Syömishäiriöt yleistyvät ja monimuotoutuvat koko ajan. Sen huomaa jo tv-kanavien tarjonnasta; puolet ohjelmista on kokkausohjelmia, toinen puoli laihdutusohjelmia.
On niitä, jotka laihtuvat luurangoiksi, niitä, jotka lihovat 200-kiloisiksi ja niitä, jotka treenaavat itsensä pakkomielteisesti lihaskimpuiksi.
Tässä liikuntahaasteeni ensimmäisinä päivinä olen miettinyt paljon omaa suhdettani ruokaan. Olen addiktioihin taipuvainen luonne. Se johtuu varmaankin masennuksesta, johon helposti lähtee etsimään helpotusta ihan mistä vaan. (Se on myös yksi syy sille, miksi en juo alkoholia, sillä en tiedä, pysyisinkö kohtuudessa.)
Olen aina ollut normaalipainoinen enkä ole kokenut suurta painetta laihduttaa, mutta silti minulla on ollut paljon ongelmia ruoan kanssa. Olen paastonnut, ahminut ja vältellyt joitain ruokia ilman loogista syytä.
Lapsena olin nirso, tietyt ruoat ällöttivät sietämättömän paljon. En sietänyt kastikkeita. Ruokia ei saanut sekoittaa keskenään eivätkä ne saaneet koskea toisiinsa. Leivästäkin söin kaikki päälliset erikseen, sitten revin leivästä reunat pois ja söin pelkän keskustan. Ruokailutilanteet ahdistivat. Se oli ehkä ikään liittyvä juttu, ja meni aikanaan pikkuhiljaa ohi.
Ammattikoulussa masennus alkoi olla pahimmillaan, mutta en ollut vielä uskaltanut kertoa siitä kenellekään. Silloin en pystynyt syömään. Tuntui, että en kerta kaikkiaan jaksa viedä haarukkalla ruokaa suuhuni, pureskella ja nieleskellä. Olin turta. Tyhjyyttä kurniva maha tuntui sentään joltain, ja jäin vähän koukkuun siihen tunteeseen. Viikkokausia elin niin, että näykin yhden pienen aterian päivässä ja muut ajat elin laittikokisella, jonka hapot pistelivät mukavasti mahassa. Välillä aloin ahmia ja söin mitä ikinä kaapeista löysin; lasagnelevyjä, siirappia, sokerinpaloja. Tiesin, ettei se ollut ihan tervettä, mutta en jaksanut välittää.
Pari vuotta myöhemmin, opsikelun keskeyttämisen ja pitkän sairasloman jälkeen, päätin vaihtaa alaa ja aloin opiskella suurtalouskokiksi pienluokassa. Ruoan kanssa työskentely teki todella hyvää, kolmessa vuodessa opin rakastamaan kaikenlaisia ruokia ja huomaamaan, miten oikeanlainen ravinto vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen. Ja miten paljon erilaisia makuja maailmasta löytyy!
Elämä on tasapainoilua. Miten syödä terveellisesti mutta niin, ettei siitä tulee pakkomielle? Miten herkutella ilman että menee överiksi? Miten löytää itselle sopiva, iloa tuova liikuntarutiini?
Tällä hetkellä olen löytänyt jonkinlaisen kultaisen keskitien ja yritän kovasti pitää sen. Terveellisyyden, tasapainon, rentouden, hyvän mielen. Mutta edelleenkin huomaan, että jos alan olla väsynyt ja mieliala laskee, säännöllisestä syömisestä tulee heti haastavampaa. Täytyy vaan jatkaa yrittämistä.
