Lauran kirjoitus Kahden kaupungin loukussa sai miettimään omaa tilannettani. Yläaste- ja vielä lukioaikoina haaveilin muutosta takaisin syntymäkaupunkiini, Helsinkiin, jossa asuin vain nelivuotiaaksi. Haaveilin kaupungin vilinästä, tapahtumista ja tarjonnasta. Jatkoin silti opintoja tutussa ja turvallisessa Oulussa, kunnes tänä vappuna muutin Helsinkiin, tosin en enää niinkään vain halusta vaan enemmänkin olosuhteiden pakosta. Työmahdollisuudet (ainakin oman alan tai edes mikä tahansa kokoaikatyön) olivat sen verran heikot, että annoin periksi ja jätin rakkaan kotikaupungin. Asuminen useammassa suurkaupungissa on muuttanut minua ja saanut arvostamaan ja kaipaamaan pienemmän kaupungin rauhaa ja siksi en enää ollut niin innoissani Helsinkiin muuttamisesta.
Ensimmäisen kuukauden ajan Helsingissä mietin lähes päivittäin muuttoani ja sitä, oliko se elämäni virhe. Uusiin arkirutiineihin tottui aika nopeaa mutta Oulua kaipaan edelleen. Kavereita, yliopistoa, ruokalaa, lähikirjastoa, lempparijumppaohjaajaa, leppoisaa ilmapiiriä, lyhyitä välimatkoja, pyöräilyä kaikkialle, ja öisiä pyöräretkiä yöttömän yön valossa. Punnitsen edelleen Helsingin ja Oulun hyviä ja huonoja puolia. Merkittävin tekijä on kuitenkin työtilanne, jonka takia Helsinkiin muutin. Onneksi muutama muu kaveri suunnittelee myös muuttoa etelään loppuvuodesta, sitä ja uusia tuttavuuksia odotellessa siis. Uuteen kaupunkiin kunnolla sopeutuminen ja uusiin piireihin tottuminen kestää kuitenkin vähintään vuoden, olen kuullut, joten aion antaa Helsingille aikaa vakuuttaa minut jäämään.
Vaikka tuttu ja rakas pikkukaupunki houkuttelee, täältä isosta kaupungistakin löytyy yllättävän paljon yhteisöllisyyttä ja ystävällisyyttä. Ihmiset tuntuvat viettävän enemmän aikaa ulkona ja eri tapahtumissa. Kaikesta on niin paljon valinnanvaraa ja tarjontaa, ravintoloita, kahviloita, kauppoja, vaikka vähemmälläkin pärjäisi. Pikkukaupungissa ei välttämättä ole fiinejä sushi- ja viinibaareja, valtavaa vaatekauppatarjontaa, taitavia katusoittajia, mutta monesti niistä löytyy kuitenkin kaikki välttämätön.
Helsingissä minua on hämmästyttänyt pihalla pomppivat citykanit, julkisen liikenteen edullisuus ja toimivuus (koska näkisittepä mitä se on Oulussa…), nopeasti vaihteleva sää, sumut, röyhkeät lokit pommeineen, liikenteen melu (tosin australialainen asiakas ihmetteli melun vähyyttä ja harkitsi Helsinkiin muuttamista tästä syystä) ja ajotaidottomuus (minä kun luulin että oululaiset ovatkin surkeimpia kuskeja, mutta eilenkin kääntyvä autoilija TÖÖTTÄSI kun ajoin pyörällä VIHREILLÄ VALOILLA…huh). Ja missä kaikki hyttyset ovat!? Olen kahden kuukauden aikana nähnyt vain YHDEN hyttysen Helsingissä. Varsinkin sateisella ja kostealla säällä mietin, että miten onkin näin rauhallista, ihan kuin jotakin puuttuisi… no hyttyset tietty, luojan kiitos :D Saan aina välillä kuittailua Oulun murteestani, tosin suurin osa Helsingin asukkaista on kotoisin muualta Suomesta, murteita riittää. Harva on paljasjalkainen helsinkiläinen, itse asiassa olen työporukastani ainoa, joka on syntynyt Helsingissä (vaikkakin Oulussa 20 vuotta asunut).
Totuus on että maailmassa on niin monta ihanaa paikkaa, että tuntuu mahdottomalta valita minne asettuisi. Ihmisillä on eri kriteerit sille, mikä tekee heidät onnelliseksi. Yhdelle se on luonnon rauha ja oma tila, toiselle kaupungin vilinä ja kiihkeys. Kun pauhasin belgialaiselle kaverilleni Brysselissä asuessani kaipaavani huoletonta pyöräilyä kaikkialle, luonnon läheisyyttä (meren tai metsän muodossa) ja rehellisyyttä ja suoruutta, totesi hän minun olevan niiin suomalainen.
