Aiemmin tällä viikolla sain melkein kuulla kunniani, kun olin jättänyt parkkipaikalla autoni oven sen verran pahasti auki, ettei viereinen auto päässyt lähtemään. Olen todella pahoillani, että siinä kuluu jonkin verran aikaa, kun laitan poikamme kunnolla kiinni turvaistuimeensa. Tai hetkinen, eihän minun pidä olla siitä mitenkään pahoillani. Minähän saan säätää ja vääntää lähtövalmistelujen kanssa niin kauan kuin lystää - ottaen toki huomioon, etten tahallani hankaloita muiden menoa.
Ennemmin olisin voinut kysyä tältä toisen auton kiireiseltä omistajalta, miksi hän oli parkkeerannut kaaransa niin liki minun autoani. Voisi sitä nimittäin hieman katsoa, miten sen menopelinsä sijoittaa siihen rajattuun tilaan. Päätin olla kuitenkin hiljaa ja pitää enimmät mölyt mahassani - olihan poikakin siinä vieressä seuraamassa. Ajattelin olla se viisaampi, joka älysi ottaa tilanteen rauhallisemmin ja antaa vastapuolen purkaa ääni kireänä turhautumistaan.
Olen aikaisemminkin täällä blogissani tuonut jossain vaiheessa esille, että pidän räyhääviä ja turhaan mekastavia ihmisiä huonosti käyttäytyvinä, joilta puuttuvat kunnon tavat sekä kunnioitus toisia kohtaan. Niinpä en ajatellut siellä parkkipaikalla ajatua samalle tasolle sen viereisen auton omistajan kanssa ja ryhtyä sanailemaan hänelle sen pidempään. Pistin ovet kiinni, istuin autoon ja totesin mielessäni, että taitaa sinullakin olla vaikea päivä tai olet jotenkin muuten tyytymätön elämääsi.
* * *
Mutta siis, mikä ihmisiä oikein vaivaa? Mikä meitä suomalaisia jurppii ja ottaa niin kovasti päähän, että pitää käyttäytyä tökerösti? En halua tietenkään yleistää, että me kaikki olisimme huonokäytöksisiä, meuhkaavia ja solvaavia juntturoita. Minusta kuitenkin vaan tuntuu, että tällaisiin älyttömästi toimiviin ihmisiin tulee törmättyä aivan liian usein. Tuskinpa tämä silkkaa sattumaakaan on, joten ilmeisesti moni purkaa enemmän tai vähemmän huonoa oloaan, stressiään ja kyllästymistään käyttäytymällä vasten soveliaita tapoja.
Tai sitten he eivät vain siedä toisia ihmisiä liian lähellä omaa reviiriään.
Jos mielen ja turhautuneisuuden osoittaminen tuntuu epämielyttävältä (ellei jopa vaikealta) kasvotusten jonkun satunnaisesti valitun tuntemattoman ihmisen kanssa, asiaan löytyy myös helpompi keino. Nimittäin soittaminen minkä tahansa valtakunnan asiakaspalveluun. On toki soveliasta, että sille soittamiselle on oikeaa tarvettakin, ettei vain pelkästä hetken mielijohteesta päätä näpytellä palvelun puhelinnumeroa, kun tekee mieli parantaa oloaan. Mutta tuskin olen kovinkaan väärässä, jos väitän, että sieltä sun täältä löytyy varmasti näitä huvikseen pirauttelijoita, joilla on tarvetta päästä juttelemaan jollekulle asioista - tai niiden vierestä.
* * *
Soittivatpa ihmiset asiakaspalveluihin sitten aiheesta tai ei, on melko todennäköistä, että soittajien puhetyyli muuttuu jossain vaiheessa puhelua tiuskivaksi, huutavaksi ja kaikkitietäväksi. Ellei se sitten ole ollut sitä jo aivan ensi sekunneista alkaen. En taaskaan halua yleistää, että kaikki soittajat käyttäytyisivät näin. Mutta aika usein trendi näyttää kyllä olevan, että soittajat ovat niin vihaisia, että he ovat suurin piirtein tulossa puhelinlinjoja pitkin hyökätäkseen kaikkensa yrittävien asiakaspalvelijoiden kimppuun.
