(kuva: Kansallisteatteri, Tekla Pohjolainen)
Vastakkain pikkukylä ja kaupunki; vasemmisto ja oikeisto; duunari ja suuryritys
Aikomuksenani oli mennä katsomaan lauantai-illan vietteeksi Kansallisteatterin Kuningas kuolee, mutta päädyinkin viereiseen saliin seuraamaan Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuvaa Metsäjättiä (romaani 2011, teatterisovituksen ensi-ilta huhtikuussa 2013). Lähtökohtaisesti "melankolinen komedia metsäteollisuuden ja metallimusiikin maasta" ei ollut herättänyt minussa suuria intohimoja, enkä siksi ollut käynyt katsomassa esitystä, vaikka se olikin pyörinyt Kansallisteatterissa jo pitkään. Nyt päätin tarttua siihen Kuninkaan kuoleman ollessa sittenkin täynnä. Haluni päästä jälleen oikeaan teatteriin kesän jälkeen oli suuri ja esitysten alkuun vain parikymmentä minuuttia.
Neutraali oloni muuttui hiljalleen liikutukseksi, kun Metsäjätti paljastui koskettavaksi ja osuvaksi poliittiseksi tragikomediaksi. Keskiössä on stereotyyppinen suomalainen pikkukylä, joka nojaa täysin yhden metsäteollisuuden tehtaan varaan. Törmälän tulevaisuus joutuu uhan alle, kun tehtaan omistava Metsäjätti-suuryritys haluaa tehostaa toimintaansa, irtisanoa työntekijöitään, ja siten kuolettaa kylää. Törmälässä alkoholismi ja perheväkivalta ovat yleisiä, lapset kasvavat törmäläläisiksi, jotka isiensä tavoin menevät töihin tehtaaseen. Vain harvat lähtevät, eivätkä koskaan palaa. Vaikka kylä on stereotypia, kätkee se sisäänsä totuuden. Juuri tällä viikolla Yle julkaisi uutisen, jonka mukaan suurin osa Suomen kunnista kärsii poismuutosta ja siten kulkee kohti hidasta kuolemaa palveluiden karatessa ulottumattomiin (http://yle.fi/uutiset/ranualta_ja_pellosta_muutettu_eniten_muualle_suomeen/7426372). Itsekin olen Lapin poismuuttaja, lähtenyt pääkaupunkiseudulle opintojen perässä. Kykenin siis samaistumaan törmäläläiseen mentaliteettiin. Metsäteollisuuden lakkautukset ovat läpi 2000-luvun olleet todellisuutta, jotka ovat vaikuttaneet joidenkin kuntien talouteen merkittävästi.
Päähenkilöinä toimivat lapsuudenystävät Pasi ja Janne (Jani Karvinen ja Heikki Pitkänen), jotka ovat ajan myötä kasvaneet erilleen. Toisesta on tullut helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri, Metsäjätti-firman "vice president"; toisesta hieman alkoholisoitunut, elämässään mielestään epäonnistunut törmäläläinen duunari. Näytelmässä oikeisto ja vasemmisto asettuvat vastakkain, ja varsin rohkeasti vasemmiston, ihmisyyden ja ystävyyden puoli lopulta voittaa. Vaikka osa tarinasta on varsin kliseistä ja perinteistä suomalaista kaavaa noudattavaa, jossa pieni ihminen ja toveruus lopulta voittavat, on näytelmä aidosti ajatuksia herättävä ja koskettava. Se on myös rohkea kantaaottavuudessaan, onhan Kokoomus tällä hetkellä Suomen suurin puolue. Oikeistolaisuutta toki kritisoidaan vaihtoehtomedioissa (http://www.city.fi/blogit/vapaamatkustaja/kokoomuslandia+mita+alexander+oikein+haluaa/127852), mutta mielestäni on mahtavaa, että myös valtion laitos uskaltaa herättää keskustelua. Neljännen tien tavoin Metsäjätti uskaltaa vedota katsojiin: millaisen Suomen sinä haluat?
Metsäjätti Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä lokakuun 24. päivään asti.