Ei ole hyvä uutinen ollenkaan nyt tämä... Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) tiedottaa ja mm. Yle ja Hesari uutisoivat, että tuottajat saavat yhä vähemmän rahaa tuottamastaan lihasta ja välikäsien kahmima osuus tuotteen kuluttajahinnasta senkun kasvaa!
Tämä nykyinen systeemi on läpeensä tehomaatalouspainotteinen ja polkee alkupään tuottajan elinkeinoa pahemman kerran. Tämä tarkoittaa suoraan myös sitä, että niin kauan kun systeemi on tämä, ei tavan tuottajilla ole resursseja panostaa tuotantoeläintensä hyvinvointiin, ainakaan siinä määrin kuin olisi tarpeen.
Ylen uutinen kertoo, että vaikka sianlihan kulutus on maassamme kasvussa, sen kotimainen tuotanto vähenee. Viime aikoina median kautta kansan tietoisuuteen levinneistä kuvista tutulla, nykymuotoisella ja äärimmilleen tehostetulla sianlihan tuotannolla on tuottajien mukaan liian suuret kustannukset. Monet sikatilalliset ovatkin joutuneet lopettamaan toimintansa kokonaan, eikä jäljelle jääneiden tilojen sikojen oloihin ole luvassa parannusta, sillä rahaa niihin ei yksinkertaisesti ole. Tuoreimmassa kyselytutkimuksessa sikatilalliset ovatkin kertoneet kannattavuusongelmat pääasialliseksi syyksi olla siirtymättä luomutuotantoon.
Se, että kotimainen tuotanto vähenee samalla kun kulutus kasvaa, tarkoittaa myös sitä, että lihan tuontia ulkomailta on lisättävä. Sen lisäksi, että ulkomailta tuotu liha lisää eittämättä tuotteen ympäristökuormitusta, se vie viimeisenkin tuotantoeläinten olosuhteisiin liittyvän vaikutusvallan suomalaisen kuluttajan ulottumattomiin. Muiden maiden eläinsuojelulainsäädäntöön ja -käytänteisiin kun on kulutusvalinnoilla vielä vaikeampaa vaikuttaa, kuin kotimaisiin.
Voimme lisäksi pohtia myös sitä, onko ylipäätään oikein, että välikädet vievät leivän tuottajien pöydästä? Tätä vajausta tuottajien kukkaroissa yritetään sitten paikata EU-tuilla, joista tuottajat tehdään käytännössä riippuvaisiksi. Tässä kun on se pointti, että jos EU alkaa jossain vaiheessa mennä yhä liittovaltiomaisempaan suuntaan, se voi pahimmillaan tukien kautta jäsenmaidensa maataloutta ohjaamalla ajaa omavaraisen maataloutemme kokonaan alas, ja siirtää tuotannon "pidemmän satokauden" maihin. Tämä taas on mielestäni niin poliittisesti, ekologisesti, kuin eettisestikin ajateltuna täysin kestämätön skenaario!
Ylen uutisen mukaan hallitus on puuttumassa asiaan tulevan syksyn aikana. Toivon todella niin, sillä tämä tilanne vaatii selkeitä toimia! Heti!
Lähteenä on linkitetyn Yle-uutisen ja Sikatehtaat-sivuston lisäksi käytetty Helsingin Sanomien printtiversiota 11.6.2014
ps. Pahoittelen, että tämä postaus jäi nyt kuvatta. Yritin pitää tekstin nyt sen verran lyhyenä, että sen ehkä (toivottavasti!) jaksaa lukea ilmankin. :)