- Miten kriisi näkyy Kreikassa? Tätä kysytään minulta usein.
Kun eurooppalaisen median keskiössä on ollut talous ja sen myrskynsilmässä erityisesti Kreikka jo useamman vuoden ajan, on selvä että joitakin vaikutuksia on havaittavissa.
Koetan nyt vastata tähän oman kokemukseni pohjalta maassa osa-aikaisesti asuvana expaattina, suositun vuokratalon pyörittäjänä ja kahden maan väliä ravaavan ex-turistin ja nykyisen kahden maan kansalaisen näkökulmasta. Tarkoitukseni ei ole olla tyhjentävä, vaan jakaa joitakin asioita kanssanne, jotka koskettavat.
Tämä on ensisijaisesti vapaa-ajan blogi, mutta valehtelisin, jos sanoisin että kyseinen aihepiiri ei mitenkään koskettaisi minua. Ei vähiten työni puolesta.
Taloudella, ja etenkin mitä siitä kulloinkin ajatellaan ja uskotaan, on kauaskantoiset seuraukset yksittäisen ihmisen elämässä. Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneelle valkenee hyvin pian Välimerellä asuessa, että kaikki yhteiskunnat eivät olekaan niin onnekkaasti rakentuneet: jopa EU:n sisällä pohjoisen ja etelän välinen ero on suuri.
Etelä-Eurooppa taistelee esimerkiksi aivan eri volyymilla siirtolaisongelman kanssa kuin vauraat pohjoismaat. Talous on näissä maissa heikommin rakentunut ja pohjaa pitkälti turismiin, joka on riippuvainen esimerkiksi taloudellisista suhdanteista ja maan infrastruktuurista.
Siksi tuntuu joskus hassulta, että köyhää ja velkaantunutta etelää verrataan vauraaseen ja teknologisesti kehittyneeseen pohjoiseen.
Se on vähän kuin vertaisi Fiattia Ferrariin.
Pari postausta aikaisemmin kerroin kreikkalaisessa sähköliikkeessä asioimisen riemusta, ja tämän blogin perustamisen aikoihin valotin kaikkea sitä, mitä maanostajan, tai sellaiseksi aikovan, tulee huomioida kyseisessä maassa. Onneksi ei olla vielä kuitenkaan tilanteessa, jossa vaikkapa naapurimaan Italian maanomistus Napolinlahdella ja Sisiliassa on.
Vaikka kirjoitukseni käsittelevät pääosin kevyitä aiheita, kuten lomailua, matkailua, ruokaa ja remontointia, niissä on punaisena lankana aina pyrkimys tuoda esiin mahdollisimman totuudenmukaisesti eroja näiden kahden maailman välillä: vauraan ja demokraattisen Pohjois-Euroopan ja köyhän ja korruptoituneen etelän.
Kun kolme vuotta sitten heinäkuussa hankimme talon ja tontin länsikreikkalaiselta paratiisisaarelta, perustaakseni sinne ympärivuotisesti toimivan, kansainvälisen nonprofit-vierasohjelman, talouskriisi ei ollut vielä edes tiedossa.
Uutiset tulivat vasta jouluna ja iskivät kovaa.
Sitä ennen juuri kukaan ei maininnut julkisen talouden alijäämästä, ylivelkaantumisesta tai elämisestä yli varojen. Ei puhuttu myöskään julkisen sektorin kohtuuttomasta paisuttamisesta. Korruptio oli Etelä-Euroopassa tiedossa maan tapana, mutta sen kitkemiseksi ei EU tehnyt juuri mitään. Miksi?
Kun kupla sitten puhkesi, alkoi syyttely puolin ja toisin. Syihin sen enempää menemättä kerron tässä, miten kriisi vaikutti konkreettisesti tapaamieni ihmisten elämään ja tunnelmaan lomasaarella, jossa aina on nähty paljon saksalaisia, englantilaisia ja pohjoismaalaisia, sekä muun muassa hollantilaisia maanomistajia.
Istuin pitkään kahvilla rakennuttajani kanssa ja koitimme saada selville mitä oli tapahtunut. Yritin ymmärtää asian jokapäiväisen elämän tasolla, ja nähdä kriisin vaikutuksia laajemmin ihmiskohtaloihin, konkreettisesti.
Rakennuttaja kertoili siestalla makean porokahvin ääressä tarinoita hankalista byrokraateista, lahjonnasta, jopa kiristyksestä, jo kauan ennen kriisiä. Elinkeinoaan harjoittaakseen paikalliset toimitsijat joutuivat usein mahdottomilta tuntuneiden tilanteiden eteen, kuten lunastaakseen maata rakentamista varten tietyltä byrokraatilta tämän suostumuksen saamiseksi.
Maanomistuksen takana istuivat usein suuria pinta-aloja hallinnoivat kroisokset, joita vastaan kapinointi oli menestyvälle bisnekselle lähes mahdotonta. Jokainen saari on Kreikassa kuin mikrokosmos: siellä vallitsevat säännöt ja oikut, joita muualla ei ole.
