Lily on jälleen täyttynyt keskustelusta tasa-arvosta, feminismistä ja siitä, onko näissä asioissa kertakaikkiaan mitään järkeä. Nyt seuraa lyhyen blogihistoriani villein tunnustus, sillä tiedättekö mitä:
Minä olen feministi.
Ylellä on viime viikkoina pyörinyt mainion tyhjänpäiväinen The Musketeers -sarja (pidän Kolmesta muskettikoirasta paljon enemmän). Se ei järin paljoa muuten tähän kirjoitukseen liity, mutta muskettisoturien tunnuslause "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" kuvaa täydellisesti näkemystäni feminismistä.
Feminismi on tasa-arvoaate, jos se vielä jollekulle oli epäselvää.
Minä olen feministi, koska mielestäni on tärkeää, että jokainen tulee kohdelluksi samalla tavalla roikkui reisien välissä mitä tahansa tai vaikkei siellä roikkuisi yhtikäs mitään.
Minulle feminismi ei ole kuitenkaan ainoastaan (useiden) sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaan yhtä lailla minulle on tärkeää, ettei ketään syrjitä esimerkiksi ihonvärin, seksuaalisuuden tai rahapussin perusteella.
Minulle on tärkeää, ettei ketään syrjitä. Missään muodossa.
Velvollisuuksista feminismissä ei ainakaan ole kyse.
Magneetti on ostettu viime kesänä Ateneumin museokaupasta.
Fakta on, että ne eväät, jotka meille myönnetään syntymässä, vaikuttavat tulevaan elämäämme. Pitäisikö näin olla?
Mielestäni ei. Minulle feminismin tavoitteena on tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa kuka tahansa voi tehdä elämässään mitä tahansa toisia ihmisiä loukkaamatta ja satuttamatta.
Tavoite on varmasti naiivi. Olemme valovuosien päässä tällaisesta yhteiskunnasta. Feministinen yhteisö on minulle tavoittelemisen arvoinen utopia, haavekuva, tulevaisuuden tavoite, jonka mukaan pyrin elämään ja jonka sanomaa haluan levittää kaikkialle.
Minulle kyse ei ole vain Suomesta, vaan koko globaalista yhteisöstä Telluksella. Kaikkien maiden lasten tulevaisuus on yhtä tärkeä. Jokaisen pitää saada elää ihmisarvoista elämää, kokea iloa ja surua, leikkiä sydämensä kyllyydestä vailla huolta huomisesta.
Eikä kyse ole vain lapsista, tulevaisuuden aikuisista. Yhtä tärkeää on tämän päivän turvallinen nuoruus, oikeudenmukainen aikuisuus ja ihmisarvoinen vanhuus.
Minun feminismini on toisten kohtaamista ihmisinä, ei sukupuolina, etnisyyksinä, seksuaalisuuksina tai yhteiskuntaluokkina.
Tiedostan, että lienee väistämätöntä, että me ihmiset teemme jonkin sorttista erottelua kanssaihmisistämme. Tärkeintä on se, miten suhtaudumme näihin merkityksettömiin eroihin, jotka mielissämme luomme.
Jos minulla on suora nenä, ja sinulla kyömyinen, niin me olemme molemmat aivan yhtä arvokkaita.