Oon silleen peruspositiivinen ihminen, välillä jopa aika optimistinenkin. Joten kun aloitin journalistiikan opintoni, ja joka puolelta kuului, että "tällä alalla ei ole töitä" ja muita kannustavia lauseita, suhtauduin tyynen rauhallisesti. Ajattelin, että kyllä asiat aina jotenkin järjestyy.
Olen ajatellut niin aika pitkään, monista asioista. Silloinkin, kun olen lukenut yhä uudelleen uusista yt-neuvotteluista siellä ja siellä lehdessä. Olen pysytellyt positiivisena. Miettinyt, että kyllä tämä tästä, sitten kun minä valmistun, tilanne voi näyttää jo paljon paremmalta. Samalla olen miettinyt, että tavallaanhan tahtoisin tehdä freelancerina hommia, tämähän on tavallaan ihan ok siltä kantilta.
Ja sitten eilen luin, että Allerissa alkoi yt:t. Olivia (yksi mun kaikkien aikojen lempilehdistä) saatetaan lopettaa. Yt:t koskevat myös Elleä ja Divaania. Tiedotteen mukaan "Aller panostaa kasvaviin digitaalisiin palveluihinsa, kuten Suomi24:ään, sisältömarkkinointiin sekä tilaajavetoisiin aikakauslehtibrändeihinsä, kuten Seiskaan, Koti ja keittiöön, Katsoon, Fitiin ja Omaan aikaan."
Vittu jee.
Ensinnäkin kyrsii se, että ihan sama vaikka oisin kuinka mielelläni freelancer, niin eihän täällä ole kohta enää lehtiä, joihin juttuja tehdä. Toiseksi kyrsii se, että muun muassa SEISKAA tilataan niin paljon, että siihen halutaan satsata.
Varmaan tämäkin on joku kupla taas, mutta en ymmärrä, miksi ihmiset lukevat mieluummin roskaa kuin laatua. (Tai no joo, ymmärrän siinä mielessä, että varmaan on helppo lukea siitä, mitä Tuksu tai Tauski teki, sen sijaan että lukisi jotain syvällisempää, joka vaatisi enemmän ajattelua. Ärsyttää myös tämä suunta, johon ollaan menossa ja jossa yhä enemmän ollaan.)
Syynä yt:neuvotteluihin on luonnollisesti raha. Tiedotteen mukaan printin mainonta ja irtonumeromyynnin määrät ovat puolittuneet kahdeksassa vuodessa. Mainostajien rahat ovat siirtyneet verkkoon.
Toivoisin, että joskus olisi mahdollisuutena se, että uusia, erilaisia ansaintamalleja mietittäisiin hetki, eikä siirryttäisi suoraa päätä irtisanomisiin.
Optimisti minussa alkaa pikkuhiljaa kadota.
Kuva Olivian Instagram-tililtä.