Ajauduin viikko sitten tilanteeseen, jossa olin mielestäni tutussa ja ennen kaikkea turvallisessa miesseurassa viettämässä iltaa. Näitä miehiä oli neljä ja tiesin heidät kaikki entuudestaan niin, että saatoin olettaa voivani olla rennosti ilman, että tarvitsisi pelätä ylilyöntejä keneltäkään heistä. Oletin, että jos joku heistä alkaisi sekoilla tai ahdistella minua, joku puuttuisi asiaan. Olisin turvassa.
Yksi miehistä halusi nukkua vielä hetken ja toinen kävi suihkussa, joten siirryimme kahden muun miehen kanssa minun luokseni. Toinen heistä ei ollut minulle niin tuttu, mutta toiseen luotin vielä tuossa vaiheessa vahvemmin kuin peruskallioon. En muista alkoiko tuntemattomamman miehen häiritsevä käytös jo miesten luona, mutta minun luonani tilanne kävi hyvin ahdistavaksi. Hän muun muassa tarttui minua useaan kertaan jaloista ja nosteli niitä ylös nähdäkseen suoraan minimekkoni sisään. Hän raahasi minua pitkin lattiaa, jolloin lyhyt helma rullautui ylös paljastaen - en edes halua ajatella miten paljon.
Tein moneen kertaan kantani selväksi hänen toimintaansa, mutta aina hän jatkoi. Pyysin toiselta mieheltä apua, josko hänen sanansa tehoaisivat tähän häirikköön omiani paremmin, mutta sainkin vastaukseksi, että minun on itse pidettävä puoleni. Tuntui hirvittävän voimattomalta, kun ei ja lopeta eivät riittäneetkään. Kun tajusin, ettei apua olisi tulossa, ellei tilanne riistäytyisi aivan käsistä, en enää tiennyt mitä minun pitäisi tehdä.
Mietein kuumeisesti, voisinko turvautua voimakeinoihin, mutta jotenkin hänen tekonsa vaikuttivat niin kovin harmittomilta, vaikka minusta ne tuntuivat pahalta ja ahdistavilta, etten jotenkin pitänyt sitä oikeutettuna. Olen ollut aina sitä mieltä, että kun tilanne vaatii nyrkkejä ovat tilanteen hallintakeinot loppuneet voiman käyttäjältä, eivät sen kohteelta. Mies myös harjoitti sellaista ammattia, että minun vasen koukkuni olisi luultavasti ollut täysin turhaa energian hukkaamista. Sätein itseäni mielessäni näin ei olisi tapahtunut, jos en olisi pukenut näin lyhyttä mekkoa.
Palasimme toisten miesten luokse jossa häirikkö jatkoi toimintaansa edelleen. Hillitymmin tosin. Jossakin kohtaa jouduin käyttämään kynsiä, jotta hän jälleen irroittaisi otteensa kintuistani. Kaksi muuta miestä tarkkailivat toimintaa, mutteivät puuttuneet siihen kummemmin. Mies johon olin aiemmin luottanut lähes sokeasti halusi yhtäkkiä jutella kanssani kaksin, joten siirryimme sivummalle. Hän puhui vähän, mutta asiaa. Monet mieltä askarruttaneet asiat saivat vastauksen, mutta yksi lause murensi luottamuksen tätä miestä kohtaan
"Ensinnäkin mä olen todella pahoillani siitä, mitä sä jouduit äsken kokemaan. Niinkuin varmaan huomasit, niin se ei turhia kysele, vaan menee suoraan asiaan. Sä et kuitenkaan ole mun nainen, eikä mulla ole velvollisuutta suojella sua, vaan sun on opittava pitämään itse puolesi."
Ensin olin ihan että fine. Sitten tuli raivo. Mitä hittoa?! Se, että mä en ole jonkun nainen, ei tarkoita, ettei mun puolia kuulu pitää silloin, kun mä olen siihen itse selkeästi voimaton! Täälläkö pidetään vain omien muijien ja sitten täysin tuntemattomien neitosten puolia? Olin tyrmistynyt. En olisi koskaan uskonut, että kaikista miehistä hän olisi se, joka sanoisi noin. Jättäisi pulaan, koska en satu olemaan hänen naisensa. Kähisin vastaukseksi jotakin siitä, että minähän olin pitänyt puoliani. Minä olin sanonut ei ja lopeta. Useasti. Niiden kuuluu riittää eikä se ole minun vikani, jos toinen ei niitä ymmärrä.
Seuraavana päivänä olin aivan hiilenä tapahtuneesta. Miten ihmeessä olin edes ajatellut toimineeni väärin, kun puin sen mekon päälleni. Se millaista mekkoa käytän ja kuinka paljon paljastan säärtä ei anna kenellekään lupaa koskea minuun. Minun ei myöskään pidä joutua turvautumaan nyrkkeihin, kun joku käy liian tungettelevaksi. Jos joku ei ymmärrä tiukkaa EI:tä ja LOPETA:a, se ei ole minun vikani. Vika on yksinomaan vastapuolen korvien välissä ja asian selvittävät pahimmassa tapauksessa häirikkö ja poliisi eivät häirikkö, minun vasen koukkuni ja poliisi. Minun ei tarvitse joutua taistelemaan omien rajojeni kunnioittamisesta. Enkä aio enää koskaan miettiä sitä, miten minun vaatevalintani on ajanut minut tähän tilanteeseen ja siten oikeuttanut vastapuolen epämiellyttävän ja/tai nöyryyttävän toiminnan.
Oli hameeni helma hävyttömän lyhyt, toppini kaula-aukko miten antava vain, korkokenkäni pirun seksikkäät tai tukkani ihanan kihara, niin minua kuuluu kohdella kuin harvinaisinta Picasson tai Michelangelon maalausta: katsoa saa, muttei koskea. Muutoin olet tekemisissä virkavallan kanssa pikemmin kuin arvaatkaan.