tämä maailma ole valmis, ei sinne päinkään. “Life has improved in measurable ways for women, but she is wrong in suggesting that better is good enough. Better is not good enough, and it’s a shame that anyone would be willing to settle for so little.”