EVS-projektiin kuuluu kaksi koulutusta, on-arrival sekä mid-term. On-arrival tulisi järjestää kolmen viikon sisällä saapumisesta (Latino-hengessä tässä meni 7 viikkoa) tarkoituksena on kartoittaa projektia sekä tutustuttaa maahan ja kulttuuriin, jossa vuosi vietetään. Koulutukset ovat vapaamuotoisia ja toivoin omaltani paljon tanssimista.
Ensimmäinen kolmesta päivästä käsitteli Bolivian historiaa ja kuinka se heijastuu nykypäivään, erityisesti naisen asemaan. Täällä tytöt ovat huonommassa asemassa, uralla ja koulutuksella ei ole juurikaan merkitystä, koska naisen paikka on äitinä ja tärkein saavutus elämässä tuntuu monelle olevan rikkaan miehen löytäminen. Toki naiset voivat myös käydä töissä, mutta kodin on silti oltava siisti ja perheellä ruoka pöydässä.
Toisena päivänä keskityimme lähinnä tulevaan projektiin, jota työstetään Bolivian viimeisessä tyttökoulussa. Aluksi en ajatellut tyttökoulun olevan ongelma, mutta päivän edetessä tulin nopeasti toisiin aatoksiin. Kyseisessä koulussa opiskelevilla tytöillä ei esimerkiksi ole miespuolisia ystäviä, heillä ei ole siis aavistustakaan kuinka käyttäytyä miesten kanssa ja ainoa käyttäytymismalli on romanttinen. Heille myös iskostetaan, voimakkaammin kuin muille, että mies on arvoltaan korkeampi. Lisäksi vanhempi valitessaan tyttärelleen moisen opinahjon viestittää, että tytön ei kuulu tavoitella uraa, vaan koulu suoritetaan läpi koska on pakko, ennen kuin perustetaan perhe ja eletään vain sille. Projektilla on siis myös iso vastuu sivistää tyttöjä maailman mahdollisuuksista ja heidän oikeuksistaan. Päivän aikana jutut poukkoilivat kauneusihanteista opettajien valtaan ja sen väärin käyttöön, ryhmädynamiikasta transkulttuuriin. Kävimme myös keskusteluja feminismistä, mitä se on ja kuka siitä hyötyy. Laajalti on voimassa ajatus feministeistä miestenvihaajina ja lesboina, eikä ymmärretä tasa-arvoa lainkaan, joten päätimme, että yksi osa projektia on femismin esitteleminen realistisessa valossa.
Kolmantena päivänä oli kyse enemmän yhteishengestä, poistuimme kaupungista Mallasan puistoon piknikille leikkimään ja pelleilemään. Nuorissa Kotkissa oma rooli on pitkään ollut aikuinen ja oli mahtavaa olla ajattelematta rooleja, ikiä, vastuita ja heittäytyä mukaan! Nueva Generacion on järjestönä pieni, jäseniä on hädin tuskin 30, joten lauantaina mukana oli yli puolet järjestöstä. Leikkien ohella ohjelmassa oli Ritual of promise, joka teki minustakin virallisen jäsenen. Verbaalisen valan lisäksi rituaaliin kuuluu silmät sidottuna kuljettava kaste. Kasteessa on kuljettava yhdessä reitti ja selvittävä vastaan tulevista esteitä (suihkutetaan vettä, kutitetaan ja tökitään) luottamalla siihen, joka edessäsi kulkee tai antaa neuvoja. Oikea lupauspäivä oli jo tammikuussa, mutta lauantaina valan vannoi kanssani viisi muutakin uutta jäsentä.
Muut kanssani luvannet, Anita, Nicole, Jenny ja Josue (ja Miquel, joka otti kuvan)
Itse lupaus on mielestäni jotain, mitä jokaisen ihmisen tulisi luvata, jotta maailma olisi parempi paikka. Vapaasti paranneltu versio Google translatorin käännöksestä:
Today I promise, try everyday to be a better person.
I fight for justice, respect the rights of children and adults, women and youth.
I combating racism, violence, homophobia and all forms of discrimination toward others.
I promise to accept and respect me and love myself as the basis of love and respect my family, friends and all the people.
I don't allow anyone to mistreat me or anyone else.
Overcome my own limitations to become caring and tolerant so I can be good to my family and all the people in the world.
Jokainen päivistä loppui perinnetanssin opetteluun, joten meikämandoliini haldaa jo kolme erilaista tanssia: Morenadan, Cuecan sekä Diabladan ja pääsin testaamaan taitojani lauantai-iltana myös käytännössä!