"Hoitajaa!", huutaa vanhus hädissään huoneessaan, toinen kyselee milloin saa ruokaa, kolmas on tahrinut kätensä ulosteeseen vessassa asioidessaan ja neljäs itkee hyrteerisesti äitinsä perään ja lehmätkin pitäisi lypsää.
Hoitajalla on takanaan yksinäinen 15t. työ/yövuoro. Silmät väsymyksestä tokkurana hän yrittää tehdä vielä yövuoronsa viimeisiä askareita ennen aamuvuorolaisten saapumista töihin kello seitsemäksi aamulla. Lohdullista on se, että yö meni suht' mukavasti, töitä oli sopivasti ja suuremmilta hämmingeiltä vältyttiin. Tänä yönä kukaan ei myöskään kuollut.
Toisaalta eihän hoitaja ole koskaan yksin. Hänellä on seuranaan toinen toistaan enemmän ja vähemmän nukkuvaa asukasta, tässä tapauksessa heitä on 14. Jossain tapauksessa heitä on 28 tai jopa 56. Vanhusten perheet, ystävät ja tuttavapiiri muuttavat usein myös vanhuksen mukana asuinpaikkaan. Mitä kauemmin vanhus hoitopaikassa asuu ja vanhemmaksi elää, sitä suurempi on hänen tuttavapiirinsä.
Dementikko Hilma kyselee tuttaviensa perään, ja välillä varmistaa joko pitää lähteä kouluun. Martta ikävöi äitiä ja isää ja Raimo heristää nyrkkiä ja haistattaa paskat syöttämisessä auttavalle hoitajalle. Tällä kertaa ruuat saati lautanen eivät lennä, eikä nyrkkikään osu kohteeseen.
Askeleita kertyy työpäivän aikana monta tuhatta, hiki valuu myös saunottajalta, hanska repeää sormen kohdalta ja sormet ovat paskassa, lounaaksi tarjoiltava ruoka ehtii jäähyneenä muiden eteen kun Elisalle ei meinaa ruoka maistua jostain syystä tänään. Eräs omainen tulee kyselemään miksei hänen äitinsä syö, liiku tai puhu kuten ennen. Hoitaja yrittää selittää hienotunteisesti tilannetta sairauksien ottamasta vanhuksesta ja tämän lisääntyneestä haluttomuudesta ja toisaalta myös agressiivisuudesta - "Ei me ketään väkisin". Iltavuorolainen on sairastunut, ketään ei saada tilalle, jonkun on jäätävä, ei vaihtoehtoja. Jonkun on joustettava. Työvuoro pitkittyy 14 tuntiin ja seuraava aamuvuoro alkaa jo seitsemältä.
Kuka sinua hoitaa? Kuka avustaa sinua päivittäisissä toiminnoissasi, yrittää kuunnella ja olla läsnä jokaisella kiireisellä minuutilla sitä sinulle paljastamatta? Kuka oikeasti välittää? Tekee työtä täydestä sydämestään? Joustaa ja on tarpeen tullen jokapaikan höylä? Kuka tekee työtä, jota sinä et arvosta, josta olet valmis leikkaamaan ronskin ottein? Eikö arvokas vanhuus ole sama kuin arvokas työ, jota niin monet tekevät?
Monet kutsuvat sitä kutsumusammatiksi. Todellisuus nykyään on vain karu, pelkällä kutsumuksella asiat ja ihmiset eivät hoidu ja leipä ei ilmesty pöytään. Robotit eivät ole hoitamassa heitä, lopulta meitä. Eivät ainakaan vielä.
Kysynkin sinulta Sipilä - kuka sinun vaippasi vaihtaa kun se aika koittaa?