Quantcast
Channel: Lily.fi - Uutiset & yhteiskunta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Naapurin veemäinen rouva

$
0
0

Ollessani tänään lenkillä naapuritalon rouva tuli ja haukkui minut täysin maanrakoon. Koskaan aiemmin en ole hänen kanssaan keskustellut enkä tavannut muuta kuin ohimennen. Tänään hän sitten päätti tehdä tuttavuutta muutaman minuutin mittaisella, kovaäänisellä "puhuttelulla", jossa hän haukkui minua tyhmäksi ja kertoi erittäin painokkaasti neljä (siis neljä, 4) kertaa kuinka hän ja koko heidän taloyhtiönsä vihaa minua. Hän ei antanut edes yhden kokonaisen lauseen vertaa mahdollisuutta sanoa mitään hänelle takaisin, puolustautua, pahoitella tai kysyä tarkennusta.

Mitä niin kamalaa olin tehnyt?

No sitä, että olen koiralenkeilläni kulkenut heidän parkkipaikka-alueensa poikki ja viskannut koirankakkapussin ajoittain heidän pihan roskikseensa. Hän myös väitti, että kusetan koiraani heidän pihallaan.

Roskisalue on avoin paikka, katos ilman seiniä, tienristeyksessä piha-alueen laidalla. Reittini parkkipaikan läpi ja siitä kivettyä polkua pitkin takaisin päätielle on reitti, joka ei kulje kenenkään oman pihan poikki, parvekkeiden alta, kukkapenkkien läpi tai muutenkaan mitenkään häiritsevästi. Sillä puolen taloa ei ole edes ikkunoita, jotta joku voisi jotenkin kokea häiritseväksi sen, jos joku kulkee asfaltoidun parkkialueen läpi takaisin tielle. Katson, että koirani ei pissaa pihoille, ei toisten taloyhtiöiden tai omallenikaan.

Olin niin pöyristynyt, että kun olin raivoitkenyt kotona aikani, sisuunnuin ja kirjoitin kirjeen ja kävin teippaamassa sen naapuritalon alaoveen (varoin ikkunaa ettei vain tule sanomisia teipin jäljistä!). Kirjoitin asiallisen ja rauhallisen viestin, jonka osoitin "talossa asuvalle vanhemmalle naisihmiselle joka kävi "huomauttamassa" minua ko. asiasta". Erittelin tarkasti hänen puheensa (mainitsin hänen ja koko taloyhtiön vihan ja tyhmäksi haukkumisen sekä mahdottomuuden saada suunvuoroa) ja painotin, että oli erittäin asiatonta käytöstä. Kerroin näkökulmani aiheeseen ja sen että en ole ymmärtänyt olleeni niin kovasti häiriöksi ja että aion lopettaa touhuni kun se kuitenkin häiritsee. Mainitsin, että jos hän olisi antanut suunvuoron, olisin pahoitellut. Lisäsin myös, että seuraavan kerran kun hän aikoo keskustella jostakin, kannattaa miettiä sanomisiaan eikä hyökätä loukkaamaan ihmisiä ja käyttäytyä noin epäasiallisesti ja epäaikuismaisesti. Loppuun kirjoitin, että muilta taloyhtiön asukkailta pyydän anteeksi, jos olen heitä jotenkin häirinnyt ja toivotin heille hyvää kevättä, omalla nimelläni.

Kyllä helpotti. Mikään ei ole paskempaa kuin se, että ihminen hyökkää kimppuun eikä sitten anna mahdollisuutta selittää, kysyä tai puolustautua mitenkään. Sainpa kuitenkin sanottua viimeisen sanan! Ja toivottavasti laitettua hänet naurunalaiseksi naapureidensa silmissä, kun kirjoitin hänen puheensa muiden nähtäville. Käyttäydyin aikuismaisesti koska kirjoitin asiallisesti ja täysin tosiasiat ilman värikynän käyttöä ja samalla sain hänet kuulostamaan muiden korvissa epäasialliselta idiootilta. Mikä hän epäilemättä onkin. Sanoa saa ja pitää jos jokin häiritsee, mutta tuolla tavalla asian esittäessään saa olla onnellinen, että emme asu Amerikassa jossa hän olisi jo vähintäänkin saanut haastemieheltä kunnianloukkaussyytteen.

----

Ja sitten töissä muutama tunti episodin jälkeen kun tätä korvat savuten kerroin työkavereille, kävi ilmi, että eräs työkaverini tuntee tämän tapauksen. Uskomatonta, mutta naapurin rouva on kollegani toisesta saman konsernin talosta :D Hän on kuulemma kamala ihminen myös töissä, niin työkavereille kuin asiakkaillekin. Huutaa, on epäasiallinen ja töykeä ja nuuskii toisten asioita. Hah, luulenpa että menen hänen asiakkaakseen. Kymmenen vuotta erilaisia asiakaspalvelutöitä tehneenä voin todeta, että tiedän tarkalleen mitä on hyvä asiakaspalvelu ja jos ja kun hän lipeää piirunkin verran siitä, minä niin todellakin laitan palautetta hänen esimiehelleen eräästä tietystä, erittäin törkeästä asiakaspalvelijasta ja siitä, kuinka minä vihaan huonoa ja asiatonta käytöstä.

Mietinpä tässä vaan, että mitä ihmiselle tapahtuu, jotta hän muuttuu tuollaiseksi. Voi kun siltä säästyisi itse.

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237