Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten nopeasti aika kuluu. Ikään kuin ajan kuluminen nopeutuisi vuosi vuodelta! Samoissa pohdinnoissa mietin omaa elämääni ja ajankäyttöäni ja tajusin, että voisin käyttää omaa aikaani monella tavalla paremmin ja keskittyä yhä enemmän onnea tuottaviin asioihin.
Tuumasta toimeen: Aloitin muutama päivä sitten projektin, jonka tarkoituksena on karsia elämästä turhat aikasyöpöt ja keskittyä yhä enemmän asioihin, jotka tuovat elämään aidosti iloa ja tyydytystä. Järjestelmällisenä listaihmisenä aloitin projektin ranskalaisten viivojen kirjaamisella: Toiseen sarakkeeseen kirjoitin asioita, jotka tuovat minulle iloa, onnea ja inspiraatiota, ja toiseen asioita, jotka vievät niitä (tai ainakin rajoittavat mukaviin asioihin käytettävissä olevaa aikaa).
Innostavien asioiden listasta tuli ilokseni tosi pitkä, joten en kertaa sitä kokonaisuudessaan. Esimerkkinä listalla olivat muun muassa lukeminen ja kirjoittaminen, muutama liikuntaharrastus, siisti ja kaunis koti (!) sekä uusien asioiden opiskelu. Listaaminenhan on helppoa kuin heinänteko, mutta olennainen kysymys onkin se, että miksi ihmeessä sitten elän vaate- ja paperikasojen keskellä, vietän liikaa aikaa sohvalla eikä minulla muka ole aikaa lukea kirjoja? Syypää tähän löytyi ainakin osittain viereisestä sarakkeesta, johon kirjasin pahoja tapojani ja tottumuksiani. Tällä listalla ovat muun muassa liiallinen netissä (lue: Facebookissa) roikkuminen, liian lyhyet yöunet (jotka johtuvat osittain siitä, että roikun erilaisilla verkkosivuilla vielä illalla sängyssäkin!) ja suunnitelmallisuuden/rutiinien puute. Yleisellä saamattomuudellakin on toki osansa asiaan.
Päätin, että nykymeininki ei vetele, joten muutos oli aloitettava jostain. Ensi töikseni päätin pitää loman Facebookista ja irrottautua päämäärättömästä verkkosuffailusta. Minulle sopivin tapa oli yksinkertaisesti deaktivoida Facebook-tilini toistaiseksi. Harmillista kyllä, takaisinkirjautuminen onnistuu aivan samalla tavalla kuin normikirjautuminen, ja nyt muutaman päivän kestäneen lakon aikana olen jo kerran ajatuksissani kirjautunut Facebookiin. Tämä luultavasti paljastaa, miten syvälle pinttyneestä tavasta onkaan kysymys... En kuitenkaan antanut mielihaluilleni periksi, vaan päätin jatkaa vieroitushoitoani.
Olen mietiskellyt sosiaalista mediaa ja sen käyttöä viime aikoina muutenkin. Sosiaalisesta mediasta on tullut monille elämän näyteikkuna, johon nostetaan omasta elämästä parhaat ja eniten ihailua herättävimmät uutiset ("Ihana 20 kilometrin lenkki auringonpaisteessa! Maraton, täältä tullaan!"), parhaat kuvat (selfiet) ja positiivisuushaasteet. Esimerkiksi Facebookissa on helppoa saada itsensä näyttämään energiseltä sporttihirmulta, joka pukeutuu joka päivä tarkoin harkittuun asukokonaisuuteen, syö trendikkäissä ravintoloissa terveellisiä aterioita tai valmistaa niitä omin pikku kätösin omassa gourmet-keittiössä ja viettää suurimman osan ajastaan ihanien ystävien kanssa skumppalasi kädessä juhlien. Jokainen tietää, että elämä on myös huonotukkapäiviä, tiskivuoria, purkkihernekeittoa ja nahistelua läheisten kanssa. Vaikka tämän seikan tiedostaisikin, voi oma elämä silti sosiaalisen median jatkuvassa ihanuusvirrassa tuntua tylsältä ja nuhjaiselta. Pahimmassa tapauksessa sosiaalinen media ruokkii oman elämän ja itsen epätervettä ja epärealistista vertailua muihin.
Toisaalta sosiaalisessa mediassa mietityttää se, missä määrin oman elämän jakaminen muille vaikuttaa tekemiseemme ja valintoihimme. Jaksaisinko käyttää aikaani esimerkiksi täydellisten macaron-leivosten näpertelyyn, ellen voisi jakaa niistä otettuja kuvia ja saada sitä kautta tykkäyksiä, kehuja ja ihailua? Jos vastaus on kyllä, elän leivosten kanssa puuhastellessani aidosti itseni näköistä elämää. Kiinnostavia ja omannäköisiä asioita jaksaa tehdä myös silloin, kun kukaan ei näe tai hurraa vieressä. Jos taas totean, että macaron-leivokset, maratonharjoittelu, auton rassaaminen, antiikkihuonekalut, kissanäyttelyt, punttisaliharjottelu (tai mikä ikinä) ovat lähinnä keino saada huomioita ja ihailua kuin aidosti itseni kiinnostava asia, olen syyllistynyt ainakin jonkinasteiseen oman itseni laiminlyöntiin ja alkanut elää näytöselämää. Jos intohimoni on pelata videopelejä kotisohvalla pieruverkkareissa, niin eikö onnea olisikin tehdä niin, vaikkei siitä saisikaan seksikästä somepäivitystä?
Tämä viimekeväinen video samasta aiheesta on muuten aika hyvä. Sekä hauska että karmea!
http://www.youtube.com/watch?v=o_5OtsdBBIg