Koko viikko on ollut aivan sanomattoman raskas.
Hallitusneuvotteluiden pauhatessa ympärillä on ollut vaikea pitää yllä positiivista mielikuvaa. Minulla on periaate, jonka mukaan keskityn aina positiiviseen, yritän aina olla rauhallinen, rakentava, mukava ja kiltti. Näitä arvoja noudattamaan minut yritettiin kasvattaa - sanon "yritettiin", sillä se ei koskaan onnistunut. Isäni on aina ollut äärimmäisen oikeudentajuinen ja epäoikeudenmukaisuuden sekä syrjinnän edessä jyrkkä mies, ja häneltä olen saanut suhtautumiseni elämän vääryyksiin.
Eli se siitä kiltin tytön mallista sitten.
Menneellä viikolla olen puhunut mm. koirien jalostuksesta koko ajan sairaampaan suuntaan, feminismistä pariin otteeseen, ryhmätöistä ja koulujärjestelmästä, naisten oikeudesta valita uran lisäksi myös kotiäidin valinta, eläinten oikeuksista, ihmisoikeuksista, seksuaalisesta häirinnästä eikä siinä ole edes kaikki. Hallitusneuvotteluihin en ole koskenut pitkällä tikullakaan, samoin vähälle valitukselle jäi vanhentunutta tietoa sisältävä pääsykoekirja, jonka mielestä "neekeri" on tieteellinen termi. En vain jaksanut enää.
Vannoin että Facebook saa nyt jäädä valitusvapaaksi alueeksi, varsinkin kun sinne on tullut julkaistua aivan ylipitkiä ranttauksia. Facebook soveltuu lyhyisiin ja nokkeliin tilapäivityksiin, ei sellaisiin ärtymyksensekaisiin, ahdistuneisiin tekstiseiniin joita minulla on tapana kirjoitella, kun jokin juttu menee yli. Kuutisen tuntia onnistuin pitämään kiinni tästä positiivisuuspäätöksestä, mutta sitten eksyin uutissivustolle lukemaan Venäjällä tänään vietettyä voitonpäivää ja sain tietää että hallituksessa on pelkkiä 60-luvulla syntyneitä valkoisia miehiä.
Napsahti. Joten päätin että tämä blogi saa tästä eteenpäin toimia poliittisen ja yhteiskunnallisen ahdistukseni kanavana. Varokaa, minulla on mielipiteitä; ne ovat perusteluja enkä pelkää käyttää niitä!
Samaan aikaan kun Venäjällä muisteltiin toisen maailmansodan voittamista, Suomessa muodostettiin valiojoukko, joka tekee päätöksiä meidän puolestamme seuraavat neljä vuotta. Pienituloisena seksuaalivähemmistön edustajana, jolta löytyy tuttavapiiristä myös masennuspotilaita, voin kuvailla tuntemuksiani tasan yhdellä sanalla:
Pelottaa.
Minua pelottaa sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Kristillisdemokraatit ja Räsänen rupesivat välittömästi puhumaan sen kumoamisesta, eikä Keskustan riveissäkään taidettu sitä liiemmin kannattaa. Kokoomus sentään kunnostautui vähän sillä saralla - mutta ei tarpeeksi etteikö pelottaisi. Veikkaan että lakimuutos kumotaan, ja seuraava hallitus joutuu taas käymään läpi melkoisen rumban ja samban sen pystyyn saamiseksi. Tämän asian tiimoilta on kitkerä olo, ja sitä samaa kitkeryyttä tulee varmaan maisteltua neljä vuotta.
(Ja kyllä, olen seurustellut itse enimmäkseen miesten kanssa. Miksikö tämä asia sitten minua kiinnostaa? Koska en aio mennä naimisiin ennen kuin kaikilla ystävilläni on sama oikeus. Pidän Arja Juvosta yhtenä sankareistani; Soinin puheista huolimatta hän pääsi toiselle kaudelle.)
Olen pienituloinen kuten suurin osa tuttavapiiristäni. Seuraavan neljän vuoden aikana kaikki tulevat kärsimään. Positiivisuutena mainittakoon että pienyrityksen perustaminen tulee todennäköisesti olemaan jatkossa entistäkin helpompaa, ja loppuu ne saatanan kompromissit politiikassa. Niillä on otettu koko ajan lisää velkaa sen sijaan että oltaisiin pyritty rakentamaan yhteiskuntaa kestäväksi ja velattomaksi. Luulen, että itse perustan seuraavan neljän vuoden aikana jonkinlaisen pienyrityksen, että on jokin tulonlähde toivottavasti alkavien opintojen ohelle.
En siis varsinaisesti voi sanoa pelkääväni oman toimeentuloni puolesta. Oma pelkoni liittyy isompiin kuvioihin, suurempiin asioihin. Pelkään tämän yhteiskunnan ilmapiiriä.
Perussuomalaisten rasistisia kommentteja päivitellään iltapäivälehdistössä vähän väliä (Hakkarainen on kaikille jo tuttu nimi) mutta silti kyseinen puolue on jälleen kerran päättämässä asioistamme. Miksi? Koska yhteiskunta on siinä jamassa, että syrjinnästä on tulossa koko ajan hyväksytympää. Kokoomus menetti kuusi paikkaa, Vihreät sai kaksi. Silti Kokoomus istuu hallituksessa, ei Vihreät. Miksi? Koska Vihreiden arvot ovat liian pehmeät.
Keskustaa vastaan minulla ei ole varsinaisesti mitään, jos nyt en ole suuri kannattajakaan. Kaikkea muuta kuin ympäristöpuolue. Odotan tulevaa neljää vuotta kauhunsekaisella kiinnostuksella.
Ei liene toivoakaan siitä että saataisiin kirkko eroon valtiosta tällä kaudella.
Ja sinä nuori ihminen joka et äänestänyt ja luet tätä tekstiä: minua ei kiinnosta millaisia perusteita sinulla oli olla äänestämättä. Lainaan artikkelia jonka kohta linkitän: älä mussuta paskaa. Mikä hyvänsä selityksesi oli, ei kelpaa minulle. Lähde: http://hannuoskala.fi/2015/04/jonnet-ei-aanesta