Ah, mikä valtavan mielenkiintoinen ja inspiroiva aihe: TE-keskus tai työkkäri niin kuin tuttavallisemmin sitä kutsutaan.
Viimeksi kävin työkkärissä kesän alussa, kun valmistumisen jälkeen ei työpaikka ollutkaan odottamassa. Marssin paikalle, ilmoittauduin vuoronumerolla jonkinlaiselle aulapalveluhenkilölle ja istuin lähes tyhjään odotustilaan. Kävin tietokoneella mol.fi:n sivuilla aikaa tappaakseni ja kyttäsin sen huoneen tyhjenemistä edellisistä asiakkaista, jonne olin saanut aulapalveluhenkilöltä kehotuksen mennä asiaani hoitamaan.
Kumararyhtisiä ja kaiken kiinnostuksensa ylipäätään mihinkään menettäneen näköisiä virkailijoita haahuili huoneesta toiseen terveyssandaaleissa ja avaimet kaulanauhassa roikkuen. Kukaan ei tervehtinyt ohi kävellessään ja paikka tuntui muutenkin olevan irrallaan ympäröivästä maailmasta. Olin edellisen kerran käynyt siellä kymmenisen vuotta aiemmin ollessani opiskelun ja työn välissä lyhyehkön pätkän työttömänä eikä paikka ollut muuttunut oikeastaan mitenkään. No okei, aulaan oli tullut se aulapalveluhenkilö, uudet korkeaselkäiset sohvat ja virkailijat oli suljettu lasiseinäisten koppien sisälle. Mutta ilmapiiri oli sama: ankea, lysähtänyt, ei-todellakaan-innostava.
Työkkäri kaipaa nyt ihan selvästi reipashenkistä tsemppauspuhetta ja uusia raikkaita ideoita toimintaansa, mikäli se jollain tavalla voi tulevaisuudessa perustella olemassaoloaan, kun työpaikkailmoitukset, työttömyyskorvausten hakeminen ja työnhaku hoituvat jo nyt netissä.
Pientä intoa nyt siihen hommaan, hei! Työttömiä voi aktivoida ja sitä omaa työtä organisoida vähän toisellakin tavalla kuin työvoimapoliittisia lausuntoja kirjoittaen ja ihmisten tutkintotodistuksia kopioiden. Vähemmän kyykytystä, epäluuloisuutta ja luovan toiminnan kitkemistä, enemmän luovan toiminnan ruokkimista sekä suhteiden rakentamista ja ylläpitoa ympäröivään maailmaan!
Seuraavassa muutama idea.
1. Työkkäristä eräänlainen työttömien kokoontumispaikka. Kahvia tarjolle, samoin kuin päivän lehdet ja lähettyville ihminen, jonka luo voi piipahtaa juttelemaan ja jolta saa rohkaisua, neuvoja, vinkkejä tai ajan varattua jollekin sopivalle ajankohdalle. Ammatinvalintapsykologi matalan kynnyksen palveluksi eli avoimien ovien päivä myös hänelle. Jos rahkeet eivät riitä jatkuvaan työttömien kahvittamiseen tai joutavana pidettyyn turinaan, voi vaikka jokainen maanantai olla matalan kynnyksen päivä.
2. Työkkäristä silta työttömien ja paikallisten yritysten välille. Työkkäri voi järjestää rekrytointipäiviä esimerkiksi jonkin teeman ympärille, paikalle hankitaan muutamia paikallisten yritysten edustajia ja sähköpostilla kutsutaan kyseisen ammattialan työttömät mukaan. Kahvit ja pullat pöytään ja juttelemaan rekrytoinnista, osaamisesta, kiinnostuksesta ja alan työtilanteesta. Kasvot tutuiksi ja myöhempi lähestyminen helpommaksi puolin ja toisin.
3. Työkkäriin tietoa paikallisista hyväntekeväisyysyhdistyksistä ja vapaaehtoistoiminnasta. Ja samalla pois uhka karenssista, jos käy satunnaisesti keittämässä kahvia paikallisen kirpparin avajaisissa tai jakamassa ruokaa itseään vielä köyhemmille! Työttömien aktivointia on myös se, että heillä on järkevää tekemistä työnhaun lisäksi ja kolmannen sektorin kautta voi niitä oikeitakin töitä löytyä. Verkostot eivät mene koskaan hukkaan ja työtä voi löytyä yllättävienkin ihmisten kautta. Aktivointia ei saa olla vain työkkärin ylhäältä alas annettu ja pakotettu toiminta, vaan työttömällä tulisi olla itsellään oikeus tehdä valintoja ja vapaaehtoistyötä ilman uhasta menettää korvauksia.
4. Oikeasti hyödyllistä ja järkevää koulutusta ja toimintaa tarjolle. CV-klinikat, tietoteknistä koulutusta, some-koulutusta, mitä tahansa, joka on tässä ajassa kiinni ja joka ei ole vain turhien "Kuka minä olen?"-testien rustaamista ja kaikkien täyspäisten ihmisten ajan tuhlaamista. Yhteistyötä yritysten kanssa, jolloin voidaan järjestää räätälöityä koulutusta tai toimintaa.
5. Jokaiseen työkkäriin akateemisten alojen asiantuntija, joka pystyy yhdessä työttömän kanssa etsimään sopivia työpaikkoja tai asianmukaista lisäkoulutusta. Minun kanssani asioinut virkailija ei edes tiennyt, millaista työtä minun koulutuksellani voi tehdä tai millaisiin työpaikkoihin hakea. On aika turhauttava lähteä käymään läpi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita kulttuuri- ja humanistisen alan koulutuksen saanut ihminen pystyy hyödyntämään ja työpaikkoja, joissa tällä taustalla olisi mahdollista ja pätevyyttä työskennellä.
Mikä on sellaisen virkailijan tehtävä, joka ei edes tiedä, mitä hänen asiakkaansa voi työkseen tehdä? Kirjoittaa työvoimapoliittisen lausunnon kerran puolessa vuodessa?
Vähän ryhtiä nyt, ja samalla joustavuutta, innovatiivisuutta ja kaikkea sitä, mitä juhla- ja tsemppauspuheissa toitotetaan!