Ymmärtäähän sen toki, että tuntemattomalle ihmiselle, jonka kasvojakaan ei näe, on lapsellisen helppoa alkaa räyhäämään ja vaatimaan asioita, joita ei välttämättä pystytä muuttamaan ja korjaamaan juridisista sekä käytännöllisistä syistä. Olipa kyse sitten netti- ja puhelinliittymistä, talvipakkasilla takkuavista junista tai Kela-päätöksistä. Näitä valittamisen ja huutamisen aiheita kun tuntuu Suomessa riittävän. Tai siis, suomalaisilla tuntuu riittävän. Ihmisen asenteestahan se on kiinni, miten helposti jokin asia alkaa nyppiä ja nostattaa vihan tunteita pintaan.
Asiakaspalveluiden lisäksi toinen otollinen kohderyhmä huudoille ja haukuille ovat puhelinmyyjät sekä gallupien tekijät. He kun soittavat monien mielestä aina väärään aikaan ja turhasta asiasta. Ja auta armias, jos se iloisen reipas, innokas ääni siellä puhelimen toisessa päässä räjäyttää tajunnan sopimattomalla hetkellä. Silloin ollaan heti piikit valmiina pystyssä ja sana-arkusta aletaan kaivella niitä kaikkein terävimpiä sekä kovimpia sanoja. Kaikella kunnioituksella teitä asiakaspalvelijoita ja muita puhelintyöntekijöitä kohtaan, arvostan tekemäänne työtä ja nostan teille hattua, että jaksatte ilmeisesti myös tehdä sitä päivästä ja viikosta toiseen. Itse en teidän työhön enää rupeaisi, sillä minusta ei ole siihen. Nimimerkillä "yhden kesän asiakaspalvelun puhelimessa kärvistellyt".
* * *
Tosiasiahan on, etteivät asiat parane tai hoidu huutamalla. On siis aivan turha kuluttaa siihen energiaa. Jos on pakko tiuskia ja purkaa mieltään kovaäänisesti, kehoitan hakkaamaan hampaat irvessä nyrkkeilysäkkiä tai tyynyä. Tai puristelemaan naama vääränä stressipalloa. Tai lähtemään ulos kävelylle, juoksemaan tai vaikka nyppimään rikkaruohoja. Kanssaihmiset ansaitsevat meluamisen sijaan ystävällistä ja vähintäänkin asiallista puhetta. Asiakaspalvelijoita ynnä muita puhelimen toisessa päässä työskeneteleviä voi yllättää myös kiittämällä.
Jos nyt vähäsen vielä laajennan aihepiiriä, niin huutaminen, räyhääminen, tiuskiminen tai mikä tahansa muu kovaääninen mesoaminen eivät ole tietenkään ainoita pään puistattelua aiheuttavia juttuja. Suomalaisten käytöksessä löytyy paljon muitakin kompastuskiviä, jotka voisi potkia pois tieltä häritsemästä:
Jonossa etuilu.
Kulkuväylien tukkiminen ihmisiltä, jotka nousevat pois julkisen liikenteen välineistä, ja ryntäily niihin ennen kuin toiset ovat ehtineet edes ulos.
Liian leveä seisominen liukuportaissa niin, ettei vasemmalta pysty ohittamaan.
Välinpitämättömyys auttaa mahdollista apua tarvitsevaa, koska mieli on asennoitunut vain siihen ajatukseen, että tuo ei koske minua.
Kyvyttömyys sanoa eri tilanteissa hei, kiitos, ole hyvä ja anteeksi.
Etenkin tuo viimeinen kohta ja sen viimeinen sana mietityttää ja todella ihmetetyttää. Siis, miten voikaan olla niin vaikeaa sanoa se an-teek-si tai so-ri, jos toinen seisoo pahasti tiellä tai pitäisi päästä bussista pois sieltä ikkunapaikalta ohi vieressä istuvan matkustajan. Voi ryökäle sentään...
(Ai niin, onhan vielä ne rasistiset kommentit ja käyttäytymiset. Mutta ne tarvitsisivat jo aivan oman kirjoituksensa.)
* * *
Satuin sitten eilen kohtaamaan (tai pikemminkin kuulemaan) erään toisenkin meuhkaajan, tällä kertaa pankissa. Kovaäänisesti ja tuohtuneena hän selitti jotain tiskin takana istuneelle virkailijalle. Itse asioin samanaikaisesti henkilökohtaisen pankkineuvojan kanssa tämän koppimaisessa työtilassa, joka ei ollut juuri mitenkään äänieristetty, joten kaikki äänet kantautuivat sinne sangen hyvin salin puolelta.
Istuin siellä ja ihmettelin jälleen kerran, miten joillakin on otsaa.
:/