Olen jo jonkin aikaa kummastellut erästä ilmiötä: kun jollakulla menee hyvin, se tuntuu muista ihmisistä hyvin epäreilulta ja se hyvä elämä halutaan ottaa toiselta pois. Jos jollakin on hyvä palkka, se on väärin. Jos jollakin on hyvät työsuhde-edut, se on väärin. Jos jollain alalla on pitkät lomat, sekin on väärin.
Kun Eija-Riitta Korhola kertoi saavansa 8 500 euroa kuussa tekemättä mitään, syntyi hirmuinen poru. Eihän se nyt ole oikein. Eihän Korhola ole tehnyt mitään moisen summan eteen. Kyllä mullekin kelpaisi, mutta kun en saa, kukaan muukaan ei saa saada rahaa. Kaikille vain 1 200 euron kuukausipalkat, niin on kaikilla tasa-arvoisen kurjaa.
Minä taas ajattelen, että hyvä Eija-Riitalle. Hyvä kaikille, joilla on hyvä palkka ja hyvät työsuhde-edut. Miksi saavutetuista eduista pitäisi luopua? Jokainen, joka harmittelee omaa kurjuuttaan, voi joko hyväksyä sen tai tehdä jotain sen eteen, että oma palkka nousisi. Sekin on tietysti Suomessa hankalaa. Kun sairaanhoitajat lakkoilivat, tuntui suomalaisten enemmistö olevan palkankorotusta vastaan: hyi hyi, kun olivat sairaanhoitajat itsekkäitä, onhan tuo hoitoala kutsumustyötä!
Myös opettajien pitkiä lomia on pidetty ihan epiksenä juttuna. Asia koskee minua läheisesti, koska opettajana olen saanut jo muutaman kesän nauttia kahden ja puolen kuukauden palkallisesta lomasta. Lisäksi vietän parhaillaan kolmeviikkoista joululomaa ja syksyisin ja talvisinkin lomailen viikon. Suoraan sanottuna tämä on loistavaa. Mitähän valittajien mielestä pitäisi tehdä, että opettajilla olisi yhtä kurja työvuosi kuin muillakin? Pitäisikö opiskelijoiden kouluvuotta pidentää? Pidettäisiinkö koulua myös kesä- ja elokuussa? Vai keksitäänkö opettajille jotakin turhaa tekemistä siksi ajaksi, kun koululaiset ovat lomalla: siivotaan koko koulu lattiasta kattoon tai järjestellään papereita?
Ammatinvalintakysymys.
Myös toisten menestystä ja onnea on vaikea hyväksyä. Tiedän jo uutista tai blogia lukiessani, että kommentit ovat toisen puolesta iloitsevan sijaan happamia ja arvostelevia. Moni tuntuu lukevan kaiken kateudesta vihreiden silmälasien läpi. Huvikseni lueskelin Pipsa Hurmerinnan keittokirjaa samanlaisella sapluunalla:
Jokaisen käytetyn keittokirjan tunnistaa siitä, että sivujen välissä on jauhoja ja murusia.
Kielteinen, oman ja muiden elämän myrkyttävä ihminen ajattelee näin:
Mikolla on yhdeksän tuhannen euron palkka. Se on saatava pienemmäksi! Jaanan firma antaa työntekijöilleen joululahjaksi televisiot. Se on väärin - meidän firmasta saatiin vain suklaarasiat! Kaisa irtisanoutui työstään ja lähti vuodeksi Intiaan. Se vastuuton surkimus on itsekäs eikä maksa veroja! Matti tekee töitä etänä - mikä laiskimus, työpaikalle siitä! Erika muutti ulkomaille ja iloitsee siitä avoimesti. Onpa leuhka! Jenni kertoo, miten lapsiperhe-elämä on ihanaa. Hän valehtelee tai antaa ymmärtää, että muut toimivat omissa perheissään väärin.
Olisiko synkistelijöidenkin elämä mukavampaa, jos keskittyisi oman elon parantamiseen sen sijasta, että pyrkisi muiden elämän kurjistamiseen? Sen sijaan, että huutaisi epäreiluutta, sanoisikin: Good for you!