Halusin naisten piiriin, mutta minut hylättiin. Jätin kolme viikkoa sitten jäsenhakemuksen Naisasialiitto Unioniin, koska toivoin pääseväni feministisessa kansalaisjärjestössä keskustelemaan sukupuoliasioista älykkäiden ihmisten kanssa.
Tiistai-iltapäivänä sain sähköpostilla vastauksen:
”Valitettavasti sääntöjemme mukaan jäsenten tulee olla naisia. Etunimestäsi päätellen olet varmaankin mies?”
Kysymys on niin hieno, että se sai minut hämilleen. Tero on miehen nimi, ja olenhan minä virallisesti mies, mutta samalla vierastan lukuisia miehekkäitä piirteitä ja tapoja. Kutsun itseäni epsilonurokseksi. Jos naama loistaa, minua ei haittaa laittaa siihen punoitusta vähentävää meikkiä. Pahin painajaiseni olisi joutua miesseurueen kanssa polttariajelulle, jossa harrastettaisiin joukkuelajeja.
Näpyttelin järjestösihteerille innostuneesti.
”On määrittelykysymys, olenko mies.”
Perään kirjoitin vielä selityksen, että olen lukenut pitkään naistutkimusta, ettei hän erehtyisi luulemaan minua feministeille vitsailijaksi. Sain viimeisen vastauksen.
”Muiden yleisesti ymmärrettyjen määrittelytapojen puutteessa olemme yhdistyksessä käyttäneet jäsenyyden osalta virallista sukupuolta.”
Se oli siinä. Naisten tiukka piiri käänsi minulle selkänsä, enkä päässyt leikkiin mukaan. Olin aavistellut lopputulosta, mutta silti minua suututti. Mitä tekemistä surkealla mieskehollani on sen kanssa, voinko olla osa feministien porukkaa?
Tosin vuonna 1892 perustettuun järjestöön ei ole päässyt yksikään peniksellinen. Tiedän hyvin, että miesten sulkeminen suututtaa moniakin unionilaisia, jotka marssivat ulos kokouksesta vanhentuneen säännön takia.
Ei muistella pahalla, feministit. En aio kostoksi hakea jäseneksi miehille suunnattuihin äijäklubeihin Keskiviikkokerhoon tai Sikarikerhoon.
***
Itse asiassa tällainen ulosjäänti on hyvä kokemus kenelle vaan, sillä on herättelevää olla epätoivottu. Ulkopuolisena näkee selvemmin, miksi sukupuolisyrjinnän vastustaminen on niin tärkeää. Miksi miesvoittoisilla aloilla maksetaan paremmin palkkaa, miksi naisten kärsimä parisuhdeväkivalta ohitetaan kevyesti ja niin edelleen.
Minusta naisillekin tekee hyvää pohtia vähän tätä kerhoutumista: miten he edistävät vain oman sukupuolensa asiaa ja mitkä ovat muita naisten suljettuja piirejä.
Vähän provosoivasti tiedustelen. Kun naiset valtavaavat korkeakoulupaikat ja johtajapaikat, sortaako yhteiskunta silloin miehiä? Ovatko naiset silloin voittaneet? Onko se juhlien paikka?
***
Sukupuoliymmärryksen pitäisi kuulua kansalaistaitoihin. Olisi tärkeää, että jokainen tiedostaisi, miksi asumme isänmaassa ja puhumme äidinkieltä. Itsestäänselvistä asioista pitää tehdä ihanan monimutkaisia.
Saamassani hylkäämisviestissä minua ilahduttaa edelleen saamani tavanomaiselta vaikuttava kysymys:
”Olet varmaankin mies?”
Saman kysymyksen rastittaa usein kaavakkeissa ja lentolippuissa nopeiten. Jokaisen sukupuolen pitäisi selvitä nostamalla hametta, mutta ei se aina niin mene. Oikeasti kysymys on niin vaikea, että siihen ei voi vastata kuin vastakysymyksillä.
Varmaankin mies? Maskuliininen mies? Perinteinen suomalainen mies? Lapseton hoivamies? Bensaatankkaava mies? Kotona herkkä ja töissä kovisteleva mies? Yhtymistä harrastava heteromies? Ovia avaava mies? Kiroileva, ronskimies? Juorumies?
Mikä vitun mies? Minä mies? Mikä mies minä sinulle olen?
Lue Tero Kartastenpään aikaisempia kirjoituksia:
Viisi syytä kunnioittaa jonottajia
9 kohdan treeniohjelma - Näin pumppaat itsesi kulttuuriguruksi
Kaikki muu on suomalaista paitsi koalat
Seuraa: https://twitter.com/kartastenpaa