Naistenpäivän kunniaksi ajattelin kirjoittaa miehistä. Uskon että maailma olisi aidosti vähän parempi paikka niin miehille kuin naisillekin, jos antaisimme miehille luvan olla edes vähän enemmän naisellisia*.
Kuten olen aiemmassa tekstissäni todennut, jos nainen pukeutuu miesten pukuun, se on seksikästä. Jos mies pukeutuu mekkoon, se on naurettavaa. Eräs fiksu (miespuolinen) ystäväni totesi tämän mitä todennäköisemmin johtuvan siitä, että naiseus nähdään yhä tietynlaisena heikkoutena. Miehen pukeminen naiseksi on vähän samalla tavalla nöyryyttävää kuin kuninkaan pukeminen narriksi. Meikkaaminen tai kauniisti pukeutuminen ovat typeriä naisten hömpötyksiä. Jos nainen haluaa tulla otetuksi vakavasti vaikkapa politiikassa, on parempi leikata tukka lyhyeksi ja pukeutua harmaaseen jakkupukuun. Viimeksi eilen sain kuulla varsin hyväntahtoisen kommentin, etten näytä tyypilliseltä filosofian opiskelijalta – johtuikohan se siitä että minulla oli huulipunaa, hame ja korkokengät, eikä pitkää partaa tai kummallisia silmälaseja. Oli miten oli, odotan innolla sitä päivää, että myös naiselliset* naiset otetaan vakavasti!
Itse koen, että suomalainen puolustuspolitiikka heijastaa ja tukee miehille tarjottua kapeaa sukupuoliroolia. Suomalaisessa yhteiskunnassa ”armeija tekee pojista miehiä”-ajattelu on edelleen todella voimakasta. Koska olen nainen ja minulla on siten eri kansalaisvelvollisuudet kuin miehillä (huh-huh, vuonna 2014!?), en ole käynyt armeijaa. En kuitenkaan usko hetkeäkään, että armeijan käyminen olisi millään tavalla olennainen itsenäistymisriitti pojille, vaikka siellä voikin oppia hyödyllisiä taitoja (kuten tappaminen... vitsi) ja saada uusia kivoja kavereita – en ihan oikeasti halua vähätellä kenenkään yksilöllisiä kokemuksia. Kuitenkin, siviilipalveluksen vähäisempi suosio ja arvostus johtuu siitä, että emme vieläkään arvosta laajassa mittakaavassa naisellisuuteen* liitettyjä piirteitä, kuten joustavuutta, empatiakykyä ja toisten pyyteetöntä auttamista. Jos yhteiskuntamme sallii naisille vähän naisellisuutta*, sallimme sitä vielä vähemmän miehille.
En sano, että kaikkien miesten tulisi alkaa meikata, tai lopettaa kaljan juonti tai pornon katselu tai pyöräily tai hengittäminen tai kalastaminen tai mitään muutakaan. Mutta olen sitä mieltä, että niin kutsuttu naisellisuus* kuuluu kaikille, eikä ole biologisesti naisiksi syntyneiden yksinoikeus. Naisellisuus* ei ole heikkoutta tai jotain mitä tulisi hävetä.
* Uskon koko ”naisellisuuden” idean olevan vähintäänkin kyseenalainen, eikä se juurikaan liity siihen mitä kenelläkin jalkojen välissä on, eikä edes hormonitoimintaan: se on lähinnä kulttuurillinen luomus.
P.S. Mikä ihana nainen !