Hallituksen perhepaketti on jälleen kaikkien huulilla. Kristaliina kirjoitti viikolla erinomaisen kirjoituksen hoitovapaan puolittamisesta, Anne Moilanen tunnusti olevansa pahamaineinen latteäiti ja nyt SDP ilmoitti vastustavansa perhepakettia - jota itse on ollut valmistelemassa - ja tänään sunnuntaina ilmeisesti selviää, kuinka perhepaketin lopullisesti käy. Perhepaketin kaatuminen olisi sekä voitto että tappio: tappio hoitovapaan ja siten sukupuolten tasa-arvon kannalta, mutta voitto päivähoito-oikeuden ja siten perheiden tasa-arvon kannalta.
Kysyin viimeksi eilen sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyltä, että miksi subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajaamassa. Mitkä tarkalleen ottaen olisivat ne hyödyt, joita rajaamisella saavutettaisiin? Enkä voi sanoa olevani erityisen tyytyväinen vastaukseen. Koko keskustelun voi muuten lukea täältä (mielenkiintoinen myös tuo 6+6+6 -pointti).
Subjektiivista päivähoito-oikeutta oltaisiin siis rajoittamassa vain rahan takia. Rahan, jota ilmeisesti ei SDP:n mukaan olisikaan säästymässä ja josta muun muassa Helsingin varhaikasvatuslautakunta on antanut aika karun lausunnon. Eräässä FB-ryhmässä tilanteen tragikoomista käännettä luonnehdittiin näin:
"En nyt haluaisi piruilla (haluanpas), mutta kiva että tähänkin laskelmaan vaadittiin asiantuntijatyöryhmä,
kun samaan tulokseen on varmasti tullut ihan jokainen asiaa mielessään laskeskellut entinen tai nykyinen kotiäiti tai -isi."
Enkä voi kuin yhtyä edelliseen. Entinen kotiäiti on tämän lomansa aikana ehtinyt pyöritellä päivähoito-oikeuden rajaamista aika monelta kantilta, käydä siitä sekä rakentavaa että vähemmän rakentavaa keskustelua ja vihdoin ehdin kirjata ajatuksiani ylös saakka.
Ensinnäkin, subjektiivinen päivähoito-oikeus on ihan valtava perhepoliittinen etu, jollaista ei ole kovin monessa muussa maassa. Meidän vanhempamme, jotka muistavat vuoden 1996 lakiuudistuksen, ovat useasti todenneen sen olleen ihan valtava tasa-arvokysymys: päivähoito-oikeuden turvin äidit pääsivät takaisin töihin eikä päivähoito ollut enää rahasta kiinni. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen olisi takapakkia tuolle edistykselle ja antaisi signaalin siitä, että suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ollaan pienissä erissä purkamassa pois.
Eikä tuo signaali olisi lainkaan ainoa. Päivähoito-oikeuden poistaminen perhevapaiden ajaksi olisi myös signaali perheille siitä, että yksin on sinun lapsesi hoidettava - yhteiskunnan apua ei tipu, ellet satu asumaan hyvin toimeentulevassa kunnassa, jossa on kattava kerhojärjestelmä, joka sekin yleensä koskee vain yli 3-vuotiaita lapsia. Siis samalla, kun toitotamme avun pyytämisen tarvetta ja yhteisöllisyyttä, karsimme tukipalveluita niitä tarvitsevilta.
Koska sellainenhan subjektiivinen päivähoito-oikeus on. En tunne ketään äitiä tai isää, joka olisi vienyt vanhemman lapsen tai lapset päivähoitoon siksi, että haluaa vain päästä helpolla. Päinvastoin, vanhempien lasten päivähoitopaikka toistuu vanhempien puheisa henkireikänä, keinona selvitä hengissä ja pysyä järjissään ja korvaamattomana apuna ja tukena väsyneille vanhemmille. Vaikea sanoa, eläisinkö tällä hetkellä ilman masennuslääkkeitä, jos meidän esikoisemme olisi mennyt 1-vuotiaana päiväkotiin ja olisin hoitanut kotona vain yhtä lasta. Todennäköisesti kyllä, sillä kahden eri-ikäisen vauvan hoitaminen kotona oli vain ja ainoastaan sulaa hulluutta.
Eikä subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoita missään nimessä vain vanhemman oikeutta päiväuniin silloin tällöin.
Kaikista eniten se tarkoittaa nimittäin lapsen oikeutta. Lapsen oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, päivärutiineihin, kavereihin ja mielekkääseen tekemiseen. Pahimmillaan se tarkoittaa myös lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja saada lämmin kotiruokalounas. Usein ajattelemme, että vain päihdeperheissä lapset elävät viinirypäleillä, mutta minun on myönnettävä, että viime kesänä myös meidän esikoisemme lounas korvaantui aika usein nakeilla tai maksalaatikolla. Eikä meidän vauva ollut edes erityisen suuritarpeinen, huonouninen ainoastaan. En uskalla edes ajatella, millaista meidän arkemme olisi ollut, jos kuopus olisi ollut vaativampi.
Perhepaketissa mainitut sosiaalisin perustein tehtävät poikkeukset kuulostavat tietysti hienoilta, mutta kuinka moni uupunut vanhempi voi käsi sydämellä vakuuttaa, että olisi jaksanut normaalin arjesta selviytymisen lisäksi alkaa penäämään itselleen lisää oikeuksia? Tai alkaa pienen vauvan kanssa selvitellä, että mistä lapselle saisi kerhopaikan tai osa-aikaisen päivähoitopaikan. Lyhimmilläänän osa-aikaista paikkaa tarvittaisiin vain 9 kuukautta, joten pidettäisiinkö kokopäiväpaikka tuon ajan varattuna vai luotettaisiin siihen, että kotoa tai kerhosta palaavalle lapselle järjestyy hoitopaikka edelleen? Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan lausunnossa todetaan, että Helsingin kaupungilla on 22 258 kokopäiväpaikkaa, 862 osapäiväpaikkaa ja 1 448 kerhopaikkaa, miten nämä jakaantuisivat perhepaketin uudistamisen jälkeen?
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Rajaaminen tehtäisiin lähinnä siksi, että jotain on pakko uudistaa ja jostain säästää ja päivähoito-oikeus tuntui parhaalta kompromissiratkaisulta. Se eriarvoistaisi perheitä ja asettaisi valtavan paineen yksityisille päiväkodeille, kun yksityisen hoidon tuella voisi edelleen olla kokopäivähoidossa.
Enpä uskonut koskaan sanovani näin, mutta kiitos SDP. Teidän ansiostanne perhepakettia tarkastellaan uudelleen ja tulevalla hallituksella on mahdollisuus tehdä uudistus, jossa on aidosti järkeä. Toivottavasti ette nyt mokaa tätä.