"Valtavan pankkikriisin runtelema Islanti kieltäytyi kahdessa kansanäänestyksessä IMF:n lainapaketista. He päättivät antaa pankkien kaatua ja maksaa valtionvelkansa takaisin vähitellen, jolloin he säästyisivät jättimäisiltä budjettileikkauksilta.
Islantilaiset toimivat täsmälleen päinvastoin kuin IMF olisi vaatinut, eli leikkausten sijasta he lisäsivät sosiaali- ja terveyspuolen menoja turvatakseen ihmisten työllisyyttä, asumista ja terveyttä."
Jani Kaaro kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä, mitä talouskriisit tekevät ihmiselle. Kaaro kuvailee Kreikan romuttunutta terveydenhuoltojärjestelmää ja tuo esiin hyvinkin aiheellisen kysymyksen: onko valtion maksettava velkansa takaisin heti, vaikka siitä seuraisi järkyttävän paljon inhimillistä kärsimystä.
Kaaro nostaa esiin muutaman lähihistorian talouskriisin, joihin on reagoitu eri tavalla. Aasian talouskriisi 1997 ja Islanti 2008. Molemmissa kriiseissä kansainvälisellä valuuttarahastolla eli IMF:llä on ollut suuri rooli.
Kolumni toi mieleeni päivän Bangkokissa kaksi vuotta sitten. Sinä päivänä koko maailma ärsytti. Eniten kuitenkin Bangkokin ostoskeskusten multikansalliset yritykset ja globaalisaatio. Kulutus, koko rahajärjestelmä ja ihmisten ahneus. Sitten päätin sotkea kuvioon vielä IMF:n. Ainekset positiiviseen päivään olivat kasassa.
"Mitä jos IMF on väärässä? Mitä jos IMF hakee koko ajan pelkkää omaa etuaan, pakottaa kehitysmaita avaamaan rahoitusmarkkinoitaan tietämättömänä siitä (tai tiedostaen), että valuuttarahasto koko ajan, pikkuhiljaa tuhoaa kehitysmaata kerros kerrokselta. Ja tekee koko ajan meitä ympäröivästä todellisuudesta kurjempaa, varsinkin tuleville sukupolville. Miten IMF voisi olla koko ajan oikeassa?"
Vaikka IMF:n toiminta Kreikan talouskriisin kukistamiseksi ei ole verrattavissa suoranaisesti siihen, mitä IMF tekee kehitysmaiden rahoitusmarkkinoille, pongahti mieleeni nämä lauseet kahden vuoden takaa. Ja mieleni valtasi sama tuttu tunne, joka järjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta nyt useimmiten syntyy: vitutus.
Tänään ärsyttää moni asia:
- Kreikan terveysministeriön budjettia on leikattu 40 prosenttia. Ihmisten hätä on suuri.
- En ole pitkään aikaan lukenut suomalaisesta mediasta syväluotavaa reportaasia kreikkalaisten tilanteesta. Kun kriisi iski ja lujaa, suomalainen media keskittyi lähinnä siihen, miten Suomi saa lainansa takaisin.
- Miksi Islannin tapauksesta ei opittu mitään? On selvää, että Islanti on pieni maa ja 2008 Kreikan velka oli jo kasvanut niin järkyttävän suureksi, että tilannetta ei voitu enää estää. Etenkin, koska Kreikka on pimittänyt velkaantumistaan koko 2000-luvun alkupuolen. Mutta Kreikka suostui leikkaamaan valtion menoja rajusti (IMF:n ja EU:n paineessa) ja erityisesti tämä iski terveydenhuoltojärjestelmään. Sairaaloiden budjetteja leikattiin, 35 000 lääkäriä ja hoitajaa jäi työttömäksi.
- Miksi IMF tuputtaa länsimaalaista rahapolitiikkaa kehitysmaihin? Kun IMF puuttui Kenian markkinoihin 1990, lopputuloksena oli, että maan keskuspankki ei voinut enää puuttua pääomavirtojen liikkeisiin. Tämä johti siihen, että korruptoituneet poliitikot pystyivät helposti siirtämään valtavia summia rahaa ulos maasta.
- Jäätävät argumentit: "Kreikkalaiset on laiskoja""Suomi irti EU:sta""Suomi suomalaisille""Hoidetaan omat asiamme". Tässä me nyt ollaan samassa veneessä, deal with it! Voisiko eurooppalaisuudesta ja yhteisöstä kerrankin etsiä hyödyt ja vahvuudet, joilla tämäkin kriisi lopulta selätetään.
Ei muuta tänään. Huomenna on pakko ryhtyä miettimään, mitä hyvää sitä voisi jonkun eteen tehdä. Eilen liityin Punaisen Ristin lipaskerääjäksi. Ei sillä ehkä Kreikkaa pelasteta, mutta alkaa ällöttää tämä omaan napaan tuijottelu.