Ystävystyttyämme opimme tuntemaan mieheni kanssa rakennuttajan rehellisenä joskin temperamenttisena ihmisenä, joka monen muun tavoin koitti saada leivän kokoon hankalassa tilanteessa. Tapasimme kadulla, tai soittelimme ja sovimme paikallisten kuppilaan treffit. Oikeastaan, löysimme hänet asioidessamme liikkeissä usein samasta kahvilasta ohi kävellessämme, ja saimme aina kutsun tulla istumaan hänen seurueeseensa.
Ajan kuluessa emme tarvinneet toisiltamme enää konkreettisesti apua, ja tapaamiset vähitellen harvenivat, mutta niiden sisältö pureutui osaksi ymmärtämystäni lähtemättömästi ja auttoi minua ymmärtämään syvällisemmin kriisin seurauksia.
Ennen kaikkea se sai näkemään tarinan toisenkin puolen - nämä ihmiset olivat aivan tavallisia, rehellisiä kansalaisia: postivirkailijoita, kadunmiehiä, kalastajia, leipureita, jonkun isoäitejä ja -isiä, työttömiä nuoria ja työssäkäyviä nuoria naisia ja miehiä. He eivät olleet kriisin syy, ja heitä ei tulisi siitä myöskään rankaista.
Käsitykseni asiasta sai uusia sävyjä myös lukiessani artikkelia Kreikan historiasta The Guardianista. Artikkelissa kerrottiin, että II MS:n jälkeen Kreikka auttoi Saksaa jälleenrakentamaan maan suurella avustuksella, kun liittoutuneet olivat pommittaneet sen tuusannuuskaksi.
Kreikka oli nyt historiallisesti katsoen samankaltaisessa tilanteessa: työttömyys oli karkaamassa käsistä, talous oli tuuliajoilla ja nuoret eivät löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa.
Suuri kriisi oli koetellut yhteiskuntaa sen pohjamutia myöten.
Kun Kreikassa käy, silmiinpistävää on ihmisten vieraanvaraisuus. He antavat omastaan, ja tätä ominaisuutta on helppo luulla naiiviksi.
Sitä on myös helppo käyttää hyväksi.
Kriisiä seuranneiden vuosien aikana, kun olen vienyt saarelle vuosittain toistakymmentä vierasta, usein perheineen: muun muassa suomalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, amerikkalaisia, intialaisia ja ruotsalaisia, olen huomannut varautuneisuutta tässä kreikkalaiselle tyypillisessä piirteessä.
Suomen vakuusvaatimusten aikaan oli jopa paikoin vaikeaa sanoa mistä maasta olen kotoisin. Oli muutamaan otteeseen turvauduttava suoranaiseen valkoiseen valheeseen. Että en oikeasti seuraa tai ymmärrä politiikkaa. Tai että ei kiinnosta.
Etenkin parina ensimmäisenä kesänä, kun ensimmäisistä, tiukista avustuspaketista neuvoteltiin, tunnelma oli käsinkosketeltavan kireä. Se oli surullista, sillä epätoivoa ihmisten silmissä ei voinut olla huomaamatta.
He menettivät ehkä palkkansa, kotinsa, eläkkeensä, terveytensä. Kaikki romahti hetkessä.
Nyt, kun kriisistä on alettu puhua enemmän yleiseurooppalaisena, ja heikompien maiden talousongelmista koko Euroopan rahoitusjärjestelmän ongelmina, tilanne on jo helpompi. Enää kai kukaan ei voi pelkästään sälyttää koko ongelmaa yhden hyväuskoisuudessaan liikaa lainaa kohtuuttomilla ehdoilla ottaneen maan niskaan, kun samassa jamassa ovat myös taloudeltaan paljon suurempi Italia ja Espanja.
Se helpottaa meitä maassa toimivia ulkomaalaisia jonkun verran, mutta ei poista täysin jänitettä, joka Euroopan jakautumisesta kahtia on epäilemättä seurannut.
Kreikkaa on lyöty.
Täytyy vain toivoa, että toistaiseksi yksittäiset mellakat Ateenassa eivät yllä saarille asti, ja että fasististen ääriliikkeiden edustajat eivät kylväisi lisää pelkoa ja ruokkisi pettyneiden kreikkalaisten alennustilaa. Kreikan itsensä - ja vieraideni - puolesta toivon näin koko sydämestäni.
Turisteihin ei tuon vihamielisyyden toivoisi ainakaan kohdistuvan: joskin joku joskus törttöilee ja käyttäytyy epäkunnioittavasti, he tuovat maalle kuitenkin myös paljon hyvää: valuuttaa, työpaikkoja, ruokaa pöytään.
Turistit ovat maalle välttämättömiä - samoin kuin koko muulle eteläiselle Euroopalle.
Aika harva lomailee kuitenkaan Saksassa.
Toistaiseksi tilanne on vielä hyvä, eikä saarella ole ulkomaalaisvihamielisyyttä. Päin vastoin - ollessamme itse ystävällisiä ja kohteliaita, olemme kohdanneet vain hyvää ja lämmintä vastaanottoa takaisin. Samaa kertovat kaikki vieraamme.
Toivotaan, että se myös pysyy jatkossa.
