Pari sannaa halusi tietää millaista uskontodialogia tai käytännön yhteistyötä on evankelisluterilaisen kirkon ja Suomen islamilaisten yhteisöjen välillä.
Uskontodialogia käydään ainakin Uskontodialogikahviloiden merkeissä Helsingissä. Edellinen tapaaminen oli eilen. Näiden tapaamisen ja oikeastaan kaiken uskontodialogin taustalla on ajatus paremmasta toisen ymmärtämisestä ja sen myötä paremmin toimivasta rinnakkainelosta. Kukaan ei käännytä ketään eikä tapaamisten tarkoituksena ole sulauttaa uskontoja yhdeksi. Kirkko ja kaupunki -lehden jutussa dialogitapaamisista kerrotaan näin:
"Tarvitsemme toimintaa, joka opettaa kunnioittamaan ihmisiä yksilöinä ja näkemään erilaisuuden rikkautena. Aloimme kokoontua säännöllisesti tukeaksemme yhdessä toinen toisiamme." (...) Tapaamisiin on tähän mennessä osallistunut muslimeja, buddhalaisia, kristittyjä ja agnostikkoja. Ensi vuonna mukaan on tulossa myös hinduja. Dialogitoimintaa järjestävät yhteistyössä Suomen islamilainen neuvosto, Suomen rauhanliitto, Uskot ilman rajoja ja Helsingin seurakuntayhtymä.
Facebookissa toimii aktiivinen keskusteluryhmä Muslimien ja kristittyjen välinen vapaa vuoropuhelu. Ryhmässä on useampia pappeja, kuten esimerkiksi meidän blogin Minna J., mutta se ei ole kirkon alaista toimintaa. Ryhmästä voisi olla ammatillista hyötyä myös sinulle, rakas joulukalenteriluukun kysymyksen esittäjä. :) Keskustelu ryhmässä käydään suomeksi, mikä rajoittaa varmasti monien maahanmuuttajamuslimien osallistumista. Vieraalla kielellä kirjoittaminen kun on ainakin minulle paljon vaikeampaa kuin sillä puhuminen.
Muutama vuosi sitten piispa Irja Askola kysyttäessä totesi, että muslimit voisivat käyttää seurakuntien tiloja, koska kristinuskoon kuuluu vieraanvaraisuus ja sydämen aukaiseminen muukalaiselle. Hän lisäsi, että tietyt pyhät toimitukset pitäisi tietysti miettiä erikseen. Ajatus ei saanut kannatusta seurakunnissa eikä myöskään muslimit itse ole kysyneet kirkon tiloja käyttöönsä. Ehkä tulevaisuudessa sekin päivä tulee, että tyhjenevissä seurakuntien tiloissa nähdään muslimien rukoushuoneita. Minua se ei haittaisi. Rakastan minareeteista kuuluvaa rukouskutsua yhtä paljon kuin kirkon kellojen moukunaa.
Pari sannaa teki myös jatkokysymyksen, että miten keskustelua ja yhteistyötä pitäisi tai voisi kehittää. Itse näkisin mielelläni uskontodialogikahvilatyyppisen toiminnan leviävän myös muualle Suomeen ja laajenevan esimerkiksi yhteisiksi elokuvailloiksi, joissa katsottaisiin joku aiheeseen liittyvä elokuva, josta sitten keskusteltaisiin. Minua kiinnostaisi kovasti myös tutustua Suomessa asuviin feministimuslimeihin. Parhaita uskontodialogisia kohtaamisia elämässäni on ollut turkkilaisten feministimuslimiystävieni kanssa mielenosoitukseen osallistuminen. Osoitimme mieltä paitsi naisten, myös seksuaalivähemmistöjen ja kurdien oikeuksien puolesta Turkissa. Kaikki kaikkea yhdessä sulassa sovussa kymmenien mellakkapoliisien ympäröimänä.
Minua mietityttää kotona olevat maahanmuuttajanaiset ja näistä erityisesti somalit, sillä heihin olen jonkin verran tutustunut. Heidän yhteiskuntaan integroitumisensa on yleensä hitaampaa ja hankalampaa kuin kodin ulkopuolella aktiivisemmin liikkuvien miesten tai lasten. Seurakuntien perhekerhot olisivat toimiva konsepti somaliäitien tavata suomalaisia edes jossain määrin samankaltaisen elämäntilanteen jakavia ihmisiä. Muslimit myös olisivat tervetulleita seurakuntien kerhoihin, mutta he kokevat itse mahdottomaksi osallistua toisen uskontokunnan järjestämiin tilaisuuksiin. Ymmärrettävää sekin, vaikka perhekerhojen kristillisyys ei itsestä tunnu mitenkään päällekäyvältä.
Kaipaisin vielä uskontodialogia enemmän tilanteita, joissa eri uskoiset ihmiset kohtaisivat muun kuin uskonnon tai uskontokeskustelun merkeissä. Ihan vain kohtaisivat. Mikä tahansa todellinen dialogi on paremman maailman rakentamista: minulle mitä suurimmassa määrin hengellistä harjoitusta.
- Mirka Maaria
(Kuvapari ei liity sinällään aiheeseen eli Suomessa käytävään uskontodialogiin, mutta siinä näkyy toisen ihmisen uskonnon arvostaminen kirkkaammin kuin missään.)