Quantcast
Channel: Lily.fi - Uutiset & yhteiskunta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Hyvinhän se chewbacca laski!

$
0
0

Heissan!

 

Nyt on tullut muutaman päivän väli tässä kirjoittelussa, sillä olen maannut jo kolme päivää kohta kotona "kuoleman kielissä" kipeänä ja töistä poissa. Tavallinen flunssa pääsi yllättämään ja siihen lääkäriltä kolmen päivän saikku, mutta tulipa nyt napattua itelle reseptilääkkeenä antibioottikuuri jo melkein puolisen vuotta jatkuneeseen yskäänkin. Näitähän varten sitten verikokeita sun muita otettiin, joissa alustavasti vain tulehdusarvot olivat hieman normaalimpaa koholla, mutta ei muuta ikävää. Perjantaina tulee sitten loput tulokset, niitä odotellessa :). Olo on flunssan ja kuumeen takia ollut vain sen verran tukala (hädin tuskin pärjännyt kurkkupastilleilla ja 1500 milligramman särkylääkeannoksella per päivä), että koneelta on tullut katsottua vain halpoja korealaisia saippuaoopperoita, joiden pussailu on jäänyt jonnekin tarhaikätasolle. Kyllä, kuulun niihin, joiden mielestä romanttisten paskasarjojen ideana on kunnon hard core imuttelu.

Nyt alkaa kuitenkin olo jo olla kohenemaan päin (tosin vieläkin ahtaan särkylääkkeitä kuin hampurilaisia) ja huomenna olisi tarkoitus ryömiä töihinkin vajaaksi viideksi tunniksi. Lenkkeily kyllä ainakin vielä huomisen on pannassa (en kestä!!), mutta katsotaan sitten sen jälkeen, missä kondiksessa ollaan. Mä taidan tuon suhteen olla vähän erilainen kuin muut, koska aina kun mä liikun, mulla ei tee yhtään mieli mitään lihottavaa, mutta nyt kun oon maannut kotona ja sairastanut, olen vain kaksin käsin mussuttanut suklaata, karkkia, pullaa, limua ja ynnä muuta tollaista todella terveellistä ja tasapainoista ruokaa. Olen kuin tekopyhä amerikkalainen, joka ajattelee hampurilaisen olevan sataprossaisesti ruokaympyrän mukainen.

Noh, huomenna raahaudun luultavasti tuonne sivistyksen puolelle niin katsotaan sitten, tulisiko jotain kunnonkin kirjoitusta tästä rööristä. Onneksi tämä on vielä ihan harrasteblogi ja lukijakuntana omat heimolaiseni (muutama kaveri, jotka nauraa tälle ja tappaa aikaa), niin ei tule hirveitä paiseita siitä, että sisällön laatu ei ole niin korkeatasoista ja mieltänostattavaa.

webcam-toy-valokuva4.jpg

Nyt mä jatkan lihoamista ja Sotshin olympialaisten kattomista (ei jumalauta noi luistelun 500m miehet on seksikkäitä! Ensimmäinen laji, jossa lähes kaikki on jotenkin niin kylmiä väreitä lähettäviä gigoloita), jota kannattaa viimeistään kattoo tänä iltana kello 8.00, sillä miesten kumparelaskun finaali on silloin ja meillä on kokonaista yksi mies mukana, Jimi Salonen!

p.s. Jos kukaan muu kattoi suorana tota miesten kumparelaskua ja tämän Ruotsin edustajan laskua (nimeä en muista, mutta super parrakas kaveri), niin saattoi kuulla selostajan heittävän: "Ihan hyvin chewbaccalla näyttää menevän" :D. Putosin aika pahasti sohvalta tämän kuultua. Hyviä olympialaisia!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Trending Articles