Lukuvinkki: Uusi Kauneus & Terveys -lehti ja sieltä Peppi Puljujärven haastattelu. Peppihän on siis tuttu mm. More to Love -blogista. Loistava juttu ihmisten ennakkoluuloista ylipainoisia ihmisiä kohtaan. Ne on laiskoja, sairaita ja niitä ei voi kukaan "normaali" rakastaa.
Jutussa pisti silmään se, miten ihmisillä on stereotypia siitä, että ylipainoinen / ruma ihminen ei voi löytää seurustelukumppania kuin toisesta ylipainoisesta / rumasta. Jos normaalikokoinen mies on ylipainoisen naisen kanssa, siltä kysytään, onko sillä joku fetissi. Hyvännäköinen nainen ruman miehen rinnalla taas mielletään usein hyväksikäyttäjäksi tai gold diggeriksi. Kaksi ylipainoista / rumaa ihmistä yhdessä taas mielletään niin, että ei niitä kukaan muukaan huolinut.
Peppi myös nostaa esiin asian, miten monet ihmiset kokee jotenkin oikeudekseen kommentoida toisen ihmisen painoa.
"Sä oot kyllä tosi kaunis, vaikka yleensä läskit ei oo kauniita." tai jotain muuta vastaavaa. Oon kuullut tällaiselle kommentoinnille perustelun, että se on motivoivaa. Kuinka montaa motivoisi vaikka lenkillä se, että joku juoksee vieressä huutamassa "Juokse, läski, juokse!"
Tai joku vahtisi jatkuvasti hoikkaa ihmistä, ettei se vaan oksenna vessassa, kun se on noin kauhean laiha.
Mun kaveri on todella hoikka. Sillä ei siis ole juurikaan muotoja. Sen ei esimerkiksi tarvitsisi käyttää rintaliivejä, lantiota sillä ei ole. Tämän kaverin exä raahasi sitä seurusteluaikana jatkuvasti mäkkäriin, jotta se lihoisi ja saisi muotoja. Tosin tämä jätkähän halusi, että ne hampurilaiset olisi menneet vain sinne tisseihin ja lantiolle, ei muualle. Sama mies myös jatkuvasti kritisoi kaveriani siitä, että se ei tunnu oikealta naiselta. Ihan kuin olisi sängyssä miehen kanssa. Turha varmaan kertoa mitä tämä teki kaverin itsetunnolle.
Miespuolinen kaverini piti kerran saunailtaa vanhojen kavereidensa kanssa. Siellä sitten yksi kaveri rupesi ihmettelemään, että miksi sä olet tuollaisen läskin ja ruman mimmin kanssa. Tämä "läski ja ruma" mimmi oli vuotta aiemmin saanut niiden esikoislapsen ja odotti tuona aikana toista lasta. Kaverini ilmoitti, että hän sattuu rakastamaan sitä "läskiä" ja jos tyyppi on tuota mieltä hänen kihlatustaan, niin ei tarvi enää pitää yhteyttä. Saunailta loppui siihen, samoin niiden kahden välinen ystävyys. Ei tämäkään ollut mikään kiva kommentti sille kaverin kihlatulle, eikä kyllä kaverille itsellekään.
Mä olen joskus katsellut ensimmäisessä esimerkissä mainittua kaveria ja miettinyt, että voi jos olisin laihempi. Kaveri puolestaan joskus paljasti, että se on aina kadehtinut sitä, että mulla on hyvät rinnat, lantio ja perse. Tarinan opetus? Kaikkia ei voi millään miellyttää, mutta oma itsetunto tai se, ketä rakastat, ei saisi olla riippuvainen toisten mielipiteistä. En minäkään pidä yhtäkään kavereitteni miehistä hyvännäköisenä tai luonteeltaan sellaisena, jollaisen itse ottaisin, mutta ne on tyytyväisiä keskenään, joten mikäs siinä. Eihän mun siinä suhteessa tarvitse olla. Sen verran mulle on kyllä käytöstapoja opetettu, etten rupea kaverille avautumaan tyyliin, miten typerä nössö ja kammottava nyhverö sen aviomies on, enkä mitenkään ymmärrä, miten se jaksaa katsella sitä tyyppiä nukahtamatta.
Tiedän, että joskus itsekin oon miettinyt ja marmattanut, että se on ulkonäöstä kiinni, ettei unelmaprinssi ole vielä kävellyt vastaan. Kuitenkin tiedän, että jokainen vähänkään järkevä ihminen tekee seurustelupäätöksen jonkun muun asian kuin ulkoisen ominaisuuden tai aineellisen omaisuuden takia. Tai ainakin minä tekisin. Vaikka mies näyttäisi kreikkalaiselta jumalalta tai olisi miljonääri, mutta ellei sisällä ole mitään mielenkiintoista, ei siitä suhteestakaan tulisi mitään.
Täytyy olla se jokin ja sen kyllä huomaa. Vaikkei kukaan muu sitä huomaisikaan.