Taas vaihteeksi samanlainen sähköposti.
".....Valitettavasti et tullut valituksi...." Jep. Tällä hetkellä mun elämä liikkuu elää näiden sähköpostien ympärillä. Normaalisti minua ei juuri tällaiset hetkauta, mutta nyt olin satsannut kaiken toivoni tähän paikkaan ja no, kun jotain haluaa, pettymyskin on suurempi.
Tiedän jo miten nämä kuviot toimii: Haet paikkaa, et saa, haet toista. Tai vaihtoehtoisesti (äääääärimmäisen harvinaisissa tapauksissa): haet paikkaa, saat sen. Työttömyys on jatkuvaa positiivisuuden vaalimista. To hell with it, mä voisin opettaa ihmisiä kuinka positiivisena pysytään vaikka välillä tuntuu että elämä taklaa ihan tahallaan kaukaloa vasten. Mulle on tuttuja kaikki mahdolliset itsetunnon kohottamislauseet ja mantrat joita hoetaan kun kaikki ei mene putkeen. Pystyn jopa kääntämään pettymyksen positiiviseksi opetukseksi jos niineen mennään, mutta nyt on jo lähellä etten luovuta.
Työnhakufoorumeita ja yritysten nettisivuja selaillessa näkee Suomen nykyisen taantuman tilan. "Haetaan/etsitään korkeakouluharjoittelijaa myyntisihteeriksi yritykseen A." Siis myyntisihteeriksi, siihen hommaan johon normaalisti palkataan joku. Sen lisäksi että siinä kerrotaan paljon yrityksen taloudellisesta tilanteesta, loukkaa se minun mielestäni myös sekä työnhakijoita että korkeakouluopiskelijoita. I know, työharjoittelut on väylä töihin ja todella hyödyllisiä, been there done that, mutta usein sen sijaan että opiskelija oppisi jotain, hän on yritykselle ilmaista työvoimaa. Ilmaista. Minä itse haluaisin ja olisin valmis palkattomaankin työharjotteluun jos se tarkoittaisi työllistymistä, mutta siitä ei ole katteita. Enkä minä edes saa, valtion laitosten mukaan, harjoitella tai osallistua työkokeiluun, sillä olen jo valmis työmarkkinoille. Newsflash! Tässä sitä vielä haetaan töitä.
Harjoittelut ja työkokeilut sikseen, nykyään työntekijän vaatimustaso on off the charts. Lainatakseni isääni jolla on takanaan menestynyt työura eikö loppua näy, nykyään työnantaja hakee työntekijöitä joilla on hänen kokemuksensa ja minun ikäni. Eli toisin sanoen ihan mahdottomia. On olemassa supertapauksia (myös omassa piirissäni) joiden työura on hurjassa nousukiidossa. Olen hirmu iloinen heidän puolestaan, ei siinä mitään. Minä itse olen todella turhautunut siihen että en saa töitä vaikka jopa omasta mielestäni olen ihan pätevä ja täynnä ideoita. Sillä ei ole mitään väliä jos sitä ei CVssä lue. Työnantajilla on laman takia tiukkaa ja töihin halutaan ihmisiä jotka pystyvät tekemään ainakin viittä työnkuvaa yhteen pakattuna. Minua tämä häiritsee henkilökohtaisesti, jollakin voi olla eri kuva asiasta. Valtion mukaan minulla on hyvät edellytykset työllistyä. Aivan.
Palatakseni taas itse asiaan, hylkäysviestin jälkeinen masennus kesti tasan viisi minuuttia. Sen jälkeen suutuin, suutuin niin että piti ihan irvistää. Ja silloin ihminen toimii parhaiten. Suuttumustilassa sillä ei ole väliä pystytkö vai etkö, vaan "minähän pystyn, prkl" (pätee niin hyvään suuttumukseen kuin pahaankin). Sitä unohtaa kaikki esteet ja "varaukset" ja tuntee pystyvänsä mihin vaan. Minä etsin googlesta heti pari puhelinnumeroa ja nettiosoitetta ja päätin että jos ei kerta töitä tule niin minähän pistän sen ajan jona olen vielä työttömänä merkitsemään jotain. Koulutan itseni, teen asioita jotka edistävät työllistymistäni, mutta myös pitävät aivoni kasassa. En luovuta. Jatkan mantroja ja henkilökohtaisia iskulauseita. Teen asioille jotain.
Jos mohammed ei mene vuoren luo, vuori menee mohammedin.