Image may be NSFW.
Clik here to view.
Olen jo aiemminkin kirjoittanut tänne rakkaudestani kirjastoihin. Ne ovat turvasatamiani, täynnä maailmoja suorissa riveissä kauniisti päällekkäin. Niihin menen, kun haluan kesken kaupungilla kiertelyn rauhoittua tai ylipäänsä nauttia elämästäni.
Uuden hallituksen tehdessä säästötoimenpiteitä juuri sieltä mistä ei pitäisi, ovat myös kirjastot tulilinjalla. Noh, en jaksa ruotia sitä, mitä kattavan kirjastoverkon menettäminen pitkällä tähtäimellä koko kansan sivistyksen ja elämänilon kannalta merkitisisi, vaan halusin vain tulla kertomaan koko maailman toiseksi parhaasta kirjastosta. (Ykkönen sijaitsee tietysti Kuhmossa. Se on kaunein, järkevin ja läpikolutuin. Enkä ole edes mitenkään erityisen puolueellinen tämän julistaessani.)
Vallilan kirjasto on aivan mieletön paikka. Se on suorastaan naurettavan pieni, eikä sikäli luultavasti sisällä mitään, mitä tarkoituksella kirjastosta tulee etsimään. Sillä on kuitenkin yksi aivan mieletön valtti verrattuna toisiin Helsingissä käymiini kirjastoihin: se osaa tarjota juuri sitä, mitä eniten milläkin hetkellä kaipaan ilman että edes osasin etsiä.
Vallilan kirjastoon on ihanteellisinta mennä silloin, kun haluaa kovasti lukea jotain, mutta ei osaa päättää mihin tarttuisi seuraavaksi. Kirjoja kun vaan on niin mielettömän paljon, ja lukulista tuntuu välillä täysin loputtomalta. Vallilan pieneen kirjastoon astuessani löydän kuitenkin jo ensivilkaisulla aina jotain, jonka lukemista olen mielessäni haudutellut jo pitkään. Tai sitten jotain, josta on joskus ohimennen kuullut ja sitten unohtanut, mutta joka on jättänyt jo tuolloin lähtemättömän jäljen muistiini.
Jos haluaa lukea jonkin harvinaisemman tai ylipäänsä juuri tietyn teoksen, on parasta suunnata yliopiston Kaisa-taloon tai Pasilaan, mutta kun haluaa universumin päättää kirjan puolestasi, on Vallilan kirjasto aivan ehdoton paikka. Pienen kirjaston etuja on ehdottomasti se, että kokoelma on pidettävä kompaktina, jolloin tarjolla on lähinnä halutuimpia uutuuksia, kestosuosikkeja sekä tärkeimpiä klassikoita. Juuri niitä kirjoja, jotka kaikki haluavat jossain vaiheessa elämäänsä lukea.
Lyhytlainoista löytyy yleensä aina jokin mieletön helmi, johon en ole kirjaston kautta vielä vuosiin edes uneksinutkaan pääsevänsä käsiksi. Tänään hyllyssä komeili Lena Dunhamin hassusti suomeksi nimetty Sellainen tyttö, ja tietysti täydelliseen aikaan juuri kun eilen katsoin Girlsin viimeisen jakson ja koin oloni vähintäänkin orvoksi. Kirjan vuoden haasteisiin puolestaan kuuluu muun muassa self-help-kirjan lukeminen, ja mikäpä sopisi minulle paremmin kuin vakuuttelu siitä, että laiskottelu on oikeastaan tarpeellista ja hyödyllistä (kiitos jo etukäteen Luova laiskuus). Myös mielettömän taitavan Raija Siekkisen ja unkarilaisen groteskin johtohahmon István Örkényn novellit ovat olleet lukulistallani ainakin ikuisuuden.
Kotiin Vallilan yhdestä ihanimmasta paikasta palaa aina hyväntuulisena ja inspiroituneena. R-a-k-a-s-t-a-n. Älkää pliis poliitikot viekö tällaisia iloja yhdeltäkään suomalaiselta. Se ei toden totta kannata.
