Quantcast
Channel: Lily.fi - Uutiset & yhteiskunta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237

Hyvä kuolema

$
0
0

Kun minä olin lapsi, ukkini kuoli omaan sänkyynsä. Se oli kaunis kesäpäivä. Sellainen, mitä Suomen suvi suloisimmillaan on. Mummolassa oli leipomuspäivä ja väkeä oli paljon. Me lapset leikimme yläkerrassa kampaajaa. Sitten joku aikuisista tuli sanomaan ovelle, että jos haluatte vielä pitää ukin lämpimästä kädestä, tulkaa alas. Kohta ukki kuolee.

Ja siinä hän kuoli, omiensa keskellä, omassa kodissaan.  

Ukki pestiin ja puettiin valkoiseen. Meidät lapset lähettiin poimimaan maailman kaunein kukkakimppu. Siinä oli lilaa ja valkoista. Joka kesä sireenintuoksu palauttaa mieleeni tämän hetken ja kimpun, jonka asettelimme ukin rinnalle. Vieressä oli kävelykeppi. Ympärillä omat ihmiset. Mummu ja me muut vuorollamme pidimme kiinni kylmenevästä kädestä.

Myöhemmin ukki siirrettiin arkkuun. Arkku oli avoimena pihalla ja myös naapurit tulivat hyvästelemään. Kun ruumisauto viimein lähti hiljaa lipumaan poispäin, pikkusiskoni sanoi: ”Nyt se ukki lähti autolla taivaaseen”.

Sunnuntaina alkaa jälleen Suomen suurin kansalaiskeräys. Tänä vuonna keräyksen tuotto käytetään suomalaisen saattohoidon kehittämiseen ja turvataan ihmisoikeuksia Guatemalassa.

Suomessa saattohoitoa tarvitsee vuosittain noin 15 000 parantumattomasti sairasta ihmistä. Tällä hetkellä vain osa heistä saa laadukasta tukea ja hoitoa elämänsä loppuvaiheessa. Liian moni kuoleva joutuu kärsimään tarpeettomasti. Liian moni kuolee ankeassa sairaalan sängyssä, käytävältä kuulu häly, omaiset yrittävät vuorollaan nuokkua viereisessä sängyssä. Liian moni kuolee yksin.

Guatemalan väestöstä puolet on maya-intiaaneja ja heidän ihmisoikeuksiaan loukataan jatkuvasti. He tarvitsevat apua.

Yhteisvastuukerääjiä on seurakunnissa yli 40 000. Ihmiset kulkevat lippaiden kanssa ovelta ovelle tai seisovat kauppakeskusten ovilla. Toiset osallistuvat erilaisiin tempauksiin. Kaikki haluavat auttaa. Kaikki haluavat antaa omastaan. Kaikki uskovat hyvän tekemiseen.

Hyvä kuolema on yhtä tärkeää kuin hyvä elämä.

Jos haluat mukaan keräjääksi tai osallistua muutoin, käy katsomassa kotiseurakuntasi nettisivuja tai osallistu osoitteessa Yhteisvastuu.fi

Mari Inka

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6237