Diorin syysnäytöksessä kävelleet mallit liittyvät mahdollisesti pian tapaukseen.
Hyviä uutisia muotimaailmasta: silmiinpistävän laihat mallit voivat pian olla historiaa Pariisin muotiviikkojen näytöslavoilla, mikäli Ranskan hallituksen tuore aloite menee maan lainsäädännössä läpi, kertoo uutistoimisto Reuters. Muodin emämaa aikoo kieltää liian laihojen mallien käytön niin maan mallitoimistoilta kuin maassa toimivilta muotitaloiltakin.
Ranskan hallitus työstää parhaillaan suurta terveyteen liittyvä lakiuudistusta. Uudistuksen piiriin kuuluu myös lakialoite, jonka mukaan mallitoimistojen tulisi jatkossa tarkkailla mallien terveydentilaa tarkemmin, ja puolestaan mallien tulisi todistaa työnantajilleen lääkärintodistuksella olevansa painoindeksiltään normaalipainon rajoissa. Laki edellyttäisi myös tiukempaa valvontaa ja mahdollistaisi sakko- ja vankeustuomioiden antamisen lakia rikkoville tahoille.
”On tärkeää, että mallit syövät hyvin ja pysyvät terveinä, sillä he toimivat esikuvina monille nuorille naisille”, perustelee lakialoitteen tärkeyttä Ranskan terveysministeri Marisol Touraine.
Aloitteen läpivieminen olisi merkityksellinen asia koko muotimaailmalle, sillä Ranskan muotiteollisuutta seurataan tarkasti ympäri maailman. Tosin ei muodin johtomaa aivan etujoukoissa tämän asian suhteen olisi, sillä niin Italiassa, Espanjassa kuin Israelissakin vastaavat lait astuivat voimaan vuonna 2013.
Teksti: Laura Paananen, joka kannattaa tärkeän aloitteen läpiviemistä ja toivoo myös muiden maiden seuraavan pian perässä.
Lähde: Reuters
Kuva: All Over Press