Ihan pakko tarttua tähän aiheeseen, koska se tuntuu vellovan siellä sun täällä. Sateenkaarikynnet nousivat keskustelun aiheeksi myös viime viikonloppuna, kun tapasin entisen opiskelukaverini ja hänen hurmaavan jälkikasvunsa aurinkoisessa Turuus. Ihana nuori naisenalku nosti esille sateenkaarikynnet. Trendi-ilmiö vai kannanotto tasa-arvoisten oikeuksien puolesta? Sateenkaaria vilisee nyt katsomoissa, lehtiensivuilla ja välillä taivaallakin.
Uskon rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen. Jokaisella täytyy olla oikeus rakastaa, sitoutua haluamallaan tavalla ja myös tuntea (niin halutessaan) se turvallisuuden tunne, jonka parisuhteen virallistaminen tuo. Tämän oikeuden eteen maailmassa on vielä työtä tehtävänä.
Ideologian, aatteiden tai tietyn värin kantaminen tavalla tai toisella vaatteissa on vanha tapa kertoa omasta arvomaailmastaan. Julkinen kannattaminen on aina henkilökohtainen valinta, yksityiselämässä. Entä sitten kun olemme töissä? Voinko työnantajan piikkiin heiluttaa sateenkaarilippua, puolueen viiriä tai vaikka raamattua? Riippuu työnkuvasta. Arhinmäellä oli mielestäni täysioikeus heiluttaa lippua kisakatsomossa. Paavo on ammatiltaan poliitikko, jonka työnkuvaan kuuluu yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kannanotot. Itse pidän aina hiukan outona kansanedustajia, jotka kohteliaasti kieltäytyvät kertomasta mielipidettään esim. Natoon tai turkiskasvatukseen Suomessa. Eikö he ole juuri siksi eduskuntaan valittu, että he uskaltavat ottaa kantaa ja vaikuttavat mielipiteillään yhteiskunnan ja mielipiteiden kehitykseen?
Myös urheilijoilla on täysioikeus lakata kyntensä niillä väreillä kuin haluavat tai jopa verhota kätensä mustiin hanskoihin. Heidän osaaminen, kyvyt ja taidot ratkaisevat, mielipiteet eivät juuri vaikuta heidän menestykseen. Toki on maita, joissa mielipiteet vievät toisille areenoilla ja siksipä vastuu nk. olympia-aatteen ylläpitämisestä on mielestäni (vapaiden) urheilijoiden ja kisaorganisaatioiden harteilla. Aate pitää sisällään tavoitteen edistää urheilun avulla yhteisöjen rauhaa ja huolehtia ihmisarvon säilymisestä. Siksi oli ihailtavaa, että sponsoreiden ja punaniskojen vastustuksesta huolimatta, kisoissa on otettu ja otetaan rohkeasti ja rauhanomaisesti kantaa ihmisarvojen puolesta. Sateenkaaria ja mustia hanskoja tarvitaan, niin myös urheilumaailmassa.
Kuka sitten ei saa heiluttaa työssään lippuja, kynsiä, viirejä tai aatteita? Helppo esimerkki on sairaanhoitaja työssään. Hoitohenkilökunnan työtoimenkuvaan kuuluu potilaista kokonaisvaltaisesti huolehtiminen ja siinä on toden totta työtä riittämiin. Potilaan luottamusta hoitoon ei saa vaarantaa henkilökohtaisella mielipiteellä tai arvomaailmalla. Oli se sitten kuin humaani tai maailmaa rakastava tahansa. Yhdenkään potilaan ei kuulu tietää hoitajan henkilökohtaista mielipidettä esim. tasa-arvoisesta avioliitosta, puoluekannasta tai ikä- tai muusta rasismista. Myös sillä punaniskaisella homofoobikolla on oikeus hoitoon ilman yhteiskunnallisia ristiriitoja. Kaikki hoitajat tietävät, että valitettavasti potilailta ei vaadita samaa sensuuria, mutta se on ikävä kyllä ollut uravalinta kysymys.
Valveutunut työnantaja selvittää työntekijöilleen, kuinka paljon saa ottaa kanttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja millä keinoin. Se, että esim. peruskoulun opettaja omin päin rajoittaa puolueetonta opetusta omilla vahvoilla poliittisilla tai uskonnollisilla mielipiteillä on yksinkertaisesti väärin. Se on väärin koululaisia kohtaan ja se on myös opettajan vastuun roisia väärinkäyttöä. Onneksi meillä on kuitenkin äärettömän paljon ammatteja, joissa voi laukoa rankkojakin mielipiteitä ja haastaa yhteiskuntaa muuttumaan. Joten älä rakas lukija ymmärrä väärin, en missään tapauksessa halua teipata suita kiinni. Päinvastoin, kehotan kaikkia ottamaan voimakkaasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin muutoinkin kuin kynsiä lakkaamalla. Aukaiskaa suunne tai pläjäyttäkää ne lakatut kyntenne läppärin näppäimille ja antakaa palaa, mutta muistakaa pitää huoli, että tiedätte ketä silloin edustatte! On muitakin areenoita kun työpaikat.