Monia on puhutellut uutinen Rautavaaran äidistä joka kolaroi bussia päin lapset kyydissään. Tämä on herättänyt keskustelua somessa ja kirjoitan nyt omat kommenttini asiaan.
Äidin motiiveista on heitetty väsymys teorioita. Äitiys on mediassa pullantuoksuista ja vaaleanpunaista hattaraa jossa lasten itku kuulostaa enkelten laululta ja pierut tuoksuu ruusuilta ja tulppaaneilta, mutta todellisuudessa on hyvin rankkaa ja synnytyksen jälkeinen masennus ei yhtään helpota tilannetta. Haluaisin painottaa kuitenkin, että äidin motivaatiota ei tiedetä ja annetaan asiantuntioiden hoitaa se. Emme voineet lukea äidin ajatuksia ja väittää että olisi pelkästä väsymyksestä kyse. Kirjoitan tätä postausta hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä ymmärrän äidin väsymyksen ja loppuun palamisen sen itsekin kokeneena, mutta tekoja en voi hyväksyä enkä ymmärrä. Uupumus ei ole puolustus siihen että vie lapset mukanaan kuolemaan.
Somessa äidit kirjoittavat, että tekijä olisi voinut olla kuka tahansa meistä perhe-elämän uuvuttamista äideistä? Ei varmasti olisi. Vanhemmat saattavat ravistella lasta, lyödä lasta, uhkalla lasta tai muuta vastaavaa väkivaltaa ja väärinkohtelua, mutta ihminen joka toista aidosti rakastaa ei tapa tätä vaikka kuinka olisi päässä napsahtaut. Jokaisella äidillä on varmasti myös niitä negatiivisia tunteita lapsiaan kohtaan ja se joka väittää ettei koskaan ole ollut, valehtelee. Olen ajatellut itse hyvin synkkiä asioita laittamatta niitä toteen.
Kamalat ajatukset eivät tee meistä hirviötä. Meillä kaikilla äideillä niitä kuitenkin on. Taustalla täytyy olla muitakin ongelmia. Ihmisellä on oltava psykoottisia mielenterveysongelmia tms jos menee lastaan tappamaan ja siitä ei pelkkä väsymys ja yöllä valvottavat huutavat vauvat ole syynä. Murhaaja äitiä puolustetaan ja ihmetellään miten loppu tämän on täytynyt olla. Perhesurmaajan roolissa taas miehet ovat vain sekopäitä ja hulluja murhamiehiä. Eikö heillä kuitenkin lähtökohdat ole aivan samat? Tosin isällä ei ole niitä imetyshormooneja, jotka auttavat alkuun.
Pointti on se ettei normaali lapsiaan rakastava äiti toteuta ajatuksiaan käytännössä. Pahat ajatukset menevät ohi. On hyviä ja huonoja päiviä. Jos toteuttaa pahat ajatukset, se tekee äidistä (tai isästä) hirviön. Sitä ei kuitenkaan voi tietää murhasiko Rautavaaralainen äiti itsensä ja lapsensa tietoisesti, sillä itsemurha kuitenkin on monesti hetken mielijohteesta tehty ratkaisu kun ihminen kokee olevansa niin pohjalla ettei pysty ajattelemaan muuta kuin itsetuhoisia ajatuksia. Silloin loppuunpalanut ihminen velloo pahassa olossa äärirajoillaeikä kykene ajattelemaan järkevästi. Keskusteluissa ihmetellään miksi ei ole haettu apua ennen kuin asiat kärjistyy murhaan. Ehkä apua ei ole haettu tai sitten on tai sitä ei ole saatu. Tai mistä me tiedämme vaikka asioita olisi puljattu jo vuosia. Emme voineet lukea äidin ajatuksia. Emme tosiaan tiedä tämän perheen elämäntilanteesta, muuta kuin mitä media on meille kertonut. Voimme vain toivoa että perheet saavat tarpeeksi apua ja voimavaroja , ettei asiat jatkossa kärjisty näin vakaviin seurauksiin.
Tarkoitus ei ole aiheuttaa pahennusta uhrien läheisissä.