Aurinko paistaa, mutta miksi sen säteet eivät osu minuun...
Tämä postaus on ollut jo kolme viikkoa luonnoksissa... Ajatukset eivät synny hetkessä vaan ne kasvavat sisällä hiljaa vuosien ajan... Kirjoitus on hieman masentava, mutta miksi se ei saisi olla...
Kaikilla on (vai onko?) niitä päiviä, kun päässä soi "olen ruma", "olen lihava", "olen epäonnistuja", etc.. Pyri näyttämään ulospäin, että kaikki asiat on hyvin. Ole aina hymyileväinen vaikka pinnan alla kuohuaa stressi, huono itsetunto ja onnistumisen paineet. Tunne on usein sellainen, että pitäisi olla parempi - ja vielä vähän parempi.
Bloggaajana mietin, että pitää osata kirjoittaa loistavia ja mukaansa tempaavia juttuja erottuakseen valtavassa blogiviidakossa. Välillä tuntuu, ettei kukaan kuitenkaan lue näitä, vaikka omasta mielestäni olisi tehnyt hyvän postauksen. Tunnustan olevani "kaikki tänne ja heti" -tyyppinen ihminen. Toisaalta tiedostan sen, että kirjoittaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, että voi tulla suosituksi - kuulluksi.
Omalla kohdallani myönnän ulkonäköpaineiden hallitsevan elämää. Monet haaveista olisi mahdollisia toteuttaa, mutta riittääkö ulkonäkö saavuttamaan niitä? Miksi minä ajattelen tuossakin ulkonäköä? Taitoahan minun pitäisi ajatella!
Ulkonäkö merkitsee varmasti monissa asioissa, mutta 80 % luulen asian olevan vain omassa pääkopassa. Olen jo pitkään yrittänyt laihduttaa onnistumatta siinä. Lenkkeilen, käyn salilla, pyrin syömään säännöllisesti ja terveellisesti, mutta tuloksia ei tule. Olen opetellut nukkumaan hyviä ja pitkiä yöunia. Ei, ei vieläkään tuloksia. Entä jos joku vain ojentaisi mua ja laittaisi ruotuun, onnistuisinko varmasti? Jos olen ruma ja lihava, kykenenkö olemaan vakuuttava ja tarpeeksi ammattimainen. Voinko olla menestyjä?
Kiitos, kun luit... Vai luitko?