Mä mietin, ja hiton paljon mietinkin. Jos olisin syntynyt Kiinassa, olisinko enää elossa, koska olen tyttö. Entäpä Afganistanissa, en olisi saanut käydä koulua. Lähi-idässä olisin saattanut syntyä perheeseen, jossa minun olisi ollut sopivaa ryhtyä itsemurhapommittajaksi, halusin sitä itse tai en. Tanskassa, yhden tutkimuksen mukaan maailman onnellisin maa, olisin saattanut ajatutua kokemaan perheväkivaltaa. Yhdysvalloissa en ehkä olisi saanut työpaikkaa, joka takaisi sairastuttuani vakuutuksen, joka takaisi hyvän hoidon, ehkä asuisin kadulla. Japanissa olisin mahdollisesti asunut Fukushiman alueella ja minua ei siis enää olisi, sillä tsunami olisi pyyhkäissyt minut pois kulkemasta maallista taivalta.
Jos olisin elänyt ennenvanhaan ja naisena, niin olisinko poltettu noitana? Olisinko ollut maaorja tai aatelinen neito, jonka ei suotu ajatuksiaan esille tuottavan. Olisin ollut ikäisenäni jo vanhus, ilman hampaita ja päässäni muutama täi. Entäpä oikein ennenvanhaan. Sotia, sotia, sotia ja edelleen naisena alhainen asema. Synnytyskone ja heikompi astia.
Sitten mä mietin sitä, että tänä päivänä me tiedetään kuinka maailma makaa. Me tiedetään sodista ja kurjuudesta. Samaan aikaan meillä on tieto, kuinka niistä päästäisiin eroon. Meillä on rahaa ja keinoja sekä riittävästi älyä. Koskaan aiemmin meillä ei ole ollut samoja mahdollisuuksia valloittaa kaikkea maan ja taivaan välillä. Suunnitellaan Marsiin matkustamista, Japanissa on kahvila nalleille, Tv:stä tulee Suomen täydelliset venäläisnaiset, naisilla on enemmän tekojuttuja päässään kuin aitoa, meillä on aseita jolla koko pallo voidaan pommittaa tuusan nuuskaksi. Meillä on tietoa, internetti, lääkkeitä ja ihmisä jotka osaavat käyttää kaikkia niitä.
Ja silti ihminen lyö toista, haukkuu ja kiusaa. Alistaa minkä ehtii ja on olevinaan parempi toistaan. Paskat, tämä pallo, jonka päällä hetken saamme kulkea on ikiaikaisempi kuin me, jotka tuhlaamme sen antimia. Ei ole edes meidän galaksimme ole tämän oloinen miljardien vuosien kuluttua. Mutta me ihmiset olemme olevinaan jotain erinomaista. Luomakunnan kruunu ja kuningas. Yksi oppilaani sanoi kerran, että jos oikein ajattelee, niin oma pieni elämä on ihan turha isossa kokonaisuudessa. Ajatuksena oli se, että yksi pieni ihminen on niin pieni, että on suorastaan mitätön isommassa kontekstissa. Ja samaan aikaan niin iso, että yksi ihminen saattaa saada mukaansa muita ja tuhota ihmisryhmiä ja kokonaisia kansakuntia.
Miksi näitä mietin? Siksi, että omassa elämässäni kaikki on nyt hyvin. En sure paljoakaan, en etsi mahdotonta enkä tavoittele taivaita. Polvien ruvet ovat alkaneet parantua ja sielun sopukat ovat riittävästi puhdistettu anteeksiannolla. Olen siis kohtuullisen ehyt ja mieleltäni terve. Olen saanut ja menettänyt, osin omien päätösteni johdosta, mutta myös kohtalon ja sattuman antamina. Täällä nyt kuitenkin olen sattumalta. Jonkun mielestä tarkoituksella, mutta itse uskon suureen sattumaan. Olenpa miettinyt kohtaloani ja tarkoitustani. Toivon, että ehdin saamaan juonesta kiinni ennen kuin makaan kuolinvuoteellani ja siinä tajuan jotain suurta, silloin kun on elämän kannalta liian myöhäistä.
Yritän elää ja olla kohtuullinen haluamani suhteen. Huomioin muitakin kuin itseäni ja olen kiitollinen kaikista mahdollisuuksista joita olen saanut. Olen onneksi oppinut näkemään laajemmin, en siis tuijota enää vain eteen, vaan sivuille vilkuilu on todettu hyväksi. Luen lehtiä ja kun liika tieto ahdistaa suljen sivut hetkeksi. En kuitenkaan sulje silmiäni totuudelta, vaan omilla pienillä päätöksillä teen parhaani sen eteen, etten pilaa palloamme enempää kuin on tarpeen, en tuomitse ihmistä joka pakenee maastaan enkä arvioi ihmistä ulkonön perusteella. Vaivaudun kuuntelemaan mitä ihmisellä on sanottavanaan ja vasta kuultuani arvioin jatkanko keskustelua. Olen huomannut, että kaikki minun sanomani ja tekemäni ei suinkaan miellytä kaikkia ja jossain päin maailmaa minua pidettäisiin sopimattomana ja outona. Omassa elämässäni, näiden ihmisten keskellä, olen melko normaali ja hyväksytty. Hyvä niin, koska minun ei tarvitse oppia uutta kieltä pärjätäkseni eikä syödä väkisin uusia ruokia, vatsa vain menisi sekaisin.
Tässä omassa elämässäni olen sopiva ja hyväksytty. En pysty pelastamaan maailmaa, enkä tahdokaan, mutta toivoisin sen olevan parempi paikka meille kaikille. Kunpa olisi ajatuskoulu, joka tulisi suorittaa. Siellä jokainen joutuisi tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja olemaan läpäisemättä kurssia, jos ne olisivat rasistisia, jotain loukkaavia ja tarkoituksen mukaisesti toisen heikkouksia osoittavia. Ja sitten voisi olla simulaattori, jossa vaihtoehtoina olisi kaikista rakkaista luopuminen, nälänhätä ja keskitysleiri.
Minäpä siis mietin, mutta katselen samalla kauniita juttuja. On tauluja, jotka joku on maalannut, nähnyt jotain sellaista mitä kukaan muu ei olisi ikinä keksinyt. Kuuntelen musiikkia, kuinka joku tuntematon voikaan koskettaa sieluani minua tuntematta. Syön, juon ja nautiskelen. Hymyilen tuntemattomille, Kosketan ja rakastan. Yritän laittaa hyvän kiertämään. Miksi? Koska minulla on nyt kaikki hyvin. Näitä minä kovasti mietin ja koska siihen kykenen, niin ei ole elämässäni paljon vaikeuksia, vaan aikaa ja tilaa tuottaa hyvää ulospäin. Mä vaan mietin, että jos onkin enemmän hyvää kuin pahaa.....Se hyvä täytyy vain löytää ja antaa sille lupa olla olemassa.