"No ei kyllä kovin vahvasti", vastasin naurahtaen "miten menee" -kysymykseen Seelan 4-kuukautislääkärinneuvolassa elokuussa. Joel oli muistaakseni juuri silloin toista päivää töissä kesäloman jälkeen. Elettiin siis näitä aikoja. Ja näitä.
Olin varmaan jotenkin tottunut, että kuulumiskommenttini ohitetaan "voi voi, sellaista se on" -tyyppisesti. Mutta tälläpä kertaa lääkärin työparina olikin minulle entuudestaan tuntematon terveydenhoitaja, joka todellakin kuunteli.
"Hei oletko tietoinen näistä lapsiperheiden tukipalveluista? On kaupungin lapsiperheiden kotipalvelua ja palveluseteleitä - niistä voi saada apua just tällaisiin tilanteisiin", terveydenhoitaja ehdotti.
Olin tietoinen. Mutta olin ajatellut, että... No jotenkin, että pitäisi olla vielä isompi avuntarve ennen kuin sellaisia saa.
"Kyllä nämä ovat ihan tavallisille lapsiperheille tarkoitettuja", terveydehoitaja painotti.
"Menet vaikka päiväunille sillä aikaa, kun hoitaja vie lapset pariksi tunniksi ulos."
Oh. Oh. Oh!!!!
*******
Kolmisen viikkoa pyörittelin ajatusta mielessäni: voidaankohan me oikeasti pyytää jotain tuollaista? Mitä jos se on pois joltain, joka vielä enemmän sitä tarvitsee?
Sitten soitin varovaisesti netistä löytyneeseen lapsiperheiden kotipalvelun numeroon. Vastaanotto oli ystävällinen - tottahan toki, me tulemme kotikäynnille ja jutellaan sitten lisää.
Lomien ja henkilömuutosten takia kotikäynti ja homman starttaaminen venyi noin 1,5 kuukauden verran. Mutta eihän meillä oikeasti niin kova hätä ollutkaan - haluan uskoa, että prosessi olisi mennyt nopeammin, jos tarvekin olisi ollut äkillinen. Ja sitä paitsi minulla on taipumuksena aina vähätellä omia tuntemuksiani tyyliin: "Nooooo, onhan tää aika... Mutta ei täs mitään, kyllä tää varmaan tästä ihan kohta helpottaa..."
*******
Lapsiperheiden kotipalvelu on siis maksullista (korvaus on tulosidonnainen) tilapäistä perheen arjen tukemiseen tarkoitettua työtä. Tuntihinnaksi tulee perheen tuloista riippuen n. 6-10 euroa. Helsingin kotipalvelun sivulla sanotaan näin:
Kotipalvelun tarve voi kohdata kun:
- tarvitset tukea lasten hoidossa ja kasvatuksessa
- tarvitset konkreettista apua arjen sujumiseen
- olet huolissasi omasta jaksamisestasi
- perheen vanhempi on sairastunut fyysisesti tai psyykkisesti
- tarvitset tilapäistä lastenhoitoapua asiointikäyntien ajaksi
- perheeseenne on syntynyt useampi lapsi
- perhettänne on kohdannut kriisi
Kaksi pientä lasta ja puolen vuoden univelka oli täysin riittävä peruste hoitajan saamiseksi - kuulemma juuri tällaiseen palvelu on tarkoitettu. Palvelua saa 1-2 kerraksi viikossa; meillä hoitaja käy kerran viikossa 2,5 tunnin ajan. Palvelun saa aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan: sen jälkeen pohditaan, että mikä on ollut hyvää ja mikä kehitettävää - ja että tarvitaanko palvelua vielä.
Palvelu on suunnitelmallista, eli yhdessä määritellään hommalle tavoitteet. Meidän kohdalle kotikäynnillä kirjattiin haluni olla käynnin ajan rauhassa vuorovaikutuksessa vauvan kanssa, kun naperolla on parin tunnin ajan oma leikittäjä - sellaista aikaa kun arjessa harvoin on, ja asia on kovasti painanut mieltäni. Ja toisena tarpeeni... ...nukkua. Oikeasti. Edes joskus.
*******
Nyt hoitaja on käynyt meillä yhteensä viisi kertaa. Hoitajia on ollut kolme (kaksi vakkaria ja yksi sijainen) ja heistä kaikki ovat olleet huippukivoja. Itse olen kuitenkin vähän... ...hitaastilämpenevää tyyppiä, joten en varmasti ole osannut ottaa palvelusta vielä kaikkea hyötyä irti. Esimerkiksi toistaiseksi hoitajat ovat leikkineet tirpan kanssa täällä kotona niin, että minä itse olen ollut paikalla. Mutta kunhan sama hoitaja on käynyt useamman kerran ja tullut tirpalle tutuksi ja turvalliseksi, niin enköhän mä päästä heidät uloskin :)
Itse olen leikkihetkien aikana mm. lajitellut pyykkivuorta ja nukuttanut Seelaa kerrankin ihan rauhassa.
Siihen, mitä neuvolasta kannustettiin - että lykkää vaan molemmat lapset ulkovaatteissa hoitajalle ja mene itse nukkumaan - on vielä minulla itselläni henkisesti piiiiitkä matka.
Viime viikolla hoitaja kuitenkin jo vei Seelan parin tunnin vaunukävelylle ja Silva nukkui. Itse yritin rentoutua naistenlehtiä selaamalla - mutta todellisuudessa kyllä vilkuilin hermostuneena ikkunasta, että mitenköhän niillä menee...
Toinen ongelmani on, että minulla painaa jatkuvasti omatunto, että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä. Vaikka se lepo loppupeleissä sitä kaikkein hyödyllisintä olisikin.
Mutta tosiaan: odottelen innolla homman (ja hoitajien) vakiintumista niin. että ihan todella pystysin näistä parituntisista apuhetkistä nauttimaan.
Pakko vielä mainita, että 2,5 tuntia viikossa on tietysti pieni apu. Kun hoitaja on käynyt maanantaina, sitä tuskin enää perjantaina muistaakaan. Mutta vaikka se on pieni apu, se on apu. Edes sen yhden parituntisen ajan talossa on yksi arkea juuri sillä hetkellä helpottava käsipari. Olen tosi iloinen, että tällainen palvelu oli saatavilla.
*******
Että sellaista. Eikös kuulostakin ihan älyttömän hyvältä jutulta? Juuri tällaisilla toimilla sitä lapsiperheiden hyvinvointia tuetaan. "Matalan kynnyksen" palvelulla, jota saa ihan tavallinen perhekin. Ennen kuin isompia jaksamis- tai muita ongelmia pääsee edes syntymään.
Nooh, ja sitten kerrottakoon tämä, minkä luin vasta Helsingin uutisista: lapsiperheiden kotipalvelua on ihan hurjasti ajettu alas viime vuosina. "Vuonna 1990 kotipalvelua sai reilut kahdeksan prosenttia perheistä, nyt luku on puolentoista prosentin luokkaa", jutussa sanotaan.
Ja: 35 % kunnista on ilmoittanut, että heillä palvelua ei ollenkaan järjestetä. Olen myös jostain muualta kuullut, että joissain kunnissa vain lastensuojeluasiakkaat voivat saada tällaista palvelua.
Juttu löytyy netistä täältä.
Eikä siinä vielä kaikki: jutussa kerrotaan, että uuden valmisteilla olevan sosiaalihuoltolain myötä kotipalvelua saisi jatkossa vain, jos avun tarve ei ole vanhempien omaa syytä. Itselleni tuli tästä ensimäisenä mieleen tämä sama kuin jutussa:
Pahimmillaan ollaan siis jo lähellä sitä ikuista nettipalstojen rähinähuutelua: "Onko niitä lapsia sitten pakko tehdä, jos niitä ei jaksa hoitaa."
Auts.
Sanottakoon vielä, että hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttilan mukaan ongelma tiedostetaan myös lakia valmistelevassa sosiaali- ja terveysministeriössä. Mutta miten voidaan varmistaa, että kunnat eivät tulkitse tätä omien etujensa mukaan...? (tästä siis myös jutussa)
*******
Huokaus. Tällaisissa tilanteissa sitä toivoo, että olisi jollain tavalla mukana (kunnallis?)politiikassa näihin vaikuttamassa.
Mutta koska en ole, bloggaan.