Koko Hubara, 31, kirjoittaa Lilyssä blogia nimeltään Ruskeat tytöt. Siinä hän käsittelee identiteetin etsimistä ruskeana suomalaisena naisena, äitiyttä, sekä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja kulttuuria.
Koko Hubaralta on kyselty kaikenlaista 30 vuoden ajan. Mistä Hubara on kotoisin? (Suomesta, jossa hän on asunut koko elämänsä lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa au pairina Pariisissa.) Mitä kieltä hän puhuu tyttärelleen? (Äidinkieltään eli suomea.) Miten ihmeessä hän kirjoit taakin suomea niin hyvin? (No, Hubara on ammatiltaan toimittaja ja työskennellyt muun muassa Basson toimituspäällikkönä.)
Helmikuussa Hubara päätti ottaa selvää, onko hän tosiaan ainut suomalainen, joka pohtii arjen rasismia. Hubara perusti blogin ja kirjoitti 20 minuutissa postauksen siitä, miltä tuntuu olla ”ruskea tyttö” Suomessa. Nousi myrsky. Viikossa tuli satoja kommentteja, kuukaudessa yli 40 000 lukijaa.
Hubara on opiskellut yliopistossa sosiaalityötä ja englantilaista filologiaa, jossa hän keskittyi Pohjois-Amerikan tutkimukseen ja afroamerikkalaiseen kirjallisuuteen. Hän kirjoittaa analyyttisesti ja tarkistaa faktat. Omat tunteet, kuten suru ja raivo, saavat kuitenkin näkyä teksteissä.
”Myönnän, että välillä minulla on niin paha mieli, että itken kirjoittaessani.”
Blogiin tulleita ikäviä kommentteja Hubara ei poista. Hän haluaa kaikkien näkevän, että jotkut ihmiset ihan oikeasti puhuvat ulkomaalaistaustaisista ”epäsosiaalisena aineksena” ja keksivät lukuja maahanmuuttajien tekemien raiskausten määrästä.
Ennen kaikkea Hubara kirjoittaa blogiaan itselleen ja muille samannäköisille, ruskeille naisille.
”Somalitytöt ovat pysäyttäneet minut kadulla ja sanoneet, että fanittavat minua.”
Muiltakin on tullut blogin kommentteihin hyvää palautetta. Kuten: nyt on helpompi ymmärtää omaa puolisoaan tai lastaan, joka on tummaihoinen. Tai: vihdoin joku kertoo, miltä tuntuu olla ruskea tyttö valkoisessa Suomessa.
Juttu on julkaistu toukokuun Trendi-lehdessä
Teksti: Julia Thurén, joka huomasi haastattelussa, että Koko on paitsi viiltävän fiksu myös älyttömän hauska
Kuva: Jussi Särkilahti