Oikaisu!
Haluan pahoitella tässä blogipostauksessa esiintynyttä asiavirhettä. Käsittelemässäni Kauneus ja terveys -lehden artikkelissa on Mervi Juusolan lisäksi ollut toinenkin kirjoittaja. Siteeraamani kohdat eivät siis ole Juusolan kynästä lähtöisin ja tämän vaikutelman antaminen blogikirjoituksessani on siis virheellinen. Olenkin nyt korjannut virheelliset tiedot postauksessani.
Juusola on pitkän linjan ammattitoimittaja ja pahoittelen oman mokani aiheuttamaa haittaa ja mielipahaa. Olemme olleet Juusolan kanssa yhteydessä asian tiimoilta ja olen todella pahoillani tekemästäni virheestä, minä kun epähuomiossa noteerasin jutulle vain yhden kirjoittajan. Tällaista ei tietenkään saisi päästä tapahtumaan ja lupaankin olla jatkossa tarkempi.
Toivon Juusolalle kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
//
Tiedän. Maailmassa on viimepäivinä tapahtunut paljon tärketä asioita, kuten hallituksen uuden kehysriihen lopputulema ja Syyrian kemialliset aseet. Näistä asioista ovat itseäni viisaammat jo ehtineet kirjoittaa ja muotoilla täten tekstiksi myös omat ajatukseni paremmin kuin itse kuunaan pystyisin. Niinpä päätinkin kirjoittaa blogiini yhdestä sellaisesta asiasta, mikä edellämainittujen lisäksi on minua henkilökohtaisesti viimeaikoina pistänyt ärsyttämään.
Myönnän avoimesti, että taannoisessa Trendissä ollut kirjoitus introverteistä herätti minussa sen verran ärsytystä, että koin sen oman blogipostauksensa arvoiseksi. Enpä tuota kirjoitusta lukiessani ja siitä ärsyyntyessäni tiennyt sen olevan vasta alkusoittoa asian tiimoilta jälleen heränneessä keskustelussa.
Tuoreimmassa kilpailevan julkaisun (Kauneus ja terveys) numerossa kirjoitetaan niinikään aiheesta ja ladataan samalla täyslaidallinen sitä itseään suoraan päin ekstroverttien naamatauluja.
Vai mitäpä sanotte seuraavasta: Kirjoituksessaa kuvaillaan intro- ja ekstrovertin eroja kertomalla introvertin ajattelevan ja kuuntelevan enemmän ja puhuvan vähemmän. Ekstrovertti taas on paljon äänessä ja "puhuu usein ensin ja ajattelee vasta sitten, toisin kuin introvertti".
Eikä siinä vielä kaikki! Samaisessa kirjoituksessa luonnehditaan ekstroverttejä muunmuassa "hössöttäjiksi" ja neuvotaan introverttejä kohtaamaan "jonkun ekstron", joka juttelee hänelle pakonomaisesti yhdentekeviä asioita ruokalassa. Siinä kehotetaan introverttiä antamaan tuolle ekstrolle anteeksi, sillä hänen mukaansa ekstro kärsii ahdistuneisuuskohtauksesta.
Tämä ahdistuneisuuskohtaus taas kuulemma johtuu siitä, että ekstro luulee hiljaisen ruokailun tarkoittavan sitä että hän on muuttunut muiden silmissä näkymättömäksi. Samalla "tuo polo" (eli se tyhjänpäiväisyyksiä papattava ekstrovertti)"unohtaa maistella ruokaansa kunnolla ja kuunnella omia ajatuksiaan."
Ainiin! Onhan mukaan otettu myös asiantuntijanäkökulmaa, jonka lähteenä on käytetty - yllätys, yllätys - introversiota suotuisassa valossa käsitteleviä teoksia. Niissä asiaa käsittelevät niin psykologit ja tutkijat, kuin itse introvertiksi itsensä luonnehtiva asianajaja Susan Cainkin.
Ongelmana tässä intro-ekstro-keskustelussa onkin ennenkaikkea se, että sitä koskevien artikkeleiden kirjoittajat lienevät pääsääntöisesti itse itsensä introverteiksi kokevia. Kuten aihetta edellisen kerran pohtiessani jo totesinkin, se ei mielestäni ole kehittävää keskustelua että jonkin "ihmisryhmän" kohotus tapahtuu toisen kustannuksella.
Ymmärrän kyllä sen, että kokiessaan tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, ihminen haluaa julkisesti perätä oikeutta. Mikäli asia tosiaan on niin että introvertit ovat järjesään työyhteisöissä altavastaajan asemassa, tulisi asiaan tietenkin saada muutos introverttien hyväksi. Artikkelista jäi kuitenkin sellainen kuva, että unelmatyöyhteisössä ekstrovertit olisivat alinta kastia ja introvertit taas niitä arvostettuja hiljaisia viisaudenlähteitä. Stereotyyppejä on siis jälleen julkisesti ruokittu, ja urakalla.
Eikö työ- kuten missä tahansa muussakin yhteisössä pitäisi ennenkaikkea tähdätä ihmisyksilöiden väliseen tasa-arvoon niin, että jokaisella työntekijällä olisi oikeus ja mahdollisuus käyttää vahvuuksiaan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi? Tottakai esimies on aina esimies ja niin edelleen, mutta jos puhutaan nyt erilaisista persoonallisuuksista ja niiden perusteella tehtävästä eriarvoistamisesta.
Mielestäni on siis todellakin ok, että introverteiksi itsensä kokevat kertovat avoimesti kokemuksistaan työelämässä. Sen ei kuitenkaan pitäisi tapahtua morkkaamalla niitä kanssaihmisiä, joiden synnynnäinen tempperamentti on erilainen kuin heillä. Jos suvaitsevaisuus on jatkuvasti tapetilla maahanmuuttoa ja seksuaalista suuntautumista koskevissa keskusteluissa, niin miksi samaa suvaitsevaisuutta ja sen ihannetta ei voisi ulottaa introjen toimiesta myös ekstrovertteihin?
Keinotekoinen kahtiajako
Keskustelin taannoin kasvotusten aiheesta erään asiantuntijan kanssa ja hänen mielestään ihmisten jako introvertteihin ja ekstovertteihin on keinotekoinen ja hyvin kärjistetty. Usein ihmisen on itsensäkin vaikea sanoa kumpaan kastiin hän kuuluu, puhumattakaan siitä että hän kykenisi arvioimaan ja arvostelemaan kanssaihmisiä. Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että tämä intro- ja ekstrovertteihin jako on maallikoiden tapa täyttää ihmiselle ominainen ympäristön ja sen elementtien luokittelun ja lokeroinnin tarve.
Ihmisen aivotoiminnan ja psykologian monimutkaisten koukeroiden muuntaminen tavistenkin ymmärtämään muotoon onkin vaatinut reilua mutkien oikomista ja asioiden yksinkertaistamista. Tuloksena on keinotekoinen kahtiajako eri persoonallisuustyyppien välillä, joka on poikinut kasapäin katkeruudessaan ylivoimaisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä halveksuvia lehtikirjoituksia.
Kirjoituksen viimeisillä riveillä kyllä todetaan, että harva ihminen on puhtaasti intro- tai ekstrovertti. Tämän seikan toteaminen ikäänkuin ohimennen ei kuitenkaan pelasta lehtikirjoitusta, eikä muuta sen ylimielistä sävyä pätkääkään ystävällisempään tai suvaitsevaisempaan suuntaan.
Kirjoituksen sävy onkin kertakaikkisen ala-arvoinen ja lyö kaikessa näköalattomuudessaan vyön alle meitä ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Se ei kerro niinkään introversiosta tai introverteista yleensä kuin kirjoittajan oman itsetunnon laadusta, jos hänen täytyy korostaa omaa erinomaisuuttaan muiden kustannuksella. Omat vahvuudet ja niistä kertominen kun eivät esiinny edukseen, jos niiden rinnalla toitottaa kuinka paljon huonompia muut ovat.
Keskustelun sävyn on muuttuttava
Koen erilaisten persoonallisuuksien välisestä vuorovaikutuksesta käytävän keskustelun tärkeänä ja siksi tämä nyt käytävän keskustelun sävy minua ennenkaikkea harmittaakin. Sen sijaan että lehti toisensa jälkeen julkaisee yhdestä ja samasta näkökulmasta kirjoitettuja ja hyvin asennevärittyneitä ja stereotypioihin pohjautuvia juttuja, olisi hedelmällisempää pohtia asiaa laajemmastakin näkökulmasta.
Mitkä ovat erilaisten ihmisten vahvuuksia työelämässä ja miten he voisivat puhaltaa yhteen hiileen? Tämä hyödyttäisi mielestäni kaikkia "osapuolia" kaikista eniten ja antaisi meille ekstroverteillekin mahdollisuuden tuoda omaa näkökulmaamme esille kuulostamatta mielensäpahoittajilta.
Työyhteisö on kuin Big Brother -talo, jonne kasataan joukko erilaisia ja entuudestaan toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Heidän tulee toimia yhteistyössä ja -ymmärryksessä eteen tulevien tehtävien ja haasteiden ratkaisemiseksi, eikä heillä välttämättä ole mitään muuta yhteistä kuin sama työpaikka (allekirjoittaneella itsellään on tämän asian suhteen käynyt hyvin, koska jakaa työkavereidensa kanssa myös samat aatteet ja arvot).
Sanomattakin lienee selvää, että monessa työyhteisössä tämä asetelma on haasteellinen kaikille, ei siis ainoastaan itsensä introverteiksi kokeville. Jotta työyhteisö voisi hyvin, tulee kaikilla sen jäsenillä olla mahdollisuus tuoda ideoitaan esille. Se ei tule onnistumaan, mikäli ekstrovertit "introverttiyden nousun" varjolla nujerretaan.
Koska ei, meillä ekstroverteillä ei lähtökohtaisesti ole sen helpompaa kuin teillä introverteilläkään.
ps. Älkää nyt sanoko että allekirjoittanut ekstrovertti on vain poikkeuksellisen herkkähipiäinen ja vetää herneitä nenään turhasta. Vai olenko? Kertokaa. Onko joku muu lukenut tämän artikkelin? Mitä tunteita herättää? Entä tämä introvertti-ekstrovertti-luokittelu ylipäätään? Tuikitarpeellista vai umpiturhaa?