Annoin tämän kuvasarjan mennä ensin ohi olankohautuksella. Koska sivusto (ja oikeat ihmisetkin) toisensa jälkeen siihen kuitenkin linkkaa, niin ajattelin nyt sanoa että hetkinen. Ihan pieni hetki vain, sillä itse asiassa imettäminen on aika yksinkertainen juttu.
1) Imettämisen ei tarvitse olla kaunista. Sen tarkoitus on pitää vauva hengissä.
2) Yllä olevan kuvan kaltainen julkinen imettäminen olisi minusta häiritsevää, toisin kuin ihan sellainen tavallinen imettäminen.
3) Luonnollisia asioita ei pitäisi tarvita seksualisoida, jotta niistä tulee hyväksyttäviä.
Ei muuta. Kesä tulee ja ehdottaisin, että niin miehet kuin naiset ottavat julkisilla paikoilla nännit esiin vain imettämistä varten, sillä se on ihan ok, vaikkei tuntisikaan imettämistä sensuelliksi toiminnoksi, kuten kuvien naiset.