Naita juttuja tulee nyt vahan hupsussa jarjestyksessa sattuneesta syysta. Eilen oli kirpputori tassa lahimmassa satamassa, ja Laura ja Ben vaihtoivat jonkun veneenosan lappariin. Jee, vahaan aikaan ei tarvii maksaa nettikahviloille jokaisesta online-minuutista! Niinpa kirjoittelen nyt vaikka Venezuelan pyorimisista jonkin patkan. Olihan mielenkiintoinen reissunpatka sekin, ja luulen etta menen kohta takaisin.
Heti karkeen: Venezuelan maine vaarallisena paikkana on ihan totta. Mistaan muusta paikasta en oo kuullut niin paljon kauhutarinoita kuin sielta, seka paikallisilta etta reissaajilta. Toisaalta taas, Venezuela on mielettoman mielenkiintoinen, ja mulla ja Lauralla oli mita mukavin viikko kahdessa kaupungissa, San Cristobalissa ja Isla Margaritalla. Olin tosi iloinen, etta couchsurffattiin koko ajan, eika poljailty iteksemme valkoisina lankkareina eli helppoina uhreina ympariinsa. Jos meen takaisin, yritan surffata taas koko ajan.
Miksi Venezuela sitten on vaarallinen? Tarkein syy yleiseen turvattomuuteen on varmaan maan tanhetkinen poliittinen tilanne: kukaan ei oikein tieda etta kuka tai ketka maassa ottaa vallan lahiaikoina nyt kun Hugo Cahvez, pitkan linjan sosialistipresidentti, kuoli tan vuoden maaliskuussa. Ihmiset ei luota hallitukseensa, joka ei ole pystynyt ratkaisemaan pitkaikaisia ongelmia kuten korruptio (joka paikassa, rivipoliiseista korkeimpiin poliitikkoihin, kerrotaan) ja rikollisuus. Nyt viime kuukausina myos aiiiivan jarjeton inflaatio on pahentanut tilannetta; ystavaani Lauraa lainaten: " Sucks to be a Venezuelan right now." Tavalliset ihmiset on koyhempia ja koyhempia kun valuutan, bolivariaanon, kurssi huononee. Taa tarkottaa kaytannossa sita, etta esimerkiksi ruokakaupassa tuotteet jotka tuodaan maahan on tahtitieteellisissa hinnoissa tai ei ollenkaan saatavissa. Vertailun vuoksi: ma oisin voinut ostaa 800 bolivariaanolla joko 2 purkkia Nutellaa tai lennon maan halki. Arvatkaa kumman valitsin.
Paasin myos kokemaan ihan itse saannostelyn vaikutuksen ihmisten arkeen. Mina ja yksi toinen tytto, Diana (jonka kanssa purjehdin Venezuelsat Grenadaan) haluttiin ostaa maitoa. No, maito on yksi niista tuotteista joista on kova pula, ja niinpa se on saannostelyn alaisena. Me saatiin kuulla, etta seuraavana paivana olisi mahdollista ostaa maitojauhetta, kaksi pussia per henkilo, jos tulisi aikaisin jonottamaan. Saman jonon paassa olisi ollut myos kanaa ja jauhoja, mutta me keskityttiin jonottamaan sita maitojauhetta. Niinpa saavuimme anivarhain ennen seitsemaa kyseisen kaupan takapihalle lastauslaiturin viereen maitojonoon. Luultiin olevamme ajoissa, mutta meita ennen oli noin kolme ja puolisataa muuta. Meidan jalkeenkin tuli viela paljon porukkaa, luulen, etta yhteensa jonossa oli jotain 500 henkea.
Ei muuta kun jonottamaan siis! Ensin jonotimme saadaksemme numerolapun, joka kertoi etta monentenako oltiin tultu. Sitten siirryttiin jonottamaan varsinaisia maidonjonotusnumeroita, jotka tuli jakamaan poliisi. Tassa vaiheessa ihmiset oli viela suht rauhallisia, ja me juteltiin monen perheen kanssa, jotka oli tulleet kaikki paikalle (mita enemman perheenjasenia, sita enemman maitojauhepusseja!). Ja me jonotettiin. Ja jonotettiin. Ja uudellenjarjestaydyttiin. Ja uudelleenjarjestaydyttiin. Ja jonotettiin vahan lisaa. Asiat eteni todella tuskallisen hitaasti, hiki valui ja olkapaat punertuivat. Kellon lyodessa puoltapaivaa ja vuoronumeroiden mennessa jossain kuudessakymmenessa, ma ja Diana paatettiin lahtea kampille laittamaan ruokaa ja palata sitten. Niin teimmekin, ja kun palattiin,jono oli liikkunut johonkin 150:een. Jonotus siis jatkui, mutta varsinainen antikliimaksi oli vasta tulossa. Ehka tunnin paasta saatiin nimittain kuulla, ettei maitoa riita kaikille, vaan vain 200 ensimmaiselle. Nice! Loppusaldoksi tuli 7 tuntia jonossa seisomista ja 0 pussia maitojauhetta. En edes jaksanut olla vihainen, nauratti vaan koko tilanteen koomisuus. Dianaa ei naurattanut, eika varmasti naurattanut niita perheita, jotka oikeasti olisivat tarvinneet sen maidon tai kanan tai jauhon. En tieda miten ihmiset edes oli jarjestaneet tyonsa ja paivansa niin, etta paasivat ruokajonoon.
Samoihin aikoihin kuultiin uutisissa, etta Venezuelan armeija oli vallannut paljon elektroniikkaliikkeita ja kylman viileasti vain laskeneet hinnat puoleen. Tavallisella kansalaisella ei nimittain ole enaa pitkaan aikaan ollut mahdollisuutta ostaa esimerkiksi pesukonetta, koska a) niita on tosi vahan saatavilla b) ne maksavat mansikoita ja hunajaa inflaation takia. Me todistettiin ihan livena, miten jokaisen elektroniikkapuljun ja monen muunkin kaupan edessa oli monen korttelin mittainen jono, ja kauppias myi tavaraansa rautakaltereiden takaa. Usein myos poliiseja nakyi pitamassa jarjestysta: tunteet kuumenee ihan varmasti tuollaisissa tilanteissa helposti. Yksikin tati riiteli viiden poliisin kanssa isoon aaneen ja suuren yleison ymparoimana, kun olisi halunnut ostaa yhden ylimaaraisen kanan tai jotain, eika se ollut mahdollista.
Maastamuuttoa ja jopa matkustamista hallitus saatelee rankalla kadella rajoittamalla bolivariaanojen vaihtoa. Kuulin, etteivat venezuelalaiset saa vaihtaa enempaa kuin 500 dollaria vuodessa, ja sekin vain, jos on lentolippu jonnekin. 500 dollarilla ei nyt ihan hirveita juhlita, ja sita paitsi bolivariaanon kurssi on niin huono, etta harvalla olisi edes varaa tuohon viiteensataan.
Sucks to be a Venezuelan right now, oon samaa mielta, mutta samalla taa on supermielenkiintoista aikaa maan tulevaisuuden kannalta. Nykytilanne ei voi jatkua kauaa, ei ihmiset jaksa tallaista. Siita on nahty niin monta esimerkkia. Toivoisi vain venezuelalaisten kannalta, etta seuraava hallitus olisi se, joka saa jonkinlaisen muutoksen aikaan. Tai etta joku tekisi sen vallakumouksen johonkin suuntaan, koska epavarmuus ja turvattomuus taitavat olla melkeinpa pahin tila ihmisen (ja kansan) olla.
***
Politics. In Venezuela, interesting times, they're living.