Image may be NSFW.
Clik here to view.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Miten aikuinen järkevä ihminen voi löytää itsensä vieraasta maasta, isosta kauppakeskuksesta, muutama kruunu taskussa, pari tuntia laivan lähtöön ja 4-vuotias kielitaidoton poika kadonneena? Mietin mitä ihmettä teen. Huhuilin kaveria leluosastolta, kiersin joka hyllyn ja mietin miten hullu olen, kun en ottanut edes pankkikorttia hytistä mukaani. Entäs se nimi- ja osoitelappu kaverin selkään? Ja muistinko kertoa kaverille toimintaohjeet jos eksyy äidistään? En, en ja en. Luojan kiitos kaveri löytyi matkalla takaisin leluhyllyille. Ja oikeasti, tarvitsiko poika oikeasti sitä hienoa ruiskuttavaa paloautoa ja Aku tornilaatikkoa. Niillä rahoilla olisimme ajaneet taksilla takaisin laivaan...Toisaalta se pissapuska kuninkaanlinnan kyljessä olisi jäänyt sitten tekemättä.
En tajua, miksi meitä holhotaan. Jokainen vähän outo, vähän alkoholisoitunut, vähän muistamaton tai vähän vain jotain ohjataan 24h yksikköön, josta ei ole matkalippua takaisin. Omaiset kärräävät kamat kaatikselle ja huokaisevat helpotuksesta. Isä tai äiti on nyt turvassa. Kunnes tulee joku hullu hanketyöntekijä avaamaan sen oven ulos. "Tiesitkö, että sillä kaverilla on passi voimassa vuoteen 2016?" No en tiennyt. Enkä myöskään sitä, että passin voimassaolo olisi peruste laitoshoitoon. Tänään tappelin siitä, kuka putsaa varastossa olevan sängyn. "Ei se kuule niin mene, että joku vain pyyhkii sen rätillä". Eikö? Talonmies ei osaa, vahtimestari ei osaa, minä en osaa. Lopulta päätin, että ehkäpä homma on tulevalle sängyn omistajalle hyvää kuntouttavaa toimintaa. Ja kiva homma teille Helsingin kotihoitajat. Käykääpä kurkkaamassa kaikkien yli 65-v ikääntyvien ikkunoista sisään viikon tai parin välein, onko tyypit hengissä. Jos yksi mummo ei ole halunnut kotihoitoa sinne kurkkimaan, eikö se ole oikeasti mummon oma valinta? Ymmärrän ymmärrän toki, että kaikkea voi sattua ja emme kestä ajatusta, että joku kuolisi toisten tietämättä omassa kodissaan. Toisaalta kestävätkö kaikki myöskään ajatusta omasta kuolemasta vuodeosastolla letkutettuna ja valkoisten seinien ympäröimänä.
Mietin tässä, että pitäisikö minun liittyä päiväkodin vanhempainyhdistykseen. Olisinko minä se myyjäisihminen, joka illat leipoo luumukakkuja myyjäisiin tai suunnittelee laskiaisriehaa takapihalleen? Tai olisinko se äänekäs äiti, joka vaatii omille pilteilleen luomuruokaa ja sokerittomia pannukakkuja? Keräisinkö nimiadressia homemittausten puolesta, jos kollegan lapsi olisi aivastellut päiväkodissa? Vai olisinko vain se takarivin lusmuileva äiti, joka käy vain viemässä ja hakemassa pikkukavereita ja tyytyy selitykseen, onko tullut kakkaa, kuinka monta lihapullaa on tänään syöty ja monta tuntia kuorsattu takahuoneessa